Kestävää matkailua Geoparkeista

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020! Politiikan syksy oli hektinen, joten pieni loma tuli tarpeeseen. Uusi vuosikymmen tuo mukanaan uusia haasteita sekä uusia mahdollisuuksia.

Matkailu on Suomen kasvavin toimiala. Geo- ja luontomatkailu ovat nousevia trendejä, jotka vetävät puoleensa kaiken ikäisiä matkailijoita. Global Geopark tarkoittaa maantieteellisesti yhtenäistä aluetta, joka on arvioitu kansainvälisesti merkittäväksi geologiseksi kohteeksi. Statuksen myöntää Unesco. Maailmalla on näyttöä siitä, että Global Geopark -statuksen saaminen edistää ekologista matkailua ja tuo esiin Unesco-kohteiden kulttuurillisia, geologisia ja historiallisia erityispiirteitä.

Global Geopark -statusta ollaan nyt hakemassa Päijät-Hämeen Salpausselälle. Sen lisäksi eri puolilla Suomea on käynnissä muitakin vastaavia Global Geopark-hankkeita. Unescon statuksen saaminen lisäisi alueemme kiinnostavuutta matkailukohteena niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Paikallisten yritysten mukaan ottaminen parantaisi lisäksi koko alueen elinvoimaa. Lahdella ja 

Päijät-Hämeellä on tässä erinomaisia mahdollisuuksia. Alueellamme on Salpausselän ja harjujen lisäksi muitakin potentiaalisia Glogal Geopark -kohteita. Esimerkiksi Padasjoella sijaitsee kivikautinen sauna sekä upeat maisemat ja luontomatkailumahdollisuudet. Laajat vesistöt ja metsät mahdollistavat luontomatkailun alueen kehittämisen Suomelle tunnusomaisessa ympäristössä.

Alueellamme on Glogal Geopark -kohteiden suhteen valtavasti potentiaalia, joka pitää hyödyntää. Matkailu on Suomen nopea kasvuisimpia työllistäjiä. Luomalla paikallisia matkailuverkostoja, jotka voivat tuottaa palveluita valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, nostetaan alueen arvoa entisestään sekä tuetaan samalla yritysten kasvua. Siksi lähdemme nyt valtakunnan tasolla rakentamaan luontomatkailun 2030 visiota.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
ARKISTO