Suomea ovat varoitelleet monet ruotsalaiset nuorisorikoksiin erikoistuneet asiantuntijat , että älkää tehkö kuten me ja luoko sellaisia edellytyksiä jengirikollisuuteen, kuten me teimme. Loimme Ruotsiin gettoja, joissa vallitsee viidakon lait siksi, että maahanmuuttajat ja erilaiset uskonnolliset vähemmistöt ja omia tapojaan noudattavat yhteisöt eivät piittaa virallisista ohjeista ja neuvoista tuon taivaallista.
Liika polarisaatio ja ns. medelsvenssonien piilevät, rasistiset mielipiteet ovat aiheuttaneet sen, että sopeutuminen varakkaaseen kansankotiin on totaalisesti epäonnistunut. Kaikki yhdessä ovat lisänneet nuorten tekemiä vakavia rikoksia, väkivallantekoja ja ryöstöjä. Erityisesti koko Ruotsin suuri huumekauppa on siirtynyt kilpailevien rikosliigojen haltuun ja jengisodat ovat kärjistyneet ja raaistuneet. Tiedetään, että valtaosa nuorten tekemistä rikoksista jää aikuisuuden myötä. Mutta niille nuorille, joille rikollisuus jää pysyväksi, on usein erittäin paljon kasautuneita riskitekijöitä, kuten neuropsykiatrisia haasteita, rikkinäisiä koteja, traumaattisia kokemuksia ja huumekokeiluita.
Katujengeistä on tullut kummallinen koko nuorisorikollisuutta avaava käsite, vaikka se ei ihan suoraan liity moneenkaan ilmiöön. Vain joka kymmenennellä nuorella on kaveriporukka, jossa hyväksytään tai tehdään rikoksia yhdessä. Silti vain alle prosentti sanoo ryhmäänsä jengiksi. Suomessa ns. tunnustukselliset liivijengit eivät vielä ole niin sitoutuneita yhteisiin huumebisneksiin kuin Ruotsissa. Kuitenkin suuren sosiaalisen median takia myös suomalaiset nuoret saattavat ihailla ulkolaisia katujengejä. Mutta onneksi olemme vielä täällä ” Härmässä” välttäneet organisoituja rikosliigoja suhteellisen hyvin. Meilläkin roikkuu ostariporukkaa, mutta kaikki eivät tee suinkaan rikoksia.
Ruotsalaiset viranomaiset ovat korostaneet, että muuttuvaan tilanteeseen kannattaa meilläkin varautua ja toimia heti napakasti ja päättävästi. Me emme Suomessa saa tuudittautua Prinsessa Ruususen uneen ja toivoa, että eihän se nyt meille siirry! Kyllä se siirtyy, jos maahanmuuttajia ei saada sopeutettua meidän yhteiskuntaamme paremmin. Eniten ongelmia tuottavat Suomessa nyt maahanmuuttaja tyttöjen sukuelinten silpomiset, kunniakäsitteiden erilaisuus ja uskonnolliset haasteet.
Tarvitsemme Suomessa juuri nyt analyyttista keskustelua, samalla kun huolehdimme siitä, että alueellinen polarisaatio ei käänny niin vahvaksi kuin Ruotsissa ja se, että kykenemme tarjoamaan kaikille tasokkaan peruskoulutuksen, josta on helppo jatkaa ammatillisiin opintoihin. Erittäin tärkeä ryhmä, joka pitää huolta ja huomioida on ns. koulupudokkaat, joiden ongelmiin on satsattava enemmän rahaa. Jokainen yhteiskunnasta pudonnut ja sosiaalihuollon varaan joutunut nuori maksaa elinodotusarvioiden mukaan noin 1, 5 miljoonaa euroa eri laskutavoista riippuen. Tähän Suomella ei ole varaa, kuten ei Ruotsillakaan!
Osaammeko ja uskallammeko siirtää ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön riittävästi rahaa, onkin tulevaisuudessa avainkysymys nuorisorikollisuuden ja jengirikollisuuden ehkäisyssä. Mitä aikaisemmin ja paremmin kykenemme puuttumaan erilaisiin nuorten tasa-arvo epäkohtiin, sitä helpompi meidän on toimia tulevaisuudessa.
Tanskassa turvauduttiin varsin järein asein jengirikollisuuteen. Pääministeri Lars Lokke Rasmussenin aloittama ”gettopolitiikka” on toiminut hyvin. Tanskassa jengiin kuuluville rikollisille voidaan määrätä kaksinkertaisia rangaistuksia ja oikeudessa on mahdollista toimia anonyymisti todistajana. Jengiin kuuluvalle tanskalaisnuorelle voidaan tehdä ruumiintarkastuksia, vaikka häntä ei varsinaisesti epäiltykään rikoksesta. Myös häätöjä muille alueille on kokeiltu ja vuokrasopimuksia on sanottu irti. Nyt monilla mittareilla Tanskassa on katsottu, että jengit on saatu ruotuun. Onnistuisiko tämä Suomessa? Vai veisivätkö ”viherkommunistit” näitä toimia EU-tuomioistuimiin yksilön oikeuksien loukkauksina? Tärkeintä on koulutukseen panostaminen ja eri alueiden sosiaalisten olojen parantaminen. Pahinta Suomessa on jäädä odottelemaan ja toivoa parasta!
Juhani Melanen