Toimiiko Lahden kaupunginhallitus arrogantisti kuntalain harmaalla alueella ja vastuitaan vältellen vieläkin?

Viime viikolla sain uskomattoman hyvää ja miellyttävää palautetta ”Melastelustani” Omalähiössä. Tämä osoittaa selvästi, että lahtelaiset veronmaksajat ovat hereillä ja haluavat tietää, mihin heidän veromarkkansa uhkaavat kadota ja miksi? Suurimpana kivenä Lahden kengässä on yli kahdeksan vuotta ollut surkuhupaisa Lahti Events Oy, joka on saanut hääriä kaiken kunnallisen kontrollin ja päätöksenteon ulkopuolella siksi, että Lahden kaupungin sisarosakeyhtiönä se on voinut vedota osakeyhtiölainsäädännön salassapitopykäliin. Näin se saattoi toimia kannattamattomana lukuisia vuosia ilman kontrollia.

Vastuu kuuluu tässä tapauksessa yksiselitteisesti Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäelle, jonka kuningasajatus oli sitoa Lahti Events iittiläiseen KymiRingin sorakuoppaan takaamalla sille vakuudeton 2,4 miljoona euron laina vastoin Hämeenlinnan hallinto-oikeuden antamaa selkeää päätöstä. Näyttää siltä, että Lahti ja sen johto on vähät välittänyt EU-lainsäädännöstä ja toiminut vuosia täysin tahallisesti vastoin voimassa olevaa julkisuuslainsäädäntöä toimiessaan vastuutapahtumajärjestäjänä KymiRingissä.

Lahti Eventsin ja KymiRingin laittomat ja vakuudettomat lainat siunattiin kaupungin ylimmän johdon toimesta ja siunauksella sekä toivottiin, että asiat pysyvät pois epämiellyttävältä julkisuudelta ja vain puolueiden ja kabinettien saloissa. Tässä selvästi aliarvioitiin veronmaksajien valppautta.

Tyypillistä tässä Lahden syndikalistisessa ja ulkoparlamentaarisessa toiminnassa on ollut erityisesti se, että Lahden kaupungin johto ei ole vaivautunut edes vastaamaan valtuutettujen asiallisiin oikaisuvaatimuksiin, vaan tahallisesti yrittävät unohtaa ne tai ovat olleet vastaamatta niihin salassapitosopimukseen vedoten. Esimerkkisi valtuutettu Pertti Arvaja joutui odottamaan oikaisuvaatimustaan Lahti Eventsin riskianalyysistä vajaa vuoden ennen kuin vasta tänä keskiviikkona sai päätöksen, että kaupunigin salailuun ei ollut mitään syytä.

Tuntuu täysin käsittämättömältä, että Lahden kaupungin johto ei aio lainkaan vastata lahtelaisten veronmaksajien Jussi Lanun ja Matti Raution Uudessa Lahdessa ja Omalähiössä viime viikoilla esittämiin perusteltuihin kysymyksiin Lahti Eventsin ja KymiRingin talouskysymyksistä ja laillisuusnäkökohdista. Tämä, jos mikä, on sitä salailua, huonoa Lahden arroganttisuutta!

Onneksi salailu ei onnistunut, koska lahtelaisen politiikan” ryhtiliike”, tarttui asiaan topakasti ja määrätietoisesti. Tässä oikeudenmukaisessa ”ryhtiliikkeessä” ovat jo vuosien ajan aktiivisesti toimineet seuraavat lahtelaisen demokratian ritarit: Jorma Ratia, Pertti Arvaja, Juha Tapiola, Seppo Korhonen ja Juha Viljamaa. Taustalta tukea tähän juridiseen selvitystyöhön ovat antaneet Matti Kataja sekä kansalaisaktivisti Petri Alastalo, joka on tehnyt kaupunginjohtaja Pekka Timosesta takuurahojen vakuudettomasta, laittomasta myöntämisestä poliisitutkintapyynnön jo vuosi sitten. Mihin asia on tätä tutkivilta poliisiviranomaisilta oikein unohtunut tai hävinnyt? Voiko Alastalo joutua kysymään tämän prosessin hidasta edistymistä vielä uudelleen oikeuskanslerilta?

Tyypillistä tälle kaikelle poliittiselle toiminnalle on ollut Lahdessa se, että kukaan ei kanna näistä laittomista tukipäätöksistä lainkaan vastuuta veronmaksajille. Päinvastoin Lahden kaupunginhallitus haluaa koko ajan päästä eroon tästä kiusallisesta julkisuudesta syyttämällä ja leimaamalla häiriköiksi juuri sellaiset kaupunginhallituksen jäsenet, jotka määrätietoisesti ja kauan ovat ajaneet läpinäkyvyyttä Lahden julkisiin tukipäätöksiin ja tai saada selvyyttä Lahden kaupungin luvattomista Lahti Eventsin ja Kymiringin rahatuista.

Jorma Ratia teki täysin asiallinen selvitystoiminnan Lahti Eventsistä ja KymiRingin taloudellisista kytköksistä ja kannattamattomuusarvioinnit. Koettiinko hänet siksi niin kiusalliseksi, että hänet päätettiin Lahden poliittisen johdon taholta leimata ”Persona non grataksi” ja kiusaajaksi. Halutaanko totuudenpuhuja Ratia nyt syyllistää erityisesti demarien ja kokoomuksen taholta sellaiseksi ikäväksi kiusanhengeksi, jolle pitää näyttää poliittinen kaapin paikka? Joka tapauksessa huhut siitä, että Ratia haluttaisiin erottaa kaupunginhallituksesta vellovat nyt kaupungilla kuumina.
Tämä hanke yritetään huhujen mukaan tehdä poliittisen johdon toimesta salaa siten, ettei Ratialle edes kerrota syitä tai perusteluja tähän toimenpiteeseen.

Valitettavasti tämä Lahden peli ei tule onnistumaan niin kauan kuin valppaat veronmaksajat ovat hereillä ja tiedostava Lahden paikallismedia jakaa oikeaa tietoa näistä tapahtumista, josta Lahden johto haluaa mieluusti vaieta. Onko Lahden poliittinen ilmapiiri muuttumassa avoimesta ja vastuullisesta toimintaympäristöstä salailevaksi ja toksiseksi kuppikuntahääräilyksi ja hyvä veli -verkostojen hallitsemaksi poliittisten piiskureiden temmellyskentäksi? Ei ole! Mikäli totuutta ei piiloteta ja vapaata lahtelaista lehdistöä ja mediaa ei lakkauteta?

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 thoughts on “Toimiiko Lahden kaupunginhallitus arrogantisti kuntalain harmaalla alueella ja vastuitaan vältellen vieläkin?

  1. Tämän päivän painetussa Hesarissa on kuulemma juttua Kymi Ringin oikeudenkäynnistä. Netistä sitä ei löytynyt.
    Kaupunginhallituksessa on useita eduskuntavaaliehdokkaita, jotka pitää nyt panna mustalle listalle boikottiin!
    Meno Lahdessa on täysin sairasta. Myöskään van Niftrik ja Passila eivät ole saaneet vastauksia kysymyksiinsä. Kaiken kukkuraksi esim. Etlari ei kysele asioiden perään. Mennään vaan virran mukana!

  2. En tietenkään maallikkona tiedä juridisia kiemuroita mutta kyllähän nämä kaupungin ylimmän johdon toimet herättävät kummastusta. Jos kaikki on laillista ja hyväksyttävää miksi täytyy asioita salata? Kyllä tässä jokin selvästi ”haisee”. Mahdolliset syylliset on tuomittava ja pantava vastuuseen teoistaan!

  3. Hienoa, että joku puuttuu näihin Lahen politiikan mätämuniin. Toivon, että joku puuttuisi myös näihin pätevien ihmisten syrjintään Lahen kunnnallisten työtehtävien haussa.

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO