Viime viikon avoimen päiväkerhon aamuhartauksissa kysyin sinne tulleilta lapsilta, kuinka moni heistä on pelännyt elämässään. Mukana tulleista aikuisista jokainen nosti kätensä, mutta joukossa oli monia pikkulapsia, jotka eivät omasta mielestään olleet vielä pelänneet. Yleisimmät pelon aiheet olivat onnettomuudet ja vastoinkäymiset.
Jobin kirjan Job on Raamatun henkilöistä se, jota kohtaavat aivan erityiset vaikeudet. Hän menettää läheisensä, ison omaisuutensa, terveytensä ja lopuksi vielä kiroaa Jumalan. Job jää monien kysymystensä kanssa ilman vastausta, mutta rauhoittuu ymmärtäessään Jumalan kaikkivaltiuden. Jumala onkin kaiken takana ja Hän hallitsee tapahtumien kulun silloinkin, kun ihmisen ymmärrys loppuu. Job oivaltaa, että koetut vääryydet eivät olekaan selkeässä syy ja seuraus-suhteessa tekojen kanssa.
Elämä näyttäytyy välillä mielettömältä tai ainakin ristiriitaiselta. Monesti vaikeat Miksi-kysymykset jäävät vaille ratkaisuja. Kristitty saa kuitenkin lohduttautua sillä, että Jumala on hyvä ja Hän on läsnä silloinkin kun olemme itse hukassa.
Kaikkien koettelemusten jälkeen Job sanoo, että vasta nyt hän on todella oppinut tuntemaan Jumalan. Loppujen lopuksi Jobin käy hyvin, Jumala siunaa häntä monin tavoin. Ehkä tunnelin päässä onkin valoa?
Ville Hakulinen
Launeen pappi