Kuukausi: kesäkuu 2016

Juhannukseen tiivistyy vaikka kuinka monta kesäistä asiaa: valo, vesi, tuli… Nämä asiat näkyvät sitten juhlanvietossa käytännön jutuissa: tekee mieli päästä saunaan ja uimaan, tuntea koivun tuoksu, syödä hyvää grilliruokaa, katsella kokkotulta, nauttia ihmisten seurasta pitkään iltaan. Odotukset ovat kovat, ja siksi pettymyksiäkin tulee. Sataakin kylmästi vettä, grillaaja polttaa pihvit karrelle tai ei osata juhlia mukavasti. Juhannuksesta voi todennäköisesti saada enemmän iloa, jos osaa ottaa sään ja tilanteen vastaan vähän pienemmin odotuksin.

Kirkkovuodessa juhannus on vielä jotain muuta kuin keskikesän juhla. Se on Johannes Kastajan päivä, joka kertoo erikoisesta ja innokkaasta miehestä, Jeesuksen tienraivaajasta. Johannes syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta, siksi hänen päivänsä on vuoden kierrossa joulua vastapäätä. Johannes valmisti ihmisten sydämiä Jeesukselle. Hän saarnasi ankarastikin, jotta saisi ihmiset huomaamaan parannuksen tarpeensa. Johannes laittoi ihmiset kirkkaan valon alle. Jeesus aloitti toimintansa vasta sitten, kun Johannes oli avannut korvia ja sydämiä. Johannes pääsi lopulta hengestään, kun arvosteli Herodesta ja piti kiinni periaatteistaan.

Me tarvitsemme elämässämme valoisaa yötä ja sydämen avaamista läheisille ja Jumalalle. Mutta me kaipaamme myös hämärän suojaa ja mahdollisuutta levätä Jumalan armossa ilman vaatimuksia. Johannes muistuttaa meitä siitä, että aina on arvioimisen aika. Missä asioissa minun pitäisi tehdä mielenmuutos tai täyskäännös?

Jeesus puolestaan kertoo, että jokaiselle syntinsä tunnustavalle on tarjolla täysi anteeksianto. Jeesus tuli maailman valoksi, jotta kenenkään ei tarvitsisi kulkea kaamoksessa, vaan kaikilla olisi elämän valo. Jeesus on valo silloin, kun elämä on valoisaa ja lämmintä. Mutta hän on kanssamme myös pimeydessä ja raskaissa vaiheissa. Jeesuksen kanssa voimme iloita odotusten täyttymisestä ja etsiä voimia silloin, kun tulee pettymyksiä. Hän on todellinen valkeus.

Riitta Särkiö

Rippikoulutöitä tehdessäni mietin usein, miten armo-käsitettä voisi selvittää vähän konkreettisemmin ja tuoda sitä arkisen elämän piiriin. Joskus olen käyttänyt löytämääni pientä kertomusta ruuhkabussista ja ajattelin sen kertoa nyt Omalähiön lukijoille tässä kirjoituksessani.

Ollaan siis ruuhkabussin kyydissä, kaikilla on kova kiire päästä perille. Ollaan juuri lähdetty pysäkiltä liikenteeseen, auto on kohta kääntymässä päätielle kolmion takaa. Silloin oikealta juoksee nainen kohti bussia. Matkustajat varmasti miettivät, minkä ratkaisun kuljettaja tekee, ottaako vai ei mukaan nainen, jonka kaikesta päätellen pitäisi päästä mukaan juuri tähän bussiin. Toisaalta pysähdys hidastaisi niiden perillepääsyä, jotka ovat olleet ajoissa pysäkillä.

Pian bussi on aivan tien reunassa ja nainen on puolen metrin päässä. Siinä kuski ja nainen katsovat toisiaan silmiin. Nainen ei anele, seisoo vain ja katsoo. Tässä olen. Auto on lähes pysähtynyt, niinhän kolmion takaa tullessa tuleekin olla. Tuntuu, kuin hetki siinä risteyksessä kestäisi ikuisuuden. Lopulta etuovi aukeaa ja nainen nousee sisään, kiittää, sädehtii. Bussiin tulee tunnelmaa. Ilma on kevyttä…

Tämä kertomus on aika yksinkertainen, ehkä ontuvakin vertaus siitä, mitä voisi Jumalalta meille annettu armo – se ansaitsematon armo – tarkoittaa. Mutta jotain se silti kertoo. Kertoo siitä, että armo on aina lahja. Armo on kuin jotain sellaista, jota tarvitsen ja janoan, mutta en voi mennä takuuseen sen saamisesta. Armo on myös sitä, että kun sieluni syvyyksiin kurkistetaan ja sinne nähdään pohjamutia myöten – ja silti ei katsota muualle. Armo on mukaan pääsemistä. Jumala on vähän kuin bussinkuljettaja, joka ottaa mukaan aikataululähdöstä myöhästyneen, liian myöhään matkaan lähteneen tai muuten vaan hitaasti kävelevän, ja vie hänet perille.

Yksinkertaisesti armo on sitä, että Jumala haluaa olla hyvä ja antaa meille syntisille ihmisille anteeksi. Mutta on tärkeää muistaa, ettei tämä armo ole tullut helposti. Sen toteutumiseksi Jeesus kantoi ristillä koko maailman kovuuden. Siksi se on armoa, joka kutsuu meitä kohtaaman myös oman kovuutemme ja pehmenemään. Kutsuu meitä muistamaan ja ymmärtämään, että olisi armoa myös muille kyydistä jääneille.

Jeesus sanoo tämän sunnuntain evankeliumissa: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.”

Jumala,auta meitä ymmärtämään jotakin suuresta armostasi.
Varjele meitä omahyväisyydestä ja ylpeydestä,
anna meille kykyä kohdella lähimmäisiämme armahtavasti. Aamen.

Armorikasta kesää!

Kati Saukkonen, 
pastori Launeen seurakunnasta

Lahden kaupunginvaltuuston kokous oli viime maantantaina mielenkiintoinen ehkä jopa poikkeuksellinen. Tällä en tarkoita kokouksen kestämistä aina seuraavan vuorokauden puolelle eli yli kuusi tuntia, vaan sitä, että valtuusto aidosti keskusteli päätöksien vaihtoehdoista ja otti sen roolin mikä sille päätöksentekijänä kuuluu. Tarkastuslautakunnan työtä pitää myös kehua. He ovat ottaneet sen roolin mikä heille kuuluu – krittiikki kuuluu asiaan, kunhan se on asiallista ja tosiasioihin perustuvaa.

Ennakkoon mielenkiintoisin päätös oli Tiirismaan koulun kohtalo. Rakennetaanko uusi koulu vai korjataanko vanha? Asiantuntijalautakunta oli uuden koulun kannalla. Kaupunginhallitus sen sijaan esitti valtuustolle vanhan koulun korjausta. Valtuuston enemmistö linjasi, että sen tahtotila on uuden koulun rakentaminen. Päätös on nyt tehty ja demokratia on puhunut. Valtuusto on kaupungin ylin päättävä elin ja sen tahtoa pitää kunnioittaa. Päätöksen jälkeen on keskusteltu mm. tilakeskuksen luottamuksesta tai sen puutteesta. Launeen koulun surullinen tarina on kaikkien muistissa. Miljoonien korjaukset ja satojentuhansien selvitykset eivät johtaneet haluttuun lopputulokseen. Syyllisiä on helppo etsiä, mutta pitää muistaa, että Tilakeskusta ohjaa ja valvoo kaupunginhallitus ja tarkalleen ottaeen juuri tätä tehtävää varten perustettu jaosto.

Myös uudisrakentamisen laadussa on ollut haasteita. Jalkarannan uuden koulun rakentaminen ei ole onnistunut. Siksi omistajan pitää nyt olla huolellinen ja osata vaatia kunnon laatua. Kysymys on laajemmin suomalaisesta osaamisesta ja rakentamisen maineesta. Rakentaminen on ollut suomalainen vientituote ja osaamistamme on arvostettu. Näin on oltava myös jatkossa.

Toinen valtuustoa puhuttanut asia oli Lahden Seudun Kuntatekniikan (LSKT) kohtelu hankintamenettelyissä. Ottamatta kantaa mihinkään yksittäiseen hankintaan, jälkikäteen arvioituna näyttää siltä, että LSKT:n ajatuminen ahdinkoon on ollut tietyllä tavalla ohjailtavissa. Toivottavasti kyse ei ole vain ideologisesta yksityistämisestä. Kuntaomisteinenkin toimija voi olla osaava, tehokas ja tuottava, kun sitä johdetaan oikein.

Energia-alalla tehtiin merkittävä päätös. Valtuuston kokous hyväksyi Lahti Energian uuden Kymijärvi III – investoinnin rahoituskokonaisuuden. Päätös on oikea ja varmistaa sen, että uutta laitosta päästään tekemään aikataulussa, kun vanha Kymijärvi I – laitos tulee tiensä päähän. Kaukolämmön hinta tulee jatkossakin olemaan lahtelaisten päätettävissä, kun Fortum yhteistyö ei edennyt. Viime kädessä omistaja linjaa, miten hintoja korotetaan tai ei koroteta. Nostin omassa puheenvuorossani esille Keravan mallin, jossa kaupungin tahtotila on tarjota kohtuuhintaista energiaa asukkaille. Meillä oma energiayhtiö on tulouttanut kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin omistajalle, joka sekin on strateginen päätös. Kumpikaan malli ei ole väärä, mutta kumpi on parempi vaihtoehto kaupunkilaisten muutenkin rajalliselle ostovoimalle?

Vähemmälle huomiolle jäi sosiaali- ja terveysalan ongelmat. Edelleen meillä on pohdittavaa miten perusterveydenhuollon eli Lahden lääkäripalveluiden ja Akuutti24:n päivtystyksen sekä erikoisairaahoidon palvelut saadaan tasapainoon. Liian moni joutuu käyttämään Akuutti 24:n palveluita, vaikka vaiva tai sairaus ei sitä vaatisi. Peruspalveluiden pitäisi olla mahdollisimman lähellä ja helposti saatavilla. Esimerkiksi ilta-aikaan ja viikonloppuisin nuoret aikuiset (25-40 v.) ja ikäihmiset ovat kuormittaneet Akuutin palvelut, koska heillä ei ole kaikilla ole mahdollisuutta työterveydenhuoltoon. Terveyskeskus ei silloin ole Lahdessa auki. Pitäisikö meidän tarjota ilta-aikoja terveyskeskuksessa? Kyllä, koska nämä potilaat ovat nyt väliinputoajia.

Valtuuston kokouksien tasosta muuten voi olla montaa mieltä. Puheenjohtaja on aivan oikein kiinnittänyt huomiota valtuutettujen käytökseen ja sopimattomaan kielenkäyttöön. Sanotaan, että valtuusto on kaupunki pienoiskoossa. Näin varmasti on, mutta valtuuston pitää arvoistuksensa muistaa ansaita.

Ville Skinnari

Nuori mies matkusti junassa. Hän vaikutti hermostuneelta. Välillä hän nousi seisomaan ja istahti taas alas.
– Hermostuttaako sinua joku asia? kysyi vastapäätä istuva vanhempi mies. Nuori mies oli pitkään hiljaa. Nähdessään toisen kysyvän katseen, hän alkoi lopulta kertoa tarinaansa.
– Läksin kotoa ovet paukkuen, kun täytin 18. Riitelin vanhempieni kanssa, puhuin heille rumasti ja haistattelin. Vannoin myös, etten palaa enää kotiin. Muutin kaupunkiin, elämäni oli hyvin levotonta ja ajauduin huumeporukoihin. Lopulta jouduin vankilaan ja istuin neljä vuotta. Äitini ehti sillä aikaa kuolla.

Kyynel vierähti nuorukaisen poskelle.
– Pääsin eilen pois vankilasta, jatkoi nuori mies. En kehdannut soittaa isälleni, mutta kirjoitin muutama päivä sitten hänelle kirjeen ja kysyin, voisinko kuitenkin tulla käymään kotona, vaikka kerran vannoin, etten enää ikinä tule. Kotitaloni on aivan radan vieressä. Pyysin, että jos isälleni sopii, että tulen kotiin, hän laittaisi valkoisen kankaan omenapuun oksaan merkiksi, että voin tulla. Mutta nyt jännittää niin, etten taida uskaltaa katsoa, näkyykö siellä mitään merkkiä. Kohta olemme kotini kohdalla. Voisitko sinä katsoa niitä omenapuita, kun juna menee siitä ohi? kysyi nuori mies.
– Toki voin, vastasi vanhempi mies. Kun juna hetken päästä sujahti talon ohi, nuori mies hautasi kasvonsa käsiinsä ja vanha mies tähyili pihaan. Hän oli aivan hiljaa.
– Näkyikö mitään? kysyi nuorempi mies hieman tuskaisella äänellä, kun toinen oli vain vaiti.
– Olipa erikoinen näky, sanoi vanha mies hiljaa.
– Ei siellä ollut vain yhtä valkoista liinaa; siellä oli niitä varmaan kolmekymmentä. Omenapuun kaikki oksat olivat täynnä valkeita liinoja.

Maailmassa on paljon tuhlaajapoikia ja -tyttöjä. Kuuluisin heistä on ehkä hän, josta kerrotaan Luukkaan evankeliumin luvussa 15. Samassa luvussa sanotaan, että taivaassa on suuri ilo jokaisesta, joka nöyrtyy kääntymykseen. Ensi sunnuntain evankeliumissa Jeesus toteaa jopa näin: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa” (Luuk. 15:7).

Meille jokaiselle on tie auki taivaan kotiin. Jeesus avasi sen ristinkuolemallaan. Hänelle kukaan ei ole liian heikko tai liian huono. Sinä kelpaat Jumalalle. Et sen tähden, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, vaan yksin armosta, Kristuksen tähden! Sinuakin kutsutaan kotiin.

Timo Pokki

Koulut päättyivät ja kesäloma alkoi koululaisille. Niin myös meidän perheessä. Ylä- ja ala-asteikäiset pojat ovat innoissaan, mutta samalla loma tuo haasteita. Mitä tehdä päivisin kun vanhemmat ovat töissä? Kuka laittaa ruokaa ja niin edelleen. Onneksi on omatoimisuutta ja lapset oppivat itse miten arjen asiat tehdään ja miten toimia. Samalla se opettaa vastuuseen itsestä ja ymmärtämään millaista on äidin ja isän työ kotona arkea pyörittäessä.

Lapsiperheen loma saattaa muodostua usein myös stressiksi. Sanoin tämän kokemuksesta kolmen lapsen isänä. Satojen kilometrien automatka takapenkin kannustuksen keskellä aiheuttaa helposti ylimääräistä verenpainetta – usein jopa 70 kilometrin matka kesämökille. Pääosin meillä menee kuitenkin matkat hyvin. Lapset osaavat nauttia luonnosta, kesästä ja vapaudesta. Parhaat hetket ovat usein sellaista mitä tehdään itse ja omalla porukalle. Esimerkiksi mökillä lapset haluavat usein telttaan nukkumaan ja se on kuulema parasta – satoi, myrskysi tai paistoi.

Eduskunnassa kesäkuu on ehkä yksi kiireisimpiä kuukausia. Lakeja pitää saada valmiiksi ennen kesätaukoa. Eduskunta istuu tänä vuonna 1.7. saakka. Myös Pohjoismaiden Neuvosto kokoontuu kesällä – tällä kertaa matkustamme Fäärsaarille kasvu- ja kehitysvaliokunnan kokoukseen. Heinäkuussa Suomi on lomalla, mutta Euroopan Unioni on auki. Siksi myös eduskunnan suuri valiokunta on työssä usein myös heinäkuussa. Näin kävi viime kesänä, kun Kreikan asiat työllistivät. Myös talousvaliokunta oli hälytysvalmiudessa.

Toimin aiemmin pienyrittäjänä ja siinä työssä lomakin on usein työtä – ainakin pieniä asioita on pakko hoitaa lomallakin. Sama pätee kansanedustajankin työhön, velvollisuuksia on eripuolella Suomea – myös heinäkuussa. Myös erilaiset hallitusvelvollisuudet työllistävät kesällä. Jääkiekkojoukkueen menestys tehdään vanhan sanonnan mukaan kesällä. Näin se on Lahdessakin.

Kansanedustajan istuntotauko ei siis ole pelkkää lomaa, vaan siihen mahtuu paljon tekemistä. Elokuussa pyörähtää käyntiin paikalliset ja maakunnalliset kokoukset ja työryhmät sekä muut velvollisuudet. Heinäkuun yritän itse pitää lomaa. Sen olen perheelleni velkaa.

Ville Skinnari

On juhlien aika! Monessa kodissa valmistellaan tänä keväänä ja kesänä juhlia, ja suuret pidot on sunnuntain evankeliumissakin (Luuk. 14:16-24). Kaikkia juhlien järjestäjiä yhdistävät samat huolet: kunpa valmistelut onnistuisivat, kunpa ruoka riittäisi… ja kunpa kutsutut vieraat pääsisivät tulemaan. Yleensä me pyydämme ihmisiltä vastausta kutsuihimme, niin että tiedämme aika tarkkaan, moniko tulee häihin ja ristiäisiin, synttäreihin ja valmistujaisjuhliin. Mutta raamatunkertomuksessa on toisin. Mies oli lähettänyt ajoissa kutsun, mutta sitten h-hetkellä palvelija lähti vielä sanomaan kutsutuille, että nyt on kaikki valmista.

Raamatun pidoille meinasi käydä huonosti. Kutsutut kieltäytyivät yksi toisensa perään. He esittivät verukkeita. Joku oli ostanut pellon, ja juuri nyt piti lähteä sitä katsomaan. Sama tilanne oli härkien ostajalla. Kolmas oli mennyt juuri naimisiin eikä kaivannut päästä näihin pitoihin. Kutsua ei pidetty arvossa, siksi ihmiset keksivät tekosyitä. Muut asiat olivat tärkeämpiä. Silloin isäntä teki ihmeellisen ratkaisun: hän lähetti palvelijansa kaupungin kaduille ja kutsui juhliinsa köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat. Niissä pidoissa yllättävät ja yllättyneet ihmiset saivat nauttia pöydän antimista ja juhlatunnelmasta.

Jeesus halusi kuvat vertauksellaan Jumalan kutsua ja taivaan valtakuntaa. Jumala kutsuu aivan kaikkia yhteyteensä. Moni voi luulla, että kristittynä eläminen on tiukkaa, tylsää ja raskasta, mutta Jeesuksen mukaan Jumalan lähelle pääseminen on juhlaa. Jumalan lapsi elää tätä tavallista elämää, mutta kaiken takana ja kaiken alla on luottamus Jumalan armoon ja apuun.

Jumala on tehnyt valmiiksi kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Jeesus on täyttänyt työn, siksi me saamme vain ottaa kutsun vastaan ja astua sisään. Ehtoollispöydässä me saamme kokea anteeksiannon ilon ja yhteyttä Vapahtajaan. On hyvä olla, kun kaikki on valmiina.

Riitta Särkiö