Joulun odottajat

Ensimmäisenä adventtina on lupa aloittaa joulun odotus. Joidenkin odotus on alkanut jo kauan sitten. Siskoni sai syntymäpäivälahjaksi joulukalenterin jo lokakuun puolessa välissä, mutta uskon, että lahja oli hänelle silti mieluisa. Hänelle, jouluihmiselle, jouluruoka, läheiset ja joulun rauha merkitsevät paljon. Jouluvalokin ilmestyi ikkunaan jo hyvissä ajoin.

Se, mikä toiselle on onnen aikaa, saattaa toiselle olla tuskainen kokemus. Eräs kollegani, papin töistä muihin hommiin lähtenyt, sanoi minulle jotakin pysäyttävää joulusta. Hän oli sitä mieltä, että joulun seutu oli papille vaikeinta työvuoden aikaa. Hänestä joulun työkiireet tuntuivat alkavan aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin.

Luulen, että näiden kahden ääripään väliin mahtuu suurin osa ihmisistä. Joulun odotus on tasapainoilua arjen ja kiireen keskellä. Varsinainen lahja on kuitenkin se, että valmistautuminen kannattaa ja joulun voi viettää rauhassa rakkaiden ympäröimänä.

Ensimmäinen adventti aloittaa uuden kirkkovuoden ja joulujakson. Evankeliumitekstit kertovat siitä, miten Jeesus saapuu aasilla Jerusalemiin ja hänen kanssaan kulkee hyvin suuri joukko ihmisiä. Tämän ihmisjoukon odotus palkittiin. Adventin aika onkin ennen kaikkea juuri odottamista ja valmistautumista. Kuten Jeesuksen reitille kokoontuneet ihmiset myös me odotamme jouluna Kristusta. Hän lupaa tulla jokaisen odottajan elämään. Olipa joulu sinulle iloista touhuamista tai kiireistä arkea.

Siunattua joulun aikaa,
Ville Hakulinen

 

Aina on vaihtoehtoja

Poliittisessa päätöksenteossa on yleensä aina vaihtoehtoja. SDP julkisti tällä viikolla vaihtoehtobudjettinsa vuodelle 2016. Vaihtoehtobudjetilla on kolme tavoitetta: aito kasvu, kestävä työllisyys, oikeudenmukainen ja valtiontaloudellisesti vastuullinen Suomi. SDP:n budjetin välittömät työllisyysvaikutukset ovat 35 000 uutta työpaikkaa. SDP ei myöskään ottaisi velkaa yhtä paljon kuin hallitus.

SDP:n vaihtoehtobudjetti korjaa Sipilän hallituksen budjetin epäoikeudenmukaiset toimet oikeudenmukaisilla ja talouden kasvua tukevilla vaihtoehdoilla. Olemme samalla Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n linjoilla: ensin kasvu, sitten kuri.

Pieni- ja keskituloisille palkansaajille ja eläkeläisille jäisi palkasta ja eläkkeestä enemmän rahaa käteen. Näin vahvistettaisiin ostovoimaa ja toimeentuloa. Sipilän hallituksen lainsäädäntösirkuksen keskellä eläkeläisten toimeentulo on muutenkin koetuksella. Kolmen Ässän hallitus ottaa ja antaa ja taas ottaa. Sipilän prosessikaavio soutaa ja huopaa edestakaisin – päätöksiä tehdään, mutta ei tekoja.

Yrittäminen painopisteenä

Yrittäjäosaamista voi olla myös SDP:ssä, joka on juuriltaan pienyrittäjien puolue. Kokonaisuutena SDP:n malli kannustaa yrittäjyyteen sekä yritysten liiketoiminnan kasvattamiseen sekä edistää kansainvälistymistä. Me ymmärrämme sen, että Suomen menestys riippuu Suomen yritysten menestyksestä. Fiksu valtio toimii aktiivisesti yritysten apuna.

Olemme valmistelleet yhdessä kansanedustaja Timo Harakan kanssa yrittäjäpaketin, joka on yksi SDP:n vaihtoehtobudjetin painopiste. Molemmat meistä ovat olleet pienyrittäjiä. Hoputamme hallitusta tuomaan Finnveran 300 miljoonan euron yritysrahoituspaketin nyt heti eikä ensi vuonna. Mitä hallitus odottaa? Yksinyrittäjiä on Suomessa 170.000 ja he tarvitsevat tukea.

Pienyrittäjille tarjoamme henkilöyhtiöiden verotuksen muuttamista takapainotteiseksi, kuten se on palkansaajillakin. SDP:n yrittäjäpaketti, niin sanottu 8+2-malli sisältää muun muassa ensimmäisen työntekijän vähennyksen, tehoja matkailun edistämiseen, yritysrahoituksen uudistuksen ja viennin veturiverkoston, jonka lisäksi SDP haluaa, että Tekes-rahoitus jatkuu.

Vähemmän velkaa

Pohjoismaiden neuvostossa olen pitänyt esillä Suomen ja koko Pohjolan kasvumahdollisuuksia matkailualalla. Se näkyy myös SDP:n vaihtoehtobudjetissa. Voimme luoda uusia työpaikkoja ja edistää talouden kasvua panostamalla kansainväliseen matkailuun ja palvelualan kehittämiseen.
SDP:n vaihtoehtobudjetissa ei leikata Suomen eikä suomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuudesta – SDP peruisi hallituksen leikkaukset koulutukseen, jotka vaarantavat osaamisen ja kasvun.

Sen lisäksi, että SDP:n vaihtoehtobudjetti on oikeudenmukaisempi ottaisimme myös vähemmän velkaa vuonna 2016 kuin hallituksen talousarvioesitys. Vaihtoehtomme on 332 miljoonaa euroa ylijäämäinen suhteessa hallituksen esitykseen. Rahaa otamme edelleen rikkailta ja jaamme sitä enemmän tarvitseville. Se on mielestämme oikeudenmukaisuutta.
Vaihtoehtomme tavoitteena on haastaa hallitusta ja tuoda vaihtoehtoja. Se on opposition tehtävä ja velvollisuuskin.

Meidänkin ajatuksia saa ja pitää haastaa. Olen tavattavissa joka kuukauden ensimmäinen maanantai Marinkadun Sinuhessa klo 16-17. Tervetuloa tapaamaan.

Ville Skinnari,
Kansanedustaja

Kristus, kaikkeuden Herra

Vaikka sunnuntain nimi tällä viikolla on Tuomiosunnuntai, viittaus kaikkeuden Herraan tuo esiin Jeesuksen Kristuksen kuninkuuden.

Jokaisen ihmisen kohdalla toteutuu tässä elämässä periaate :hautaan kaikki kaatuu kerran. Elämä on rajallinen ja aivan varmasti kerran päättyy, tavalla tai toisella. Evankeliumi, ilosanoma kuoleman voittamisesta ja ikuisesta elämästä, tuo näkyviin sellaisen Jeesuksen Kristuksen, joka tulee aikojen lopulla ( =maailmanloppu ) kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle toimittamaan viimeisen tuomion.

Tälle tuomiolle saapuu jokainen tässä maailmassa elävä ja elänyt. Enää ei voi hämätä, kiertää, kieltää tai paeta. Pahuus ja hyvyys tulevat esiin ja jokainen joutuu edesvastuuseen teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Hyvin käy, jos on tässä elämässä ottanut myönteisen kannan siihen, että Jeesus Kristus on maailman vapahtaja ja on kantanut meille kuuluvan rangaistuksen.

Profeetta Malakialta löytyy yksi näkökulma:”Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin – sanoo Herra Sebaot -eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella. ”

Houkuttava ja koukuttava ajatusrypäs. Nyt on hyvä ajatella tätä elämää matkana ikuisuutta kohti. Kenen joukoissa haluan olla. Mitä kohdallani on elämän kirjaan kirjoitettu? Missä on elämäni pohja? Sitä miettikäämme ja tehkäämme hyviä päätöksiä!

Esa Kekki
Launeen srk

 

Uusi tiedustelulaki tarvitaan

Pariisin tapahtumat muuttivat Eurooppaa ja Suomen on pysyttävä kansainvälisessä kehityksessä mukana. Tiedustelulait tarvitsevat päivitystä ja viranomaisten resurssit on saatava kansainväliselle tasolle. Sisä-, puolustus- ja oikeusministeriö kertovat lokakuussa uudesta siviili- ja sotilastiedustelulaista, jonka tarkoituksena on lisätä poliisin sekä supon tiedusteluoikeuksien kasvattamista.

Kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi meidän pitää pystyä tekemään laadukasta omaa tiedustelua ja tiiviimpää yhteistyötä kansainvälisesti. Se vaatii pikaisesti uutta tiedustelulainsäädäntöä ja todennäköisesti perustuslain muuttamista. Perustuslain muuttamiseen tämän eduskunnan aikana tarvitaan eduskunnan viiden kuudesosan määräenemmistö. Perustuslaillinen tarkastelu kuuluu eduskunnassa perustuslakivaliokunnan tehtäviin.
Kansalaisten perusoikeuksia pitää kunnioittaa, mutta uskon, että eduskunta on uudistuksien kannalla Pariisin surullisten tapahtumien jälkeen. Kun kansalaisilta kysytään kumman he valitsevat: perheensä turvallisuuden vai näkymättömän käden bittiavaruudessa, enemmistö todennäköisesti priorisoi oman ja perheensä turvallisuuden.

Suomalainen – jo nyt maailman kärkeä oleva – tietoturvaosaaminen samalla kasvaa ja luo edellytyksiä Suomen kehittymiseksi maailman huippumaaksi tietoturvassa.  Ennakointi on avainasemassa. Kansainvälisen yhteistyön avulla Suomen viranomaiset voivat saada ajoissa tärkeää tietoa Suomeen saapuvista henkilöistä, joiden aikeena on toteuttaa terrori-isku. Tässä vaiheessa muuta tietoa henkilöistä, iskun kohteesta tai toimeksiantajasta ei ole. Uuden lain avulla viranomaiset pystyisivät ennakoimaan ja seuraamaan viestiliikennettä Suomeen ja yksilöimään henkilöt, jotka aikovat toteuttaa iskun. Nopean tiedonkeruun avulla mahdollinen isku voidaan estää.

Tiedustelutoimijoiden rahoitus on Suomessa pohjoismaisia naapureita jäljessä. Meidän tulisi olla samalla viivalla muiden Pohjoismaiden kanssa. Lakiuudistuksen lisäksi tarvitsemme myös taloudellisia lisäresursseja varmistamaan Suomen turvallisuutta.

Ville Skinnari
Kansanedustaja,
perustuslakivaliokunnan jäsen

 

Varautumisesta

”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen”, sanoo vanha sanonta. Lausetta on laitettu monenkin ajattelijan sanomaksi, eikä ihme. Sen kokemus on varmaan tuttua meille kaikille. Mihin maailma on menossa, mitä huomenna tapahtuu? Kukapa sen tietää? Siksi, vai pitäisikö sanoa siitä huolimatta, tulevaisuuteen on hyvä varautua ja valmistautua.

Monenlaista varautumista me teemmekin. Talven tuloon olemme saattaneet varautua talvivaatteilla tai hankkimalla polttopuita. Liukkaita varten olemme ehkä jo laittaneet talvirenkaat autoon. Joka vuosi se talvi tulee ja kuitenkin se tuntuu aina yllättävän. Ensiliukkailla pelti kolisee ja ulosajoja sattuu.

Mihin meidän sitten tulisi varautua? Ne, jotka vastaavat maamme turvallisuudesta, laativat luetteloita mahdollisista uhista ja tekevät riskianalyysejä. Tältä pohjalta sitten tehdään valintoja ja ratkaisuja. Niinpä esimerkiksi sähköyhtiöt ovat alkaneet laittaa johtoja maahan, jottei myrsky katkoisi linjoja ja sähköjä.

Mutta entäs meidän yksityisten ihmisten elämässä? Mitä se meidän varautuminen oikein on? Varmaan moniakin asioita. Jeesuskin sanoo: ”Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi.”

Meille tärkein asia on se, että elämämme on lujalla ja varmalla pohjalla. Silloin vastoinkäymiset eivät voi nujertaa meitä, vaan me kestämme. Omassa voimassa voimme kestää pienet koettelemukset, mutta sillä perustalla, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, voimme kestää kaiken, mitä elämä tuo. Se varautuminen kannattaa.

HP
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Onko perheen sunnuntai vain kerran vuodessa?

Kirkkovuodessa on kaksi sellaista erityispyhää, joiden ajankohdan seurakunta voi vapaasti päättää: Luomakunnan sunnuntai ja Perheen sunnuntai. Lahdessa on tapana viettää Luomakunnan sunnuntaita kesäkuun alussa luonnon herättyä, suvivirren soidessa. Perheen sunnuntai puolestaan sijoittuu tänä vuonna isänpäivään 8.11. Silloin kaikissa Lahden ev.lut. kirkkojen messuissa puhutaan perheestä, isistä, äideistä, puolisoista, lapsista, isovanhemmista.

On paikallaan joskus pysähtyä tärkeän teeman eteen. Siksihän me vietämme isänpäivää ja äitienpäivääkin – että havahtuisimme itsestäänselvyyksiin, että arvostaisimme sitä, mitä tavallisina päivinä ei aina huomaa. Perhe saattaa olla arjen kaaokseen ja kiireeseen katoava aarre! Emme huomaa aarteen arvoa, ennen kuin kadotamme sen joko hetkeksi vaikkapa työmatkan ajaksi tai sitten vakavammasta syystä: välirikon, sairauden, kuoleman takia. Silloin vasta tajuamme, miten paljon rakastimme ja tarvitsimme toisiamme.

Perhe on yhtä aikaa lahja ja tehtävä niin kuin avioliitto, parisuhde ja muutkin ihmissuhteet. Siinä toteutuu kristityn kutsumus, lähimmäisen palveleminen. Meidän on nähtävä vaivaa perheen hyvinvoinnin eteen, mutta samalla me saamme myös voimaa perheen elämästä: pienistä hyvistä hetkistä ihmisten välillä, asioiden järjestymisestä, kodin antamasta turvapaikasta. Joskus ääneen huokaisen onnesta, kun avaan kotioven ja pääsen perheen pariin päivän tohinan jälkeen.

Perheitä on hyvin monenlaisia. Samaan aikaan perhe saattaa tarkoittaa meille lapsuuden perhettä, nykyistä perhettä, entistä perhettä. Joskus perheen tärkeät ihmiset ovat jo kuolleet, ja silti he ovat elämässä ja muistoissa läsnä. Kaikissa tapauksissa on kyse ihmisten välisistä siteistä. Jokin liittää meidät perheeksi ja yhdistää meidät toisiimme, vaikka elämä ei menisikään virtaviivaisesti.

Jumala on luonut meidät kumppania ja ihmisten välistä yhteyttä kaipaaviksi ihmisiksi. Siksi kaipaamme vierellemme ihmistä, kainaloomme kumppania, käteemme isoa tai pientä ihmistä, joka tarttuu meidän käteemme.

Jumala antaa voimaa ja viisautta elämämme haasteisiin: myös perheen elämään. Hänen edessään saamme yhdessä ja erikseen hiljentyä ja rukoilla apua siihen, mikä kulloinkin on meille vaikeaa. Taivaallinen Isä tahtoo siunata sinun perhettäsi ja sinulle tärkeitä ihmisiä.

Riitta Särkiö

 

KOLUMNIT -arkisto

toukokuu 2026

huhtikuu 2026

maaliskuu 2026

helmikuu 2026

tammikuu 2026

joulukuu 2025

marraskuu 2025

lokakuu 2025

syyskuu 2025

elokuu 2025

kesäkuu 2025

toukokuu 2025

huhtikuu 2025

maaliskuu 2025

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011