Kännykästä on tullut käden jatko ja tabletista uudet vanhemmat. Esikoululaiset osaavat näpelöidä laitteitaan paremmin kuin isovanhempansa ja tahti kiihtyy. Kaikkialla pelataan ja tahti kiihtyy. Erilaiset tietopelit valtaavat koulut ja niistä tulee uusia uljaan uuden maailman
aapisia. Toki tämä on tulevaisuutta ja siitä on varmasti oppimiselle suurta hyötyä, mutta miten käy aitojen vuorovaikutustaitojen ja laajojen asiakokonaisuuksien hallinnan?

Digiopetus voi hyödyntää paremmin yksilöllisyyttä,laajentaa ja mahdollisesti monipuolistaa, jopa syventääkin opetusta, mutta millaiset sosiaalisen vuorovaikutuksen eväät se antaa varttuville lapsille? Nyt tyypillinen koti-ilta on sellainen ,että kaikki perheenjäsenet istuvat omissa koloissaan näpelöimässä kasvokirjaa, twittaamassa, irkkaamassa ja pelaamassa pum-pum pelejä kädet ja kasvot kiihkosta punaisina, sydämen sykkeen heitellessä voltteja.

Tavallisen keskivertoperheen vuorovaikutus siirtyy koneiden välillä käytäväksi löpinäksi, josta puuttuvat ilmeet, eleet ja tärkeät katsekontaktit. Nostammeko kätemme pystyyn kun teknologia taulutietokoneineen tulee lähivuosina pyyhkäisemään opetukseen täysin uudet näkymät? Hypetys on valtavaa ja kaikki taputtavat käsiään ymmärtämättä, että todellinen oppimisprosessi on kuitenkin ihmisaivojen evoluution äärimmäisen hidas tulos. Nykykeskustelua käydäänkin oppimisen tehokkuuden näkökulmasta ja unohdetaan se, että tieteellisen tiedon perusteella oppiminen on nimenomaan sosiaalista vuorovaikutusta.

Perimmäisiä kysymyksiä tässä koko keskustelussa on se, muutetaanko ihminen koneen käyttäjäksi vai valjastetaanko kone palvelemaan ihmisen sitä kehitystä, joka meillä on yliopistoista hankitun tutkimustiedon valossa? Varmaa on vain se, että perinteinen opettajan rooli muuttuu siten, että tiedon jakaja muuttuu oppimisen ohjaajaksi. Haaste onkin siinä, kuinka hyvin lapsemme ja opiskelijamme kykenevät kuorimaan tietohötöstä kerman ja muuttumaan uuden tiedon hankkijoiksi, tuottajiksi ja tekijöiksi.

Huonoimmassa skenaariossa lapsesta tulee passiivinen tehtäväkirjojen täyttäjä ja jäljentäjä jolle ei kehity sisäistä oppimisen tutkaa lainkaan ja hänestä tulee tietotekniikan varjonyrkkeilijä jolta puuttuu tosielämän vastustaja. Opetus voidaan digitalisoida kokonaan mutta ihmistä ei vielä.
Onneksi kyborgit tulevat ja elävät ikuisesti.

Juhani Melanen