Keke, Litti, Messi, Ronaldo ja sadat muut huippu-urheilijat ovat kaiken arvostelun ja kritiikin tavoittamattomissa. Heidän veroparatiiseissa piilottamiensa rahojen perään ei ole syytä huudella tai muuten kansalliset lynkkausjoukot ilmestyvät soteen ja uhkailuja alkaa sataa kyselijän perään.

Tosiasia kuitenkin on, että huippu-urheilu on raakaa bisnestä, jota säätelevät liike-elämän arvot, toimintatavat ja periaatteet. Kaikissa maailman lajiliitoissa ja olympiakarkeloissa on oman edun tavoittelijoita, joiden tekemisiin media ei mielellään puutu, koska silloin tulisi astuneeksi kansakuntien ”pyhien lehmien” sorkille ja voi sitä melua; saatanan ruotsalaiset Paavo Nurmen julistitte ammattilaiseksi ettekä päästäneet Losiin 1932.

Tosiasiassa Nurmi on ensimmäinen kylmä laskelmoiva ammattiurheilija, joka tiesi hintansa ja ellei sovittua hintaa tullut matka katkesi siihen paikkaan.
Huippu-urheilun maailmanlaajuisen julkisuuden vuoksi suuret maat suurine panoksineen ovat tuoneet maailman politiikan mukaan kisoihin. Kamppailu maiden paremmuudesta keinolla millä hyvänsä on tuonut alun perin terveeseen urheiluun dopingin. tuloskeinottelun, lahjonnan ja sairaan menestymisen tarpeen.

Vaatimus jatkuvan tulostason noususta on paisuttanut arvokisojen budjetit sellaisiksi, että pienillä mailla ei yksinkertaisesti ole varaa enää järjestää olympialaisia. Media ylläpitää uskoa kansallisesta menestyksestä ja myyttiä pidetään yllä. Huippu-urheilun arvostelijat hyllytetään ja heitä potkaistaan perseelle. Sen saavat tuta kaikki, jotka uskaltavat astua sitä suojaavan liike-elämän ja vahvojen lajiliittojen johtajien varpaille.

Hyvä esimerkki löytyy myös Suomesta! Tunnettu yliopistomies Kaarlo Hartiala yritti puhua terveen ja puhtaan urheilun puolesta, mutta hänet irtisanottiin tylysti kaikista urheilun luottamustehtävistä.(Urheilun kahdet kasvot; Karprint 1997).

Urheilusta on tullut uskomatonta ylikansallista viihdettä ja TV kanavat suoltavat yli 300 tuntia vuorokaudessa ohjelmaa yli 250:llä kanavalla 24 tuntia vuorokaudessa. Huippu-urheilussa vallitsee kummallinen konsensus ja kritiikille ja toisinajattelulle ei juuri ole sijaa mediassa. Tämä päättymätön kilpailu sisältä rappeutumisen siemenen, sillä viime kädessä RAHA ratkaisee menestymisen.

Nämä nykyajan gladiaattorit ovat itsekkäitä rahantekokoneita, joille menestyminen takaa hyvän elämän myös lopettamisen jälkeen. Huippu-urheilijoille maksetaan aivan käsittämättömiä summia. Sadan miljoonan euron tulot golfissa, tenniksessä ja amerikkalaisessa kori- ja jalkapallossa ovat arkea. Kaikki tietävät suurten tähtien nimet!

Samaan aikaan lahjakkaat lääketieteen ja fysiikan huippututkijat yrittävät taistella apurahoista kynsin hampain, mutta heidän nimiään ”suuri enemmistö” ei tunne, vaikka heidän työnsä ansioista arki elämään tulee lisäarvoa.

Eihän se ole hullu, joka pyytää, vaan se joka maksaa. Urheilu tarjoaa töitä juristeille, tutkijoille ja liike-elämälle. Isännän eli rahan ääni kuuluu ja näkyy ja urheiluviihteestä sokaistunut yleisö taputtaa käsiään.

Muutamat tutkivat journalistit ovat viime vuosina arvostelleet tätä uutta urheilun” nomenglatuuraa” , mutta meno jatkuu samanlaisena. Putinin doping-Venäjä on paras esimerkki terveestä maan tavasta.

Silti minullakaan ei EM- jalkapallokisoista ole jäänyt väliin kuin pari matsia!

Juhani Melanen 

Juhannukseen tiivistyy vaikka kuinka monta kesäistä asiaa: valo, vesi, tuli… Nämä asiat näkyvät sitten juhlanvietossa käytännön jutuissa: tekee mieli päästä saunaan ja uimaan, tuntea koivun tuoksu, syödä hyvää grilliruokaa, katsella kokkotulta, nauttia ihmisten seurasta pitkään iltaan. Odotukset ovat kovat, ja siksi pettymyksiäkin tulee. Sataakin kylmästi vettä, grillaaja polttaa pihvit karrelle tai ei osata juhlia mukavasti. Juhannuksesta voi todennäköisesti saada enemmän iloa, jos osaa ottaa sään ja tilanteen vastaan vähän pienemmin odotuksin.

Kirkkovuodessa juhannus on vielä jotain muuta kuin keskikesän juhla. Se on Johannes Kastajan päivä, joka kertoo erikoisesta ja innokkaasta miehestä, Jeesuksen tienraivaajasta. Johannes syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta, siksi hänen päivänsä on vuoden kierrossa joulua vastapäätä. Johannes valmisti ihmisten sydämiä Jeesukselle. Hän saarnasi ankarastikin, jotta saisi ihmiset huomaamaan parannuksen tarpeensa. Johannes laittoi ihmiset kirkkaan valon alle. Jeesus aloitti toimintansa vasta sitten, kun Johannes oli avannut korvia ja sydämiä. Johannes pääsi lopulta hengestään, kun arvosteli Herodesta ja piti kiinni periaatteistaan.

Me tarvitsemme elämässämme valoisaa yötä ja sydämen avaamista läheisille ja Jumalalle. Mutta me kaipaamme myös hämärän suojaa ja mahdollisuutta levätä Jumalan armossa ilman vaatimuksia. Johannes muistuttaa meitä siitä, että aina on arvioimisen aika. Missä asioissa minun pitäisi tehdä mielenmuutos tai täyskäännös?

Jeesus puolestaan kertoo, että jokaiselle syntinsä tunnustavalle on tarjolla täysi anteeksianto. Jeesus tuli maailman valoksi, jotta kenenkään ei tarvitsisi kulkea kaamoksessa, vaan kaikilla olisi elämän valo. Jeesus on valo silloin, kun elämä on valoisaa ja lämmintä. Mutta hän on kanssamme myös pimeydessä ja raskaissa vaiheissa. Jeesuksen kanssa voimme iloita odotusten täyttymisestä ja etsiä voimia silloin, kun tulee pettymyksiä. Hän on todellinen valkeus.

Riitta Särkiö

Useimmat Lahden kaupungin valtuutetut eivät koskaan ole kuulleet yhdysvaltalaisen John Rawlsin ajattelusta, mitä oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan kuuluu. Hänen oikeudenmukaisuusteoriansa mukaan rationaaliset eli moraaliset ihmiset valitsevat tietämättömyyden verhon takaa seuraavat oikeudenmukaiset periaatteet.

1. Perusoikeuksien- ja velvollisuuden tasajako
2. Sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden ilmaukset ovat oikeutettuja, jos niistä koituu korvaavia etuja kaikille.

Suosittelen sitä iltalukemiseksi kaikille niille valtuuston edustajille, jotka eivät halunneet tutkia Lahden seudun kuntatekniikan tarjouskilpailua objektiivisen arvijoijan näkökulmasta.

Miksi valtuusto on tehnyt ja hyväksynyt kuitenkin useita muita arviointeja hankalissa asioissa? Esimerkkejä löytyy runsaasti.
Lahti Energiassa ulkopuolinen taho arvioi asiaa samoin kuin Launeen koulun kohdalla, mutta nyt yhtäkkiä tätä ei haluttu tehdä LSKT:n kohdalla, vaikka loistava Lahden kaupungin arviointikertomus tuki epäilyjä rakenteellisesta korruptiosta ja kaupungin johdon osallisuudesta siihen.
Syy on erittäin yksinkertainen. Totuutta ei haluttu kuulla ja kiusallinen ja epäoikeudenmukainen asia saatiin viimeinkin mappi Ö:hön.

Arvasin, että Lahden valtuuston selkäranka ei kestää objektiivista ja oikeudenmukaista tarkastelutapaa asiassa, vaan haluaa lopettaa totuuden kaivelun ja jatkaa samalla epädemokraattisella ja lahtelaisia ihmisiä ja veronmaksajia halventavalla linjalla.

Niinpä lähetin jo viikko sitten kahdelle suurelle pohjoismaiselle rakennusyritykselle ja yhdelle suomalaiselle katujen korjausrakentamiseen erikoistuneelle yhtiölle yksinkertaisen kysymyksen: Voiko kilpailuttaja asettaa yli 10 miljoonan urakkatarjouskilpailussa laadulle 70 % painoarvon ja hinnalle vain 30%? Suuressa pohjoismaisessa rakennusfirmassa kysyttiin välittömästi, että olinko sekoittanut luvut. Siis 30 % laadulle ja 70 % hinnalle? Vastasin, että etten ollut ja minulla on tästä kilpailuttamisesta loistava esimerkki kotikaupungissani.

Sieltä tuli heti vastaus, että toki voi, mutta kriteerien pitää olla erittäin selkeitä, erittäin yksityiskohtaisia ja etukäteen kaikille tarjoajille tarkasti eriteltyjä. Rakennusliikkeen ostopäällikkö sanoi, ettei hän vielä koskaan elämänsä aikana ole nähnyt vastaavaa kilpailutilannetta ja katsoi, että se oli tarkoituksenhakuinen ja tilaaja voisi valita kenet tahansa ja että Itä- Euroopassa kaikki osapuolet voidaan ”voidella”, mutta EU:n alueella pitää olla tarjouskilpailuissa riittävä läpinäkyvyys.

Myös muut toimijat ihmettelivät laadun suuruutta ja nimenomaan kadunrakentamisen ollessa kyseessä. Joitain tapauksia toki löytyy kuulemma vaikeissa restaurointikohteissa, mutta kukaan ei silti ollut kuullut, että laatu tällöinkään olisi saanut 70 % painoarvon.

Olen halunnut toimittajana etsiä totuutta tässä asiassa jo kaksi vuotta ja uskoin vielä valtuutettujen oikeuskäsitykseen, mutta petyin.

Sanotaan, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Lahtelaiset valtuutetut päättivät, että he eivät halua kuulla lopullista totuutta tästä asiasta. Se on selkeä kannanotto vääryyden puolesta ja osoittaa selkeästi heidän alhaisen moraalinsa. He eivät halua määritellä totuutta ja se on päättäjille osoitus ja merkki siitä, että näitä ”valtuustovekkuleita” voi jatkossakin vedättää mielin määrin ja kuinka tahansa. Hitler ja Isä Aurinkoinen eli Stalin tiesivät, että kansa uskoo riittävän suuren valheen.

Taistelen viimeiseen asti demokratian ja totuuden puolesta ja uskon, että ensi vuoden vaaleissa lahtelaiset osaavat katsoa, ketä äänestävät. ”Kyllä kansa tietää?” No ei tiedä!

Juhani Melanen

Rippikoulutöitä tehdessäni mietin usein, miten armo-käsitettä voisi selvittää vähän konkreettisemmin ja tuoda sitä arkisen elämän piiriin. Joskus olen käyttänyt löytämääni pientä kertomusta ruuhkabussista ja ajattelin sen kertoa nyt Omalähiön lukijoille tässä kirjoituksessani.

Ollaan siis ruuhkabussin kyydissä, kaikilla on kova kiire päästä perille. Ollaan juuri lähdetty pysäkiltä liikenteeseen, auto on kohta kääntymässä päätielle kolmion takaa. Silloin oikealta juoksee nainen kohti bussia. Matkustajat varmasti miettivät, minkä ratkaisun kuljettaja tekee, ottaako vai ei mukaan nainen, jonka kaikesta päätellen pitäisi päästä mukaan juuri tähän bussiin. Toisaalta pysähdys hidastaisi niiden perillepääsyä, jotka ovat olleet ajoissa pysäkillä.

Pian bussi on aivan tien reunassa ja nainen on puolen metrin päässä. Siinä kuski ja nainen katsovat toisiaan silmiin. Nainen ei anele, seisoo vain ja katsoo. Tässä olen. Auto on lähes pysähtynyt, niinhän kolmion takaa tullessa tuleekin olla. Tuntuu, kuin hetki siinä risteyksessä kestäisi ikuisuuden. Lopulta etuovi aukeaa ja nainen nousee sisään, kiittää, sädehtii. Bussiin tulee tunnelmaa. Ilma on kevyttä…

Tämä kertomus on aika yksinkertainen, ehkä ontuvakin vertaus siitä, mitä voisi Jumalalta meille annettu armo – se ansaitsematon armo – tarkoittaa. Mutta jotain se silti kertoo. Kertoo siitä, että armo on aina lahja. Armo on kuin jotain sellaista, jota tarvitsen ja janoan, mutta en voi mennä takuuseen sen saamisesta. Armo on myös sitä, että kun sieluni syvyyksiin kurkistetaan ja sinne nähdään pohjamutia myöten – ja silti ei katsota muualle. Armo on mukaan pääsemistä. Jumala on vähän kuin bussinkuljettaja, joka ottaa mukaan aikataululähdöstä myöhästyneen, liian myöhään matkaan lähteneen tai muuten vaan hitaasti kävelevän, ja vie hänet perille.

Yksinkertaisesti armo on sitä, että Jumala haluaa olla hyvä ja antaa meille syntisille ihmisille anteeksi. Mutta on tärkeää muistaa, ettei tämä armo ole tullut helposti. Sen toteutumiseksi Jeesus kantoi ristillä koko maailman kovuuden. Siksi se on armoa, joka kutsuu meitä kohtaaman myös oman kovuutemme ja pehmenemään. Kutsuu meitä muistamaan ja ymmärtämään, että olisi armoa myös muille kyydistä jääneille.

Jeesus sanoo tämän sunnuntain evankeliumissa: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.”

Jumala,auta meitä ymmärtämään jotakin suuresta armostasi.
Varjele meitä omahyväisyydestä ja ylpeydestä,
anna meille kykyä kohdella lähimmäisiämme armahtavasti. Aamen.

Armorikasta kesää!

Kati Saukkonen, 
pastori Launeen seurakunnasta

Lahden kaupunginvaltuuston kokous oli viime maantantaina mielenkiintoinen ehkä jopa poikkeuksellinen. Tällä en tarkoita kokouksen kestämistä aina seuraavan vuorokauden puolelle eli yli kuusi tuntia, vaan sitä, että valtuusto aidosti keskusteli päätöksien vaihtoehdoista ja otti sen roolin mikä sille päätöksentekijänä kuuluu. Tarkastuslautakunnan työtä pitää myös kehua. He ovat ottaneet sen roolin mikä heille kuuluu – krittiikki kuuluu asiaan, kunhan se on asiallista ja tosiasioihin perustuvaa.

Ennakkoon mielenkiintoisin päätös oli Tiirismaan koulun kohtalo. Rakennetaanko uusi koulu vai korjataanko vanha? Asiantuntijalautakunta oli uuden koulun kannalla. Kaupunginhallitus sen sijaan esitti valtuustolle vanhan koulun korjausta. Valtuuston enemmistö linjasi, että sen tahtotila on uuden koulun rakentaminen. Päätös on nyt tehty ja demokratia on puhunut. Valtuusto on kaupungin ylin päättävä elin ja sen tahtoa pitää kunnioittaa. Päätöksen jälkeen on keskusteltu mm. tilakeskuksen luottamuksesta tai sen puutteesta. Launeen koulun surullinen tarina on kaikkien muistissa. Miljoonien korjaukset ja satojentuhansien selvitykset eivät johtaneet haluttuun lopputulokseen. Syyllisiä on helppo etsiä, mutta pitää muistaa, että Tilakeskusta ohjaa ja valvoo kaupunginhallitus ja tarkalleen ottaeen juuri tätä tehtävää varten perustettu jaosto.

Myös uudisrakentamisen laadussa on ollut haasteita. Jalkarannan uuden koulun rakentaminen ei ole onnistunut. Siksi omistajan pitää nyt olla huolellinen ja osata vaatia kunnon laatua. Kysymys on laajemmin suomalaisesta osaamisesta ja rakentamisen maineesta. Rakentaminen on ollut suomalainen vientituote ja osaamistamme on arvostettu. Näin on oltava myös jatkossa.

Toinen valtuustoa puhuttanut asia oli Lahden Seudun Kuntatekniikan (LSKT) kohtelu hankintamenettelyissä. Ottamatta kantaa mihinkään yksittäiseen hankintaan, jälkikäteen arvioituna näyttää siltä, että LSKT:n ajatuminen ahdinkoon on ollut tietyllä tavalla ohjailtavissa. Toivottavasti kyse ei ole vain ideologisesta yksityistämisestä. Kuntaomisteinenkin toimija voi olla osaava, tehokas ja tuottava, kun sitä johdetaan oikein.

Energia-alalla tehtiin merkittävä päätös. Valtuuston kokous hyväksyi Lahti Energian uuden Kymijärvi III – investoinnin rahoituskokonaisuuden. Päätös on oikea ja varmistaa sen, että uutta laitosta päästään tekemään aikataulussa, kun vanha Kymijärvi I – laitos tulee tiensä päähän. Kaukolämmön hinta tulee jatkossakin olemaan lahtelaisten päätettävissä, kun Fortum yhteistyö ei edennyt. Viime kädessä omistaja linjaa, miten hintoja korotetaan tai ei koroteta. Nostin omassa puheenvuorossani esille Keravan mallin, jossa kaupungin tahtotila on tarjota kohtuuhintaista energiaa asukkaille. Meillä oma energiayhtiö on tulouttanut kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin omistajalle, joka sekin on strateginen päätös. Kumpikaan malli ei ole väärä, mutta kumpi on parempi vaihtoehto kaupunkilaisten muutenkin rajalliselle ostovoimalle?

Vähemmälle huomiolle jäi sosiaali- ja terveysalan ongelmat. Edelleen meillä on pohdittavaa miten perusterveydenhuollon eli Lahden lääkäripalveluiden ja Akuutti24:n päivtystyksen sekä erikoisairaahoidon palvelut saadaan tasapainoon. Liian moni joutuu käyttämään Akuutti 24:n palveluita, vaikka vaiva tai sairaus ei sitä vaatisi. Peruspalveluiden pitäisi olla mahdollisimman lähellä ja helposti saatavilla. Esimerkiksi ilta-aikaan ja viikonloppuisin nuoret aikuiset (25-40 v.) ja ikäihmiset ovat kuormittaneet Akuutin palvelut, koska heillä ei ole kaikilla ole mahdollisuutta työterveydenhuoltoon. Terveyskeskus ei silloin ole Lahdessa auki. Pitäisikö meidän tarjota ilta-aikoja terveyskeskuksessa? Kyllä, koska nämä potilaat ovat nyt väliinputoajia.

Valtuuston kokouksien tasosta muuten voi olla montaa mieltä. Puheenjohtaja on aivan oikein kiinnittänyt huomiota valtuutettujen käytökseen ja sopimattomaan kielenkäyttöön. Sanotaan, että valtuusto on kaupunki pienoiskoossa. Näin varmasti on, mutta valtuuston pitää arvoistuksensa muistaa ansaita.

Ville Skinnari

Ilman suomalaisten omaishoitajien uhrautuvaa työtä ja sitoutumista, hoivaa tarvitsevat vanhuksemme olisivat heitteillä.

Viime vaalikaudella peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd) johdolla valmisteltiin uutta omaishoitolakia, jonka tavoitteena oli vahvistaa myös omaishoitajille oikeusturvaa, estää yksipuoliset sopimusten irtisanomiset ja turvata tasa-arvoinen asema eri puolilla maassa asuville omaishoitajille.

Sipilän hallitus on ottanut kukon askeleen oikeaan suuntaan, mutta todellinen parannus pitäisi ulottaa pitemmälle. Tosiasiassa hallituksen uusi esitys ei kuitenkaan poista ja korjaa sitä perimmäistä ongelmaa, että maamme omaishoitajat ovat varsin eriarvoisessa asemassa eri puolilla Suomea, koska lainsäädännössä ei vahvisteta omaishoitajien oikeusturvaa eikä omaishoidolle ole yhtenäisiä kriteerejä.

Kunnat saavat edelleen itse määrittää määrärahasidonnaiset palvelut ja kriteerit, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että suuri osa omaishoitajista jää ilman omaishoidon tukea ja kunnan apua.

Tällä hetkellä omaishoitosopimuksia on maassamme noin 42 500, kun sitovia ja vaativia omaishoitotilanteita on Suomessa jo yli 60 000. Koska omaishoitajilla ei ole selvää lain säätämää oikeusturvaa, varattomat kunnat voivat edelleen yksipuolisesti irtisanoa omaishoitosopimuksia ja heikentää palveluita. Hallituksen sote- palvelumaksuja on korotettu, mikä osaltaan vaikeuttaa tukipalveluiden hankintaa koteihin.

Suomessa tehokas omaishoito vähentää miljoonia euroja terveydenhoitokuluistamme ja samalla kuntien järjestämää
tehostetun palveluasumisen ja runsaasti kotihoitoa tarvitsevien määrää, samalla vähentäen kuntien suoria palvelukustannuksia.

Nyt omaishoitosopimuksen tehneelle annetaan oikeus kahteen vapaapäivään kuussa, joka ei ole läheskään riittävä määrä, mutta oikeaan suuntaan silti. Tärkeää on kuitenkin se, että omaishoitajat saavat nyt valmennusta ja koulutusta sekä säännöllisiä terveystarkastuksia. Uudistusta ei saa rahapulassakaan jättää nyt puoleen väliin!

Juhani Melanen

Nuori mies matkusti junassa. Hän vaikutti hermostuneelta. Välillä hän nousi seisomaan ja istahti taas alas.
– Hermostuttaako sinua joku asia? kysyi vastapäätä istuva vanhempi mies. Nuori mies oli pitkään hiljaa. Nähdessään toisen kysyvän katseen, hän alkoi lopulta kertoa tarinaansa.
– Läksin kotoa ovet paukkuen, kun täytin 18. Riitelin vanhempieni kanssa, puhuin heille rumasti ja haistattelin. Vannoin myös, etten palaa enää kotiin. Muutin kaupunkiin, elämäni oli hyvin levotonta ja ajauduin huumeporukoihin. Lopulta jouduin vankilaan ja istuin neljä vuotta. Äitini ehti sillä aikaa kuolla.

Kyynel vierähti nuorukaisen poskelle.
– Pääsin eilen pois vankilasta, jatkoi nuori mies. En kehdannut soittaa isälleni, mutta kirjoitin muutama päivä sitten hänelle kirjeen ja kysyin, voisinko kuitenkin tulla käymään kotona, vaikka kerran vannoin, etten enää ikinä tule. Kotitaloni on aivan radan vieressä. Pyysin, että jos isälleni sopii, että tulen kotiin, hän laittaisi valkoisen kankaan omenapuun oksaan merkiksi, että voin tulla. Mutta nyt jännittää niin, etten taida uskaltaa katsoa, näkyykö siellä mitään merkkiä. Kohta olemme kotini kohdalla. Voisitko sinä katsoa niitä omenapuita, kun juna menee siitä ohi? kysyi nuori mies.
– Toki voin, vastasi vanhempi mies. Kun juna hetken päästä sujahti talon ohi, nuori mies hautasi kasvonsa käsiinsä ja vanha mies tähyili pihaan. Hän oli aivan hiljaa.
– Näkyikö mitään? kysyi nuorempi mies hieman tuskaisella äänellä, kun toinen oli vain vaiti.
– Olipa erikoinen näky, sanoi vanha mies hiljaa.
– Ei siellä ollut vain yhtä valkoista liinaa; siellä oli niitä varmaan kolmekymmentä. Omenapuun kaikki oksat olivat täynnä valkeita liinoja.

Maailmassa on paljon tuhlaajapoikia ja -tyttöjä. Kuuluisin heistä on ehkä hän, josta kerrotaan Luukkaan evankeliumin luvussa 15. Samassa luvussa sanotaan, että taivaassa on suuri ilo jokaisesta, joka nöyrtyy kääntymykseen. Ensi sunnuntain evankeliumissa Jeesus toteaa jopa näin: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa” (Luuk. 15:7).

Meille jokaiselle on tie auki taivaan kotiin. Jeesus avasi sen ristinkuolemallaan. Hänelle kukaan ei ole liian heikko tai liian huono. Sinä kelpaat Jumalalle. Et sen tähden, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, vaan yksin armosta, Kristuksen tähden! Sinuakin kutsutaan kotiin.

Timo Pokki

Koulut päättyivät ja kesäloma alkoi koululaisille. Niin myös meidän perheessä. Ylä- ja ala-asteikäiset pojat ovat innoissaan, mutta samalla loma tuo haasteita. Mitä tehdä päivisin kun vanhemmat ovat töissä? Kuka laittaa ruokaa ja niin edelleen. Onneksi on omatoimisuutta ja lapset oppivat itse miten arjen asiat tehdään ja miten toimia. Samalla se opettaa vastuuseen itsestä ja ymmärtämään millaista on äidin ja isän työ kotona arkea pyörittäessä.

Lapsiperheen loma saattaa muodostua usein myös stressiksi. Sanoin tämän kokemuksesta kolmen lapsen isänä. Satojen kilometrien automatka takapenkin kannustuksen keskellä aiheuttaa helposti ylimääräistä verenpainetta – usein jopa 70 kilometrin matka kesämökille. Pääosin meillä menee kuitenkin matkat hyvin. Lapset osaavat nauttia luonnosta, kesästä ja vapaudesta. Parhaat hetket ovat usein sellaista mitä tehdään itse ja omalla porukalle. Esimerkiksi mökillä lapset haluavat usein telttaan nukkumaan ja se on kuulema parasta – satoi, myrskysi tai paistoi.

Eduskunnassa kesäkuu on ehkä yksi kiireisimpiä kuukausia. Lakeja pitää saada valmiiksi ennen kesätaukoa. Eduskunta istuu tänä vuonna 1.7. saakka. Myös Pohjoismaiden Neuvosto kokoontuu kesällä – tällä kertaa matkustamme Fäärsaarille kasvu- ja kehitysvaliokunnan kokoukseen. Heinäkuussa Suomi on lomalla, mutta Euroopan Unioni on auki. Siksi myös eduskunnan suuri valiokunta on työssä usein myös heinäkuussa. Näin kävi viime kesänä, kun Kreikan asiat työllistivät. Myös talousvaliokunta oli hälytysvalmiudessa.

Toimin aiemmin pienyrittäjänä ja siinä työssä lomakin on usein työtä – ainakin pieniä asioita on pakko hoitaa lomallakin. Sama pätee kansanedustajankin työhön, velvollisuuksia on eripuolella Suomea – myös heinäkuussa. Myös erilaiset hallitusvelvollisuudet työllistävät kesällä. Jääkiekkojoukkueen menestys tehdään vanhan sanonnan mukaan kesällä. Näin se on Lahdessakin.

Kansanedustajan istuntotauko ei siis ole pelkkää lomaa, vaan siihen mahtuu paljon tekemistä. Elokuussa pyörähtää käyntiin paikalliset ja maakunnalliset kokoukset ja työryhmät sekä muut velvollisuudet. Heinäkuun yritän itse pitää lomaa. Sen olen perheelleni velkaa.

Ville Skinnari

Avasin medialle tarkoitetun asiointisivun kysyäkseni, miksei kirjoitukseeni Lahden erityisopetuksen alasajosta vastaa kukaan viestintäpalkollinen; suurinta pääjehua Kilpostahan erityisopetusasia ei kiinnosta ja tuskin hän osaisikaan tai välittäisi, sillä siksi ylimieliseltä hänen toimenkuvionsa sivistysalalla vaikuttaa.

Hämmästykseni oli suunnaton ja olin ällikällä lyöty, kun havaitsin, että meitä lahtelaisia pitäisi palvella kokonaista yhdeksän päätoimista viestintäpalvelun ”asiantuntijaa”. Tämähän on enemmän kuin Göbbelsin propagandaministeriön virkamiehet suhteutettuna väestömääriin; veli Putinkin saisi olla ylpeä näitä
trollivekkuleista, joille Lahti kaupunki maksaa palkkaa pitkälti yli 500.000 euroa vuodessa.

Nyt tuleekin tärkein kysymys? Mitä ihmettä he tekevät? Niinpä median edustajana esitänkin kullekin tässä kirjoituksessani yhden kysymyksen ja toivon saavani tältä turhalta joukolta myös vastauksen lahtelaisena veronmaksajana, johon minulla on myös perustuslaillinen oikeus.

Helsingin yliopistossa kiersi 1980-luvulla A4-paperi, joka oli otsikoitu sanalla ”puppugeneraattion tuottajat”.
Siinä oli lueteltu noin 100 sanaa juuri samanlaisia, joita Lahden viestintä sivuillaan viljelee: suunnittelu, koordinointi, viestintämarkkinointi, organisaatio, ajantasa tieto, päätöksenteko, eturistiriita, antagonistinen ristiriita, henkilökohtainen vastuu jne. Kun näitä sanoja sitten pisteli jonkinlaiseen järjestykseen ja heitti sinne tänne verbin juttu saattoi jatkua loputtomiin tuottamatta kuitenkaan mitään aitoa tietoa.

Mutta se työllisti suunnattoman suuren joukon ihmisiä. Ja jos organisaatio kasvoi 40 ihmiseen, he kykenivät työllistämään itse itsensä tekemättä tosi asiassa mitään hyödyllistä todellista tuottavaa työtä. Täydet pisteet siis näille ”ahkerille puurtajille”, joiden uskomatonta työmäärää ei kenenkään lahtelaisen kadehtia, sillä heidän hikensä on yhtä harvinaista kuin krokotiilin kyyneleet.

Mutta sitten ne kysymykset, joihin viittasin ja joihin haluaisin vastauksen:

Viestintäpäällikkö Heini Moisio: Mitkä ovat Lahden kymmen tärkeintä brändiä ja miten niitä voidaan kehittää?
Viestintäsuunnittelija Senni Moksu:  Mitä ovat Lahden viisi vahvuusaluetta, joita kehittämällä tänne voitaisiin saada yrittäjiä enemmän ja työllisyys vähenemään?
Mirka Ruohonen tiedottaja: Miksi vaikenitte täysin toimialajohtaja Kerosen tekemästä rakenteellisesta korruptioepäilyistä, ettekä vastanneet lehdistössä mitenkään asiasta?
Juha-Pekka Huotari, verkkosuunnittelija:  Miksei Lahden verkosta löytynyt mitään kirjoituksia rakenteellisesta korruptioepäilyistä, vaikka tarkastuslautakunnan esitys oli teilläkin käsissänne?
Ilona Reiniharju, verkkosuunnittelija: Kuvailkaa 100 sanalla työkenttäänne Lahdessa ja perustelkaa toimenkuvanne lahtelaisille veronmaksajille.
Lassi Häkkinen, valokuvaaja: Missä ovat kuvat tuhotuista kansalaissodan taistelupaikoista? Mitä kuvia te oikein otatte?
Oili-Mirjam Naasko , viestintäpäällikkö sivistystoimiala:  Vastatkaa nyt ihmeessä kirjoitukseeni Etelä- Suomen Sanomien yleisönosastossa. Miksi Lahti alasajaa erityisopetusta?
Tommi Pätynen, viestintäpäällikkö sosiaali- ja terveystoimiala: Selittäkää tavalliselle lahtelaisille Rehulan ajaman sote-uudistuksen myönteiset ja kielteiset asiat sadalla sanalla suomeksi?
Anu-Liisa Rönkä viestintäsuunnittelija, tekninen ja ympäristötoimiala: Mikä muu on toimenkuvanne kuin puhtaaksikirjoittaja insinööri Vaskelaisen pöyristyttäville esityksille?

Kiitän jo etukäteen Lahden viestintädivisioonaa näistä arvokkaista vastauksistanne!

Juhani Melanen

On juhlien aika! Monessa kodissa valmistellaan tänä keväänä ja kesänä juhlia, ja suuret pidot on sunnuntain evankeliumissakin (Luuk. 14:16-24). Kaikkia juhlien järjestäjiä yhdistävät samat huolet: kunpa valmistelut onnistuisivat, kunpa ruoka riittäisi… ja kunpa kutsutut vieraat pääsisivät tulemaan. Yleensä me pyydämme ihmisiltä vastausta kutsuihimme, niin että tiedämme aika tarkkaan, moniko tulee häihin ja ristiäisiin, synttäreihin ja valmistujaisjuhliin. Mutta raamatunkertomuksessa on toisin. Mies oli lähettänyt ajoissa kutsun, mutta sitten h-hetkellä palvelija lähti vielä sanomaan kutsutuille, että nyt on kaikki valmista.

Raamatun pidoille meinasi käydä huonosti. Kutsutut kieltäytyivät yksi toisensa perään. He esittivät verukkeita. Joku oli ostanut pellon, ja juuri nyt piti lähteä sitä katsomaan. Sama tilanne oli härkien ostajalla. Kolmas oli mennyt juuri naimisiin eikä kaivannut päästä näihin pitoihin. Kutsua ei pidetty arvossa, siksi ihmiset keksivät tekosyitä. Muut asiat olivat tärkeämpiä. Silloin isäntä teki ihmeellisen ratkaisun: hän lähetti palvelijansa kaupungin kaduille ja kutsui juhliinsa köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat. Niissä pidoissa yllättävät ja yllättyneet ihmiset saivat nauttia pöydän antimista ja juhlatunnelmasta.

Jeesus halusi kuvat vertauksellaan Jumalan kutsua ja taivaan valtakuntaa. Jumala kutsuu aivan kaikkia yhteyteensä. Moni voi luulla, että kristittynä eläminen on tiukkaa, tylsää ja raskasta, mutta Jeesuksen mukaan Jumalan lähelle pääseminen on juhlaa. Jumalan lapsi elää tätä tavallista elämää, mutta kaiken takana ja kaiken alla on luottamus Jumalan armoon ja apuun.

Jumala on tehnyt valmiiksi kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Jeesus on täyttänyt työn, siksi me saamme vain ottaa kutsun vastaan ja astua sisään. Ehtoollispöydässä me saamme kokea anteeksiannon ilon ja yhteyttä Vapahtajaan. On hyvä olla, kun kaikki on valmiina.

Riitta Särkiö