Suomessa palmusunnuntain ja pääsiäisen välisiä päiviä kutsutaan hiljaiseksi viikoksi. Silloin kuljetaan Jeesuksen mukana hänen kärsimystiellään. Seurataan Jumalan Poikaa tunnelmasta toiseen.
Jeesuksen elämässä ei noina viimeisinä päivinä ollut kovinkaan hiljaista. Hän ratsasti ensin Jerusalemiin riemullisen laulun ja Hoosianna-huutojen säestyksellä. Kansa iloitsi auttajastaan ja oli varma siitä, että tässä on Jumalan lähettämä Pelastaja. Kohta alkoi kuulua yhä vahvemmin toisenlaisia ääniä: niitä, jotka eivät uskoneet Jeesukseen. Lopulta ei kuulunut muuta kuin yksi, yhtenäinen rummutus: Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Jeesus itse hiljeni sitä mukaan, kun tuomion ja pilkan äänet vahvistuivat. Hän oli ääneti, hän ei vastannut syytöksiin, hän toteutti Jumalan antamaa tehtävää. Vain kärsimällä ja kuolemalla hän pystyi antamaan pelastuksen ja elämän meille ihmisille.
Meillä huhtikuun ensimmäinen viikko on yhtäältä samanlainen kuin viikot ennen sitä – äänekäs tai hiljainen. Mutta toisaalta tämän suuren viikon yllä on erityinen tunnelma. Kaiken läpi kuuluvat Jeesuksen askeleet ristintiellä. Niitä voimme kuulla kotona, omassa rauhassa. Voimme lukea evankeliumeiden loppulukuja, niissä kerrotaan Jeesuksen viimeisistä päivistä. Nyt on hyvä kuunnella passioita tai virsiä ja antaa musiikin puhua. Jeesuksen kanssa kulkemaan pääsee myös kirkossa jumalanpalveluksissa ja muissa hiljaisen viikon tilaisuuksissa.
Hiljainen viikko päättyy sanoin kuvaamattomaan iloon: Jeesus on noussut haudasta, Hän elää! Silloin kaikki puhkeaa lauluun ja kiitokseen. Viikon lopussa saamme juhlia pääsiäistä ja samalla kiittää siitä, että oman elämän syvyyksistä voi nousta uuteen alkuun. Juhla tuntuu enemmän juhlalta, kun pääsiäisen iloon kuljetaan surun ja murheen kautta.
Jumala, siunaa alkava hiljainen viikko. Pysäytä ja hiljennä meitä. Kiitos, että Jeesus kulki ristintien, koska rakasti meitä niin paljon. Aamen
Riitta Särkiö