Ville Skinnari

Koulurauha on oikeus ja velvollisuus

Koulutuksen tärkeyden Suomelle ja suomalaisten menestykselle on nostanut esille muun muassa talouden tuore Nobel – palkinnon saaja Bengt Holmström. Pieni maa selviää kansainvälisessä kilpailussa vain osaamisella. Kaikki lähtee jo laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta. Lahden alueella leikkaukset näkyvät ja tuntuvat, viimeisenä esimerkkinä Lahden Ammattikorkeakoulun irtisanomiset.

Tasa-arvoinen koulutus on tasa-arvoisen yhteiskunnan kivijalka. Digitalisaatio on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää uuden pedagogiikan kehittäminen ja soveltaminen. Levottomuus kouluissa lisääntyy ja koulurauha pitää olla kaikkien – oppilaiden, opettajien ja kouluhenkilökunnan oikeus ja velvollisuus. Toivottavasti Kärpäsen koulun tapahtumilla on se vaikutus, että ongelmaan todella herätään ja siihen puututaan entistä konkreettisemmin. Kolmen lapsen ja kahden teinipojan isänä tunnustan, että hermot lasten värikkään kielenkäytön kanssa on kotona välillä tiukalla. Rajoja pitää ja tulee uskaltaa vetää – paljon on kiinni siitä, miten kotona käyttäytymisen arvopohja on luotu. .

Tasa-arvoista perhevapaata?

”Jos miesten osuus perhevapaiden pitäisessä kasvaisi, he olisivat yhtä suuri riski työnantajalle. Se parantaisi naisten suhteellista asemaa ja mahdollisesti vähentäisi naisten määräaikaisia työsuhteita”. Näin sanoo Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Minna Salmi. THL on esittänyt mallia, jossa kummallekin vanhemmalle on kiintiöity 6 kuukautta vanhenpainvapaata. Se olisi vapaasti jaettavissa vanhempien kesken. Tätä mallia kannattavat mm. SDP:n nuoret. Perheet saisivat enemmän tukea ja perheet tasa-arvoa. Kustannukset kasvaisivat, mutta hyödytkin voisivat olla suuria.

On totta, että vanhempainraha ei ole pysynyt yhteiskunnan kehityksessä mukana. Yrittäjyyttä, pätkätöitä ja osa-aikatyötä ei ole tarpeeksi otettu huomioon. Meillä on omassa perheessä tästä konkreettista kokemusta. Lastenteossa emme ole ottaneet lainsäädäntöä tai tukijärjestelmää huomioon. Onko hyvä asia, että äiti on pitkään poissa työelämästä? Kysymys on vaikea, koska joskus on lapsen etu, että äiti on kotona ja lasta lähellä. Toisaalta laadukas varhaiskasvatus on monelle lapselle se paras paikka. Äidin kannalta taas paluu työelämään voi olla todella vaikeaa pitkän kotona vietetyn ajan jälkeen.

Koulutuksesta ei saa leikata

Päiväkoti on paikka, missä kaikki ovat tasa-arvoisia. Siksi päivähoidosta pitää huolehtia. Kaiken kaikkiaan koulutustasosta pitää huolehtia ja se pitää tehdä tasa-arvoisesti. Suomen vahvuus on se, että kaikilla on mahdollisuus tasa-arvoisesti opiskella – ei vain rikkailla ja hyväosaisilla, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. Koulutuksesta leikkaaminen vie pohjan kaikelta. Lahti on tässä asiassa tekemässä samaa kaupunkina, kun Sipilän, Orpon ja Soinin SOS hallitus koko Suomelle. Toivottavasti järki voittaa Lahdessa.

Koulurauha pitää olla kaikkien oikeus ja myös velvollisuus. Tasa-arvoinen ja laadukas varhaiskasvatus ja koulutus tuo koulurauhaa. Jokaisella pitää olla oikeus kouluttautua laadukkasti ja tavoitella omia unelmiaan – jopa sitä Nobel – palkintoa.

Ville Skinnari

 

KOLUMNIT -arkisto

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011