EU on suurimassa kriisissään. Euron kohtalo puhuttaa kaikkia ja erityisesti niitä 84 miljoonaa EU-kansalaista, jotka elävät alle toimentulominimin. Rakastakaa verojanne suomalaiset ei oikein istu hyvin meidän EU kavereihimme, kuten Italiaan, Kreikkaan, Espanjaan, Irlantiin ja Portugaliin.
Nyt olemme tulleet tilanteeseen, jossa julkista sektoria on alettu syyttää kaikesta. Viranomaisia on yksinkertaisesti liikaa ja tulonsiirrot ja julkiset palvelut ajetaan alas, koska EU kansalaiset ottavat niitä mielellään vastaan, mutta veronmaksukykyiset eivät halua niitä enää maksaa. Pahinta on, jos kaikki kansalaiset tässä tilanteessa eivät enää kuluta ja joudumme kierteeseen, jossa kukaan ei uskalla tehdä enää investointeja EU maissa. Suomi on vientimaa, joka on juuri tässä tilanteessa melkeinpä haavoittunein sillä me elämme viennistä ja viennillä.
EU:ssa vietettiin juuri köyhyyden vastaista vuotta. Enää ei huudeta lopetetaan köyhyys- mantraa ja keskustelu uudesta vuoden 2020 strategia ei kiinnosta ketään, kaikkein vähiten niitä ekonomisteja, jotka meidät tähän kurimukseen ovat ajaneet , siis ahneet ranskalaiset ja saksalaiset pankit, jotka joudutaan pian sosialisoimaan roskapankeiksi. Olemme tilanteessa, jossa kukaan ei halua yksityinen maa ei halua keskustella sosiaalipolitiikasta, sillä työssä käyvien köyhien lisääntyminen vain kasvaa.
Finanssipolitiikassa ollaan tilanteessa, jossa uusrikkaat kapitalistit ovat: veroja ei haluta maksaa, mutta kivaa olisi se, että valtiolla olisi kassassa aina rahaa siltä varalta, että liike-elämä voisi sieltä aina pahan päivän tullen hivenen pummata ja maksattaa tappiota kansalaisillaan. Toisaalta tarvitaan myös kuluttajia, jotka ostaisivat tuotteita kapitalisteilta. Viranomaiset, opettajat, maanpuolustus ja sosiaalisektori työllistävät ihmisiä, mutta palkkoja
näiden ammattien harjoittajille ei pitäisi maksaa. Ja jos tarvitsisi niin mahdollisimman vähän mieluimmin 1000 euroa kaikille.
Enää ei kukaan puhu 2000 luvun alussa Lissabonissa suunnitellusta konseptista luoda ”sosiaalinen, mutta kilpailukykyinen markkinatalous”. Nyt on kysymys koko eurotalouden eloonjäämisestä ja veikkailu euron kaatumisesta on ainoa fakta. Miten me suomalaiset olemme varautuneet, jos pahin tapahtuu? Köyhyysfoorumi ei kiinnosta enää ketään ja tilanne pahenee.
Rikkaat rakentavat oman yhteisönsä suoja-aitoineen, keskiluokka murisee hiljaa ja maksaa kaiken.
Köyhillä ei ole edes aseita yrittää mitään. EU voi unohtaa komeat 2020 julisteensa ja repiä seiniltään jo
painamansa julisteen ” Starting point of New Deal”
Jussi Melanen