Koriksen riemujuhlaa

Vannoutunut koripallomies Harri Helminen valisti minua. ”Lahti kuhisi pääsiäisenä koriksesta tykkäävistä pelureista. Vuodesta 1995 alkanut Eastern Tournament keräsi 247 joukkuetta. Kansainvälisiä vieraita oli 48 joukkueen verran. Lahden junnuille turnaus on taloudellisesti tärkeä.” Harri muisti kiittää talkoolaisia. Äidit, isit, siskot, veljet, mummit ja vaarit plus muut saavat enemmän kuin kehuja. Luulen, että parasta on hyvä mieli.

Harri muisteli olleensa talkoissa mukana kymmenisen vuotta erotuomarina. ”Oma rakas isäni pelasi LaKossa ollen juonikas takamies. Hän kannusti loppuun asti Suurhallissa poikaani Lauria ja veljeni Ollin poikaa Juusoa.” Korissukua.

Itse muistan turnauksesta aikojen alusta, kuinka kuuluisaksi noussut elokuvaohjaaja Teppo Airaksinen pussitti Urkilla palloa koriin. Hyvä suoritus kovassa paineessa, sillä siihen aikaan olin kovaääninen.

En ole tulosorientoitunut, pääasia reilu peli, voitto tai tappio. Ja paskat, näin meidän kesken, olen aina ollut sitä mieltä, että tärkeintä ei ole voitto vaan kaksoisvoitto!

Neljä lahtelaista joukkuetta voitti. Kolme näistä oli tyttöporukoita…viikko sitten kirjoitin, että Lahdesta naisten palloilupääkaupunki. Hyvällä tiellä ollaan.

U10-9 finaalissa LaBa Black nuiji PeKan 50-29. Aliisa Kaikkonen teki 14, Cindy Suonio ja Mila Pekkola viimeistelivät kahdeksan pinnaa.

U14-13 LaBa Black löylytti Järvenpäätä 51-33 Alina Aallon johdolla. Vuotta vanhemmissa LaBa kaatoi Keilan 61-49. Mea-Maaret Laaksonen heitti 21 pojoa ja Iiris Hirvonen 12.

Pojissa U19-17 LaBa Black kukisti BC Kalevin 66-47. Arian Edalattar iski peräti 26 täppää. Vielä matikkaa. Trio Kerola-Niementö-Ruhanen teki yhteensä 33 pistettä ja kukin yhtä monta, siis montako per lupaus?

Muuten, kirjoitan mustekynällä kaikki jutussa mainitut nimet poislukien Helminen vihreään vihkooni ja seuraan kehitystä tulevina vuosina. No, Harriakin mölkkymiehenä.

Olen posipäällä, koska pääsiäinen on ohi ja koska virpojia ei tullut, söin heille varatut suklaat itse. Namnam. Päätän kehuihin, jotka Helminen lähetti:
”Tällä hetkellä Mettis on ylivoimaisesti paras halli Lahdessa. Valoisa, parketti joustavan ystävällinen. Käsis- ja futsalmaalit hienosti asennettu seinälle, josta ne on helppo ottaa käyttöön. Pravoo!”

Mettis? Veikkaan, että Metsäkangas. Parempaan ei muukalainen pysty.

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO