Sananlaskun mukaan usko voi siirtää vuoria. Jotenkin uskon siihen, että periksiantamattomat ihmiset saavat usein lopulta nähdä toiveidensa toteutuvan, ja arvelen, että usein mukana on ollut harras rukous. Ehkä matka on ollut pitkä, ja siihen on kuulunut epätoivonkin hetkiä, mutta lopulta toive on toteutunut. Kiitosrukoukselle on tullut oma hetkensä!

Epäilyn ja uskon puute voi kyllä vallata mielen erityisesti silloin, kun elämä näyttää nurjaa puoltaan. Sattuu ikäviä vastoinkäymisiä ja sairautta ja harmia. Kapinamielellä tulee haastettua Jumalaa, missä olet ja miksi annat uskovalle tämmöistäkin elämään?

Usko Jumalaan antaa kuitenkin elämälle vahvan pohjan, joka auttaa kohtaamaan sitä, että ihan varmasti jokaisen elämänpolulle sattuu myös vastoinkäymisiä. Usko luo elämään perusturvallisuutta. Usko tuo elämään tietoisuuden, että jossain on joku, joka tietää asiat paremmin kuin minä.
Elämän aikana ihminen muuttuu ja sen mukana usko muuttuu, ehkä myös tavat elää uskoa todeksi. Usko ei olekaan koskaan pysyvä tila, vaan jotain sellaista, joka on alati liikkeessä.

Kaikki elämässä tapahtunut muovaa uskoa, ja usko taas muovaa meitä. Näin Jumala kasvattaa meitä kohti taivasta.
Usko voi olla vahvaa tai heikkoa, mutta aina se on pohjimmiltaan luottamusta. Usko on luottamusta Jumalan olemassaoloon, Hänen huolenpitoonsa. Se on myös luottamusta siihen, että usein Jumala tietää paremmin sen, mikä minulle on parhaaksi. Siksi vuoria ei kannata ryhtyä siirtelemään väkisin, ei edes uskon voimalla.

Uskon kysymyksissä meillä jokaisella on omanlaisemme polku kuljettavana. Ei ole vain yhtä tapaa etsiä ja löytää, sillä Jumala puhuttelee jokaista juuri hänelle sopivalla tavalla. Kukaan ei voi toiselle synnyttää uskoa, mutta ehkä joku voi olla poistamassa esteitä toisen uskon syntymisen tieltä. Uskoa saamme myös rukoillen pyytää – niin itselle kuin toiselle.

Pyhä Jumala, auta meitä uskomaan ja anna meidän heijastaa sinun valoasi tässä maailmassa. Aamen.

Kati Saukkonen