Turvallisuus ja huoltovarmuus kulkevat käsi kädessä

Monessa maassa energiantuotanto sekä lähitulevaisuuden ilmastoratkaisut perustuivat tähän saakka kivihiiltä puhtaampaan maakaasuun, joka nähtiin vähintäänkin siirtymäajan polttoaineena. Vielä alkuvuodesta maakaasu oli mukana EU:n kestävän kehityksen taksonomiassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti käsitystämme koko Euroopan turvallisuustilanteesta ja toi samalla päivänvaloon energian tuontiriippuvuuden yhteyden turvallisuuspolitiikkaan. Energiaomavaraisuudessa ja huoltovarmuudessa ei ole kyse pelkästään materiaalivirroista, vaan myös korkeatasoisesta teknisestä osaamisesta, jolla kotimaista tuotantoa voidaan pyörittää vaikeinakin aikoina. Siksi Ukrainan sodan vaikutukset tulevat todennäköisesti muuttamaan ydinvoiman roolia tulevaisuuden energiaratkaisuissa. Huoltovarmuuden lisäksi ydinenergian painoarvo kasvaa myös ilmastotavoitteiden näkökulmasta.

Kiristynyt kansainvälinen tilanne tulee vauhdittamaan vihreää siirtymää entisestään. Vierailin tällä viikolla Madridissa Espanjassa, missä miljardiluokan investoinnit vihreään siirtymään ja digitalisaatioon tarjoavat myös Suomelle isoja mahdollisuuksia. Mukana matkalla oli neljätoista digiosaamisen, teknologian ja innovaatioiden huippuratkaisuja tarjoavaa suomalaisyritystä. Tapasin viime viikolla Itävallassa YK:n kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin ja keskustelimme järjestön tärkeästä roolista Ukrainan ydinvoimaloiden turvallisuuden ja ydinmateriaalin valvonnan turvaamisessa. Puhuimme myös suomalaisesta ydinenergia-alan osaamisesta, jolla on kysyntää maailmalla. Suomella on tarjota IAEA:n jäsenmaille osaamista sekä ilmastotavoitteiden että huoltovarmuuden saavuttamiseksi. Suomi on johtava maa ydinjätteen loppukäsittelyssä. Maailman ensimmäinen geologinen ydinjätteen loppusijoituspaikka Onkalo kiinnostaa ympäri maailmaa.

Polttoaineiden hinnannousu on puhututtanut huomattavasti viime aikoina. Ennen Ukrainan sotaa hallitus sopi kompensaatiokeinoista, joiden valmistelusta vastaa valtiovarainministeriö. Näitä keinoja ovat muun muassa työmatkavähennyksen enimmäismäärän korotus määräajaksi, valmistelu ammattidieselistä eli polttoaineverotuksen palautusjärjestelmästä, logistiikalle määräaikainen kustannustuki, maatalouden talousrakennusten kiinteistöveron määräaikainen poisto, ohjeen täsmennys energiakustannusten huomioimiseksi toimeentulotuessa sekä alueellisen ja tuloihin perustuvan kompensaatiomallin valmistelusta seuraavalle hallitukselle. Täsmätoimien lisäksi hallitus on laskenut viime vuonna teollisuuden sähköveron EU:n sallimalle minimitasolle. Alennettua verokantaa sovelletaan myös kaivostoiminnassa, kasvihuoneissa ja konesaleissa käytettävään sähköön ja energiaveronpalautusten kautta maatalouden sähköön.

Hallitus päätti viime viikolla tukipaketista maatalouden kustannuskriisin helpottamiseksi ja huoltovarmuuden turvaamiseksi. Toimet lisäävät tukea kotimaiselle ruoantuotannolle akuutissa tilanteessa arviolta noin 300 miljoonalla eurolla. Lisäksi hallitus valmistelee toimenpidekokonaisuuden, jolla vauhditetaan siirtymistä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energiamuotoihin.

Valtioneuvosto valmistelee ajankohtaisselontekoa, jossa arvioidaan turvallisuusympäristön kehittymistä ja sen seurauksia Suomelle. Ulkoministeriö koordinoi selontekoprosessia, ja eri ministeriöt osallistuvat siihen. Selonteko annetaan eduskunnalle lähiviikkoina, jonka jälkeen käydään laaja ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu selonteon pohjalta. Selonteon ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen arvion laativat TP-Utva (tasavallan presidentin sekä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta), ulkoministeriö ja puolustusministeriö. Uusi varautumisen ministerityöryhmä tuottaa arvion taloudellisista vaikutuksista, huoltovarmuudesta ja varautumisesta sekä elinkeinopoliittista vaikutuksista. Lisäksi muun muassa hybridivaikuttamista ja kyberturvallisuutta tullaan arvioimaan.

Myös SDP:ssä käydään aktiivista turvallisuuspoliittista keskustelua. Eduskunnassa turvallisuuspoliittista tilannetta ja Ukrainan sodan seurauksia käsitellään hallituksen laaja-alaisen ajankohtaisselonteon pohjalta. SDP:n keskustelu etenee samassa tahdissa ja käyttää hyödykseen tätä käynnissä olevaa laajaa selontekopäivitystä ja parlamentaarista keskustelua.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO