Lamassa kaikki lahjakkuusreservit käyttöön

Kyselin aikoinani suomalaisen erityisopetuksen gurulta dosentti Ikoselta (HOJKSi:n isä), miksei Suomessa ole erityisopetusta todella lahjakkaille oppilaille ja sain vastauksen, jota jäin miettimään.
” Suomi on niin pieni maa, että lahjakkaat löytyvät helposti ja pärjäävät kyllä. Suurin ongelma meillä ovat kuitenkin niin sanotut alisuorittajat, jotka eivät ole eritysopetuksessa ja syrjäytyvät erittäin helposti ja joutuvat yhteiskuntaeläteiksi. Siinä sinullekin tohtorin väitöskirjaan aihe!”

MTV hehkutti viime viikolla , että eriarvoisuus yhteiskunnassamme on lisääntynyt. Eriarvoisuus on kuitenkin tunne ja mielentila. Tosiasiassa köyhän suomalaisien elintaso on nyt paljon paremmin kuin 90-luvulla. Mutta joillakin menee vieläkin paremmin. Tämä johtuu siitä, että jotkut vain ovat aina ahkerampia, nopeampia ja älykkäämpiä. Jos ihmisellä on lahjoja, ne on valjastettava täyteen käyttöön yhteisön hyväksi.

Pitäisikö lahjakkaat pistää Pohjois- Korean tyyliin pakkotyöhön valtiolle? Työn verotus on Suomessa uskomatonta. Tyttäreni tekee työtä valtiolle juhannukseen asti ilmaiseksi. Vasta sen jälkeen tienatut rahat jäävät omalle tilille.

Jos olisin diktaattori, kuten Urho I Suuri, niin pistäisin lahjakkaat ensitöikseen kehittämään innovaatioita valtiolle. Ensi töikseen he saisivat suunnitella Suomeen Viron mallin mukaisen sairaanhoitoyksikön tietokonemallin, jonka hinta ja laatusuhde olisi tasapainossa eikä maksaisi 1,5 miljardia euroa olematta vieläkään valmis.

Miten tämä on muuten mahdollista Suomessa? Siksi, että osaamista ei ole itse talon sisällä, vaan kaikki ostetaan ulkoa. Toiseksi he saisivat keittää kokonaan suomalaisen tietokonetabletin  ja keksiä Talvivaaralle ympäristön suojelu ohjelman. Kolmanneksi he saisivat kehitellä sähköautojen
akkuja ja selvittää, mitä sairaalalaitteita osaisimme itse valmistaa ja saada ne vientiin.

Epätasa-arvoa on aina ollut ja tulee olemaan. 1980-luvulla kännykkä oli ylellisyyttä , kuten vessapaperi 1920-luvulla. Nyt pirinää ei voi välttää enää missään, mutta sormellakaan ei tarvitse pyyhkiä.

Näitä keksintöjä ei suljettaisi kaappiin, vaan ne pistettäisiin bisnesmiehille myytäväksi kaikkiin maanosiin. Suomalainen lottovoittaja ( Suomeen syntynyt) on ongelmallisessa tilanteessa ja hänen olisi oltava ikuisesti kiitollinen tästä. Kiitollisuus on samanlaista kuin vuosikausia kiusattuna oleminen ja homekouluissa kasvaneet ikäluokkamme maailman parhaassa PISA tutkituissa maissa.

Vain yksilöillä on tahto ja unelma. Epätasa-arvoa ei saisi olla yhteiskunnassamme lainkaan ainakin, jos uskoo yliopistotutkijoita. Heille kaiken pitää näyttää tasa-arvoisilta powerpoint -esityksissä, vaikka me tarvitsisimme todella eri tavoin ajattelevia ja uudesta näkökulmasta katsovia rohkeita toisinajattelijoita. Valtiolle luovutetaan jo nyt liikaa. Muista, että sinä olet rikas! Myy toinen munuaisesi ja sarveiskalvosi ja lomaile näillä rahoilla etelässä. Tule toimeen yksinkertaisemmin!

Juhani Melanen

 

KOLUMNIT -arkisto

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011