No hupista! Äkkiäpä tämä 20 vuoden aika on lipsahtanut. Monet tutut Omalähiön lukijat ja toimittajat ovat solmineet jo lopullisen sopimuksensa Golgatan pallon kanssa, mutta silti he säilyvät aina muistoissamme. Me muut ”omalähiöläiset” sen sijaan jatkamme työskentelyä yhtä ankeissa ja onnettomissa olosuhteissa ilman palkka ja muita luontaisetuja kuin ennenkin. Pihi Rautarouva Marja tosin tarjoaa kerran vuodessa aterian, joka syödään keskellä päivää, sen tähden, että kaikki muulta Suomea leipänsä perässä juoksevat emme ehtisi pitopöytään.
Aloitin kirjoittamaan ” Salomaan lehtimafialle” itse asiassa jo vuonna 1978 tarkemmin sanottuna ”Mikin” Lahti- ja ympäristölehteen artikkelilla ” Laitapuolen kulkijan New York” . Mikki huomasi kykyni ja palkkasi minut ”juomapalkalla” kirjoittamaan juttuja ja tekemään gallupeja milloin
mistäkin asiasta. Paras gallup aihe taisi olla:” Mistä Lahti tunnetaan?” Vastauksista paras jäi mieleeni. Ei mistään, mutta jos on pakko vastata, niin karjalaisyrittäjistä ja hyvästä vedestä.
1970-luku oli Lahdessa märkää aikaa. Keskiolut oli vapautunut vuonna 1969 ja torvisoittokunnat soittivat Malskin portilla koko yön. Lahtea dominoi ja dominoi vieläkin Etlari. Kuitenkin jo 1980 -luvulla parhaimmat kirjoittajat siirtyivät Helsinkiin. Eräs heistä oli legendaarinen Jukka Kuikka, joka kertoi Tirran pystybaarissa parhaasta tekemästään lehtilööpistä.
Tarina lienee kerrottava. Hesalaiset lehtineekerit, kuten toimittajia silloin kutsuttiin, olivat istumassa iltaa Vanhalla. Jostain kehkeytyi kina siitä, kuka uskaltaa painaa rohkeimman lööpin seuraavan päivän lehteen. Kuikka selvisi ylivoimaiseksi voittajaksi lööpillä ”Alkon Koski sammui New Yorkissa!”
Koski oli osallistunut New Yorkin maratonille ja joutunut keskeyttämään. Kuikka selvisi nuhteilla, mutta Alkon pääjohtaja halusi lööpin seinälleen.
Sepon leipiin astuin vuonna 1993. Olin silloin juuri muuttanut ”Laipolaan”, jota keksikaupungilla kutsuttiin Sowetoksi. Muuton syynä oli vaimoni Eira, joka sai raha-arpajaisten pääpalkinnon saadessaan minut kantamaan vastuun ruokakuntamme elannosta. Sanon tämän näin vaatimattomasti vaatimattomana miehenä as you know!
Seppo oli kaukaa viisas kuin Jumala. Hän antoi minun runoilla vapaasti maan ja taivaan väliltä, mutta oli perkeleen tarkka silti, mitä aviisiin silti tuli. Kunnon päätoimittaja tavoin hän tarkasti kuin piru raamatusta faktat ja lähteet. Lahden rakennus- ja kiinteistömafiaa on hallinnut jo 30 vuotta Lahden
Talot oy( lue ”Lahden valot”), joka ei välitä asukasdemokratiasta tuon taivaallista ja istuu oikeudessa vähän väliä tekemistään laittomuuksista.
Lahden omistajaohjaus ei näiden entisten konkurssiin menneiden työväen pankkimiesten kohdalla toimi, koska osakeyhtiölakiin vedoten he voivat kiertää useimpia demokraattisia päätöksiä erilaisilla poikkeusjärjestelyillä.
Kerran meinasimme Sepon kanssa joutua kuseen ja raastupaan, kun olin kirjoittanut Lahden talojen häikäilemättömästä toiminnasta poikien ihan oikeilla nimillä, jotta lehdistövapaus toimisi ja Lahden talojen asukkaat saisivat tietää, mitä rikollista taas oli tehty rikkomalla lakia. Onneksi
luokkakaverini oli tuomari ja hätäpäissääni soitin hänelle. Tuomarina tai silloin pikemminkin juomarina , hän huomasi oitis , että kirjoitan nimimerkin ”melastelua” ( Sepon keksimä nimi) alla eli pakinaa enkä pääkirjoituksia. Hän laati minulle vastineen, jonka lähetimme juristi Ratialle, joka edusti Lahden taloja jupakassa. Mitään ei koskaan kuulunut.
Seppo oli muutenkin koko ajanhermolla. Puolisokeana hän lateli kuolemattomia viisauksia. Itselleni oli melkoinen yllätys Sepon musikaalisuus, joka on sitten geeneissä siirtynyt nuoremmalle päätoimittajalle upeasti. Olen saanut vuosien varrella usein mukavaa palautetta lukijoiltani Etelä- Lahdesta. Joskus oikein täytyy ihmetellä, kuinka tarkasti ”pikkujättiläistä” luetaan ja silmäillään.
Uusi päätoimittaja on vienyt lehteä enemmän urheiluun pariin unohtamatta silti kulttuuriakaan. Rohkeasti hän on kirjoitellut myös teatteriarvosteluja; no suutari pysyköön lestissään. Mutta tärkeintä antia lehdessä ovat silti oman alueemme kaikenlaiset kissan ristiäiset, koska ne eivät ylitä Etlarin olematonta uutiskynnystä.
Samalla kun onnittelen lehteä sen työntekijöitä ja meitä ”ilmaistyöntekijöitä” haluan julkituoda seuraavaa. Muistakaa armaat työläisnuoret pitää aina mielessänne kirkkaana lehtimoguli ”MÖRTÖÖKIN” kuolemattomat sanat: Hyväkin aate voidaan aina ostaa rahalla ja mielipidettä ei kannata muuttaa kuin rahalla. Hyvää syntymäpäivää!
Juhan von Melandorff
parooni