Vuorovaikutus on meille toisinaan vaikeaa. Emme saa aina välitettyä sitä viestiä, jota me todella haluamme välittää, vaan me saatamme tahtomattamme ja tiedostamattamme kätkeä viestejämme erilaisten suojien, esimerkiksi moitteiden, turviin. ”Sinä se et kyllä käy minua ikinä katsomassa.” Tällaisten suojien kanssa on helpompi vastaanottaa toisen reaktio, kun ei ole ensin tehnyt itseään sille haavoittuvaksi. Hintana voi kuitenkin olla se, että toinen loukkaantuu ja kynnys seuraavaan käymiseen nousee, ehkä liiankin korkealle. Uskoisin, että tämä on meille tuttua iästä riippumatta. Ihmissuhteemme eivät ole helppoja, mutta ne ovat valtavan tärkeitä paitsi itsessään myös peileinä.

Jumala velvoittaa meitä tulkitsemaan toistemme sanomisia ja tekemisiä aina toistemme parhaaksi. Vaikka kuulemani tai näkemäni tuntuikin minusta loukkaavalta, hän varmasti tarkoitti asian toisin. Parhain päin. Minulle parhaaksi. Koska minä olen hänelle tärkeä. Ja koska hän on minulle tärkeä. Väitän, että tämä on ihmissuhteissamme aivan niitä tärkeimpiä tahtotiloja, että me pysähtyisimme kuulostelemaan toisissamme sitä, että mikä on hänen todellinen viestinsä. Mikä on se viesti, joka aarteen lailla on minulta kätketty? Vanhuuteen päässeillä äideillämme, isillämme, isoäideillämme ja isoisillämme se on varmastikin psalmin 79 sanat: ”Älä hylkää minua nyt vanhuuden päivinä.” Tämä on yksi elämämme suurimmista, löytämistään odottavista, aarteista. Moni vanhus nimittäin kokee olevansa hylätty, emmekä me saa milloinkaan tottua siihen, että me unohdamme vanhukset.

Ottakaa aina toisenne vastaan, sillä Jeesus sanoo: ”joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” Me otamme vastaan Jeesuksen. Hän elää meissä. Kun kätkemme nämä Jeesuksen sanat sydämeemme, vanhukset tulevat osalliseksi samasta ilosta, joka täytti apostoli Paavalin: te ”otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen”.

Roope Syngelmä