Mistä puhumme kun puhumme poliitikkojemme suomalaisesta kusipäisyydestä?

Meillä on Härmässä käsite talonpoikaisjärki, mikä ei todellakaan tarkoita esimerkiksi englannin termiä ”common sense” mikä tarkoittaa suomeksi tervettä järkeä. Tästä terveestä järjestä meillä on suurin puute kuunnellessamme poliittisten päättäjien perusteluja milloin mistäkin ajankohtaisesta asiasta. Lenkkikaverini pyysi minua kirjoittamaan niistä uskomattomista mokista, jotka olemme kansalaisina uskoneet tai jopa hyväksyneet poliitikoiltamme täysin maan tapana tai vain unohtaneet tehdä analyysin menneistä virheistä ja arvioida niitä ottaaksemme niistä edes oppia tulevaisuudessa.

Suomi ei enää pitkään aikaan ole ollut oikeusvaltio, koska tuomioistuinten päätökset vanhenevat ja syytteet raukeat. Lisäksi oikeudenkäyntikulut ovat ylivoimaisia tavalliselle ihmisille silloin, kun vastassa on suuryhtiö. Yksinkertaisesti suomalaisten kusettaminen on helppoa siksi, että olemme naiivin rehellisiä ja uskomme kiltteinä hallintoalamaisina kaiken ylhäältä tulevan viestinnän todeksi. Toiseksi suomalainen armollisuus, sivistys ja usko sokeasti esivaltaan on taannut politiikoillemme uskomattoman vastuuttoman toimintaympäristön, jossa demokratian ja sananvapauden uskotaan toimivan moitteettomasti ilman korruptiota ja yhteisten lakien mukaan.

Ja kolmanneksi Suomen poliittisen keskusteluilmapiirin muuttuminen juuri nyt trumppimaiseksi, polarisoivaksi ja populistiseksi vastakkainasetteluksi, jossa eri mieltä olevat leimataan vihollisiksi, on jo arkea. Olemme jo Suomessakin sortumassa woke-ajattelua puolustavien hyvesignalointiin, jossa meidän suomalaisten väitetään säilyttävän oikeuden vihapuheeseen. Meitä syytetään piilorasismista täysin aiheetta, vaikka näitä arvoja ajavat entiset stalinistit yrittävät kääntää ja muuttaa yhteiskuntaamme itse sensuurivaateiseksi ja käänteistä rasismia harjoittaviksi vaaleaa ihonväriään häpeäviksi heteromiehiksi tai naisoletetuiksi. No yrittäähän aina voi, mutta onneksi kansan terve järki estää tämän samoin kuin cancel-kulttuurin maihinnousun Suomi neidon kupeille.

Tosin hälyttäviä yrityksiä meilläkin esiintyy silloin tällöin netissä, kun tavoitteena on eristää väärinä pidettyjä mielipiteitä esittävä yksilö ja yritetään boikotoida häntä ja saada hänet menettämään jopa työpaikkansa. Tässä maalittamisessa on mukana jopa toimittajia, jotka itse ovat syytteessä kunnianloukkauksista, kuten Hesarin toimittajat. Suurin suomalaisten poliitikkojen virhe on ollut Venäjän perseennuoleminen ja suomettuminen, joka kotiryssineen oli eräs masentavimmista vaiheistamme kansakuntamme historiassa. Natoon ei ymmärretty liittyä edes Neuvostoliiton hajotessa, kuten Viro, Latvia ja Liettua tekivät. Suomalaisia talousvirheitä eli mokia, jotka poliitikkomme ovat siunanneet voi lukea Pekka Seppäsen kirjasta ”Suomen suurimmat bisnesmokat”, mutta muistin virkistämiseksi mainittakoon Soneran fiasko UMTS-kaupat, Outokummun päätös myydä pois ruostumattoman teräksen liiketoiminta, Fortumin Uniper, Talvivaara, Olkiluoto ja paperitehdasseikkailuostot Amerikassa ja monet muut.

Mutta sitten tämä meidän ikiomien kansantribuunien mokat, jotka tulevat vainoamaan suomalaisia veronmaksajia hamaan hautaan asti. Lähden Mauno Koivistosta ja Suomen pankista, jonka täysin uskomaton vahvan markan politiikka pilaisi noin 10 000 suomalaisen yrittäjän elämän. Siirryn seuraavaksi Carunaan, joka oli Kataisen ja Haaviston kaltaisten tyhmien poliitikkojen vuosituhannen munaus, jolla Fortumin eli Suomen valtion koko sähkönsiirtobisnes myytiin pilkkahinnalla ulkomaille. Carunan voitot valuvat veroparatiiseihin ja siirtomaksut nousevat Suomessa koko ajan. Tämän omaisuuden myyminen oli uskomaton strateginen virhe. Outoa oli sekin, että vain vasemmisto vastusti kauppaa. Fennovoima oli täysi susi jo syntyessään.

Nyt myydään taas valtion omaisuutta viidellä miljardilla eurolla Orpon nykyhallituksen itse mitään kipua tuntematta periaatteella: köyhät kyykkyyn ja pankkien rahanpesu kunniaan. Suuria nykypoliitikkojemme virhe on koko SOTE-soppa ja hyvinvointialueiden liian suuri määrä sekä niille osoitetut liian pienet määrärahat. Tämän ajoi Suomeen Maalaisliitto eli Kepu yhdessä demareiden kanssa. Oiva omalääkäriohjelma ja terveyskeskusjärjestelmä tuhottiin luomalla täysin taloudellisesti kestämättömät 21 hyvinvointialuetta, joille valtio ei kykene järjestämään rahoitusta, vaikka itse on luonut näille säännöt ja palvelurakenteet. Soten piti muka tuoda säästöjä, mutta nyt hyvinvointialueita uhkaa jopa 1,5 miljardien kustannusvajeet. Koko tämä älytön valmistelu maksoi valtiolle noin 600 miljonaa euroa kuntien 300 euron lisäksi. Saatanan tunarit!, sanoisi UKK.

Suomessa on maailman epäonnistunein kaivoslaki, jota ulkomaiset yritykset käyttävät hyväkseen jättämällä paskat meille, kun kaivos ehtyy. Tulevaisuudessa noin 6 miljardia valuu ulkomaille. Meidän poliittisilla päättäjillämme ei ole hajuakaan digijärjestelmien ostamisesta sairaaloihin tai kuntiin. Heidän tietämättömyytensä takia yrityksille on maksettu liikaa noin 3 miljardia. Silti järjestelmät eivät toimi. Paras esimerkki on Helsinki. Suomesta on tullut konsulttitasavalta, jossa vuokrafirmat ja rikkaat nauravat partaansa ja köyhät jonottavat kuolemaa vannoen hyvinvointiyhteiskunnan nimiin kädet ristissä. Aamen! Finis Finlandiae!

Juhani Melanen
                                                                               ­       €     ‚    ƒ          €                     ­       „

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
ARKISTO