Otsikon mukaisia sanoja on veisattu viime sunnuntaina kirkon penkeissä kovaan ääneen. Virressä 7 kuitenkin esitetään, että Jumala rakastaa hiljaisuutta. Eikö tämä siis ole ristiriidassa sen metelin kanssa, joka ihmisistä on viikonloppuna kirkossa lähtenyt?
Viime sunnuntaina laulaessani virttä mietin, onko meidän pohjoisen luterilaiseen sydämeen periytynyt ajatus siitä, että meidän pitäisi olla hiljaa kuin lapset kotona aamuisin: ”isä vielä nukkuu, älkää nyt vaan herättäkö häntä.” Tai kuuluuko meidän jumalakuvaamme ajatus siitä, että kirkossa ei saa taputtaa tai osoittaa tunteita?
Jouluna odotamme saapuvaksi Jumalaa, joka ei tullut maailmaan hiljaa. Tähti, paimenet, eläimet, ja ihmiset iloitsivat Jumalan syntymästä. Ja vaikka, kaikki edellä mainitut olisivat olleet hiljaa, mitä todennäköisesti Jumala itse ei ollut hiljaa tullessaan maailmaan. Syntyihän tavallisen ihmisen tapaan lapsena, joka kyllä yleensä tuppaa ilmoittamaan oman maailmaan tulonsa.
Kysynkin sinulta, hyvä lukija, mikä on tuo Hiljaisuus, jota Jumala rakastaa?
Teemu Reinikainen