Tätä on nyt hiukkasen noloa kirjoittaa. Toisaalta kun olen jo useampaan otteeseen ja eri tilaisuuksissa myöntänyt olleeni koulukiusaaja (josta esitän tässä julkisen pahoitteluni), kauheasti menetettävää tuskin on. Ehkä omista tyhmyyksistään avoimesti puhuminen auttaa jotakuta muuta asettamaan asioita perspektiiviin. Sittenhän se on sen arvoista.
No, ei auta viivytellä, mennään asiaan. Olin tiimiytymässä työparini kanssa erään Launeella sijaitsevan marketin tuulikaapissa. Erikoinen paikka, myönnettäköön, mutta meillä oli siinä muutakin puuhaa, osallistuimme nimittäin Yhteisvastuukeräyksen tähän keräyspuoleen. Ja miksipä emme olisi osallistuneet, keräyksen kohteena ovat yksinäiset ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja jos se asia ei kosketa nuorisopappia ja nuorisotyönohjaajaa niin joku on mennyt rekrytoinnissa vikaan. Siellä siis muutaman tunnin päivystimme lippaat ojossa. Siinä ehtii muutaman elämää suuremman ajatuksen vaihtaa niin työparinsa,ohikulkijoiden kuin myös itsensä kanssa, kuten seuraavasta käy ilmi.
Ihmisvirtaa seuratessa ehtii miettiä kaikenlaista. Ehtii myös hieman arvioida ihmisiä. Ulkoasun, ilmeen ja askeleen pituuden perusteella voi päätellä kaikenlaista, siis suomeksi luulla tietävänsä ihmisestä enemmän kuin tietääkään. Koiran karvapeitteeseen tuijottamisesta tai kirjojen arvioimisesta kansien perusteella ovat muinaiset ihmiset jo jotakin lausuneet, mutta jokainen sukupolvi näköjään keksii oman pyöränsä uudelleen.
Kaksi nuoreksi aikuiseksi luokiteltavaa miestä käveli ohi ja äsken mainitsemieni kriteerien perusteella päättelin, että kaljaostoksille oli herroilla matka. Jatkoajatukset olivat linjalla ”jaaha, vai niin, no senhän nyt olisi voinut päätellä” ja sitä rataa, arvannette varmaan. Todennäköisyys sille, että herrat lähtiessään osallistuisivat heikompiosaisten taloudelliseen tukemiseen, oli rahtusta vähemmän kuin olematon. Ja katso, olin oikeassa. Osittain. Keissi oli kainalossa lähtiessä, mutta niinpä vaan pysähtyivät nuoret miehet lippaalle, tipauttivat lahjansa ja katosivat ulos viimaan.
Etsin tikapuut jotta ylettyisin kuiskaamaan työparini korvaan ja kerroin hänelle syöneeni juuri henkisellä tasolla hatullisen sitä itseään. Pysäyttävä kokemus, kaiken kaikkiaan. On hetkiä, kun sana tulee lihaksi. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” ja muita koottuja viisauksia löytyy Jeesuksen vuorisaarnasta evankeliumista Matteuksen mukaan. Muista se, pappi. Muista se, ihminen.
Anu Toivonen,
nuorisopappi ja lähimmäisenraakile