Lomalla ”Taikuissa” minulle yritettiin kaupata käteen sijoitettava selfiekeppi. Se meni jo pahasti yli hilseeni, sillä erilaisia nettilehtiä skrollaamalla olen oppinut tunnistamaan ihmisiä joiden pääasiallinen tehtävä netissä tuntuu olevan digitaalinen kuvamasturbointi.

Tänä vuonna vietetään Kirjan vuotta, mutta Tanu Tavallista se kummastuttaa ja hämmästyttää! Kenelläkään ei tunnu olevan lukemiseen aikaa, sillä naamakirjan statuksen päivitykset tai ylisuuresta omasta perseestä otetut juhlakuvat vievät vuorokaudesta 12 tuntia ja toinen mokoma kuluu viihde-elektroniikan kuuntelemiseen korvanapeista. Tietokonepelien ja välkkyvän sälän räpläämiseen menee nykynuorelta niin paljon aikaa, että tunnen monia 12-vuotiaita poikia, jotka eivät ole lukeneet yhtään ihan aitoa kirjaa elämässään; sarjakuvia ei vielä lasketa lyriikkaan.

Suomalaiset siis lukevat yhä vähemmän, mutta ne jotka lukevat paljon ( siis lahjakkaat tytöt) lukevat yhä enemmän. Tämä on samanlaista faktaa, kuin se, että akateemiset pääkaupunkiseudun naiset täyttävät teatterin lehtereistä suurimman osan. Peruskoulun lopettavista pojista joka kahdeksas ei osaa kunnolla lukea. Tämän pitäisi antaa jonkinlaisia signaaleja päättäjille kuinka vakavasta asiasta on kysymys.

Uuslukutaidottomuus on keskuudessamme kuin täi. Se voi hyvin, koska lukemiseen vaadittavaa keskittymiskykyä ei nykynuorilta juuri löydy. Hyvän kirjan lukeminen edistää monia asioita. Tärkein on myötäelämisen kyvyn lisääntyminen ja maailman tajuaminen kirjailijan välittämänä kokonaisuutena ja eräänlaisena tunneryöppynä. Jopa oma näkökulma saattaa muuttua toiseksi ja todellisen pahan ja hyvän välinen kontrasti saattaa auttaa tajuamaan meitä itseämmekin paremmin; rakkaudesta puhumattakaan.

Lukemisessa ei tarvitse olla suurista kasvattavista taidekokemusten hankkimisista, vaan itsensä kehittämisestä tuntevana ihmisenä. Äidinkielen hyvä taitaminen auttaa kaikkialla muissakin oppiaineissa.

Arkipäivän koettelemuksissa on tapahtunut monesti, että yksinkertaisenkin lomakkeen täyttäminen on joillekin liian monimutkainen toimenpide, sillä luetun ymmärtäminen on vaikeaa. Jotkut pojat kiroilevat katsoessaan televisiota, sillä ulkomaista puhetta sisältävien elokuvien katseleminen on työlästä, kun ei ehdi lukea tekstitystä. Yliopistoon ei näillä puolikielillä ole mitään jakoa ja jo lukiossa on vaikeaa.

Minulle hyvä kirja on raamattu, tie, totuus ja elämä. On uskomaton matka ja elämys hypätä toisen nahkoihin ja uida hänen kanssaan mielen myrskyissä tai suvannoissa. Miettiä vaikkapa, miten itse kirjoittaisin saman kokemuksen. Moni kaverini onkin pirullisesti vihjaillutkin, milloin oma Apostolien tekosi ilmestyy, mutta onhan tässä vielä aikaa!

Nyt aikamatkaillaan scifi-genressä. Fyysikko Hannu Rajaniemen trilogia: Kvanttivaras, Kausaalienkeli ja Fraktaaliruhtinas vie niin kauas, että pelottaa!

Juhani Melanen

Mitä kaikkea tarvitaan, kun ollaan matkalla? Ainakin hyvät eväät, riittävästi ruokaa ja juotavaa, ettei nälkä ja jano yllätä kesken matkan. Usein varaan itselleni matkan ajaksi hyvää lukemista. Mukanani kulkee myös joku soittopeli, jolla voin kuunnella lempimusiikkiani. Kaikkein mukavimmin matka taittuu yhdessä jonkun kanssa. Kun on juttuseuraa, ajan kulua ei huomaa ja matka taittuu nopeammin.

Jeesus joutui elämänsä aikana matkustamaan paljon. Ehkä hänelläkin oli mukanaan hyvät matkaeväät ja varusteet matkantekoa varten. Mukana matkalla kulki opetuslapsia, Jeesuksen ystäviä ja lähimpiä. Jeesuksella oli aina mukana matkaseuraa, eikä hänen tarvinnut tehdä matkaa yksin.

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkoi matkan raskain osa. Sillä matkalla Jeesus oli yksin. Edessä olevan kuoleman, tuskan ja pelon keskellä hän rukoili Isää, Jumalaa: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko, jonka aikana seuraamme hetki hetkeltä Jeesuksen kärsimystietä. Hiljainen viikko huipentuu pääsiäisen ilosanomaan: Jeesus on noussut kuolleista ja voittanut kuoleman vallan!

Siksi matka jatkuu yhä edelleen. Meidän ei tarvitse olla matkalla yksin: kanssamme kulkee Jeesus, ylösnoussut Vapahtaja. Saamme riemuiten laulaa virren sanoin:

”Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka.
Ja nyt hän meille kaikille
On elämä ja autuus.”

Pauliina Hatakka
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Pelicansin kausi päättyi alavireisesti noin viikko sitten. Jopa niin alavireisesti, että Pelicansin hallitus katsoi, että jotain on tehtävä. Suunta on käännettävä pikaisesti nousuun, sillä katsojakato oli noin 600 katsojaa/ottelu. Ja tuttu keino löytyi nopeasti. Valmentaja Lämsä pihalle ja samalla heitettiin romukoppaan monivuotinen rakennusprojekti, johon Lämsä oli itsensä sitouttanut. Jotkut ovat kritoisoineet Pelicansin johtoa hätiköinnistä, mutta itse näen, että nyt tehtiin ainoa oikea ratkaisu tähän tilanteeseen. Käsitykseni mukaan Lämsä oli menettänyt niin joukkueen kuin johdonkin luottamuksen, joten silloin on miehiä vaihdettava ja projekti aloitettava alusta, niin kuin nyt tehtiin.

Jos talon perustukset ovat lahot, pitää rakentaminen aloittaa alusta ja sitä tulevat seuraavat kolme vuotta (toivottavasti) tekemään todelliset lätkäjätkät eli Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. Näiden miesten vaatimustaso tiedetään jo etukäteen kovaksi, joten edelliskausien surffailijoita ei Lahdessa tulla näkemään. Lahtelaista peli-identiteettiä ollaan jatkossa selkeästi muokkaamassa miehekkään jääkiekon suuntaan. Tämä tarkoittanee aktiivista, nopeaa ja fyysistä kiekkoa. Lahdessa yleisö on aina tykännyt rymistelijöistä. Muistattehan Jarkko Piiparisen, Leo Komarovin, Kari Sihvosen, Antti Tyrväisen tai viime kauden Taavi Vartiaisen? He ovat juuri niitä persoonia, joita nykykiekko ja eritoten yleisö kaipaa. Silloin kun joukkue on mielenkiintoinen ja se pelaa joka ilta sata lasissa, ei välttämättä tarvi voittaa mestaruutta joka vuosi ja silti katsojat löytävät tiensä katsomoihin.
Matikainen ja Nurminen ovat juuri oikeat miehet löytämään sen lahtelaisen peli-identiteetin. Vaikka Lämsänkin projektissa puhuttiin paljon lahtelaisesta identiteetistä, jäi se lähinnä pelkäksi puheeksi, kentällä sitä ei näkynyt. Lahti pitää olla vierasjoukkueelle ikävä paikka pelata, paikka josta pisteitä ei ilmaiseksi haeta.

Matikainen ja Nurminen juhlivat yhdessä Suomen MM-kultaa vuonna 2011

Täydet pisteet siis Pelicansin hallitukselle nopeasta reagoinnista. Jo nyt Pelicansin kiinnostavuus mediassa on noussut monta astetta, vaikka uusi valmentaja julkistettiin vasta maanantaina. Huhut uusista pelaajista vellovat nyt nettien keskustelupalstoilla ja uskonkin, että nyt kun Pelicansin valmennus on saatu uskottavalle pohjalle, on Lahteen myös aitoa imua palaajamarkkinoilla.

Samaan aikaan käy myös hieman Lämsää sääliksi. Mies joutui niin pahaan rakoon, ettei sieltä ollut enää ulospääsyä. Hurja loukkaantumissuma yllätti miehen housut kintuissa ja varsinaista varasuunnitelmaa ei ollut eikä sitä kaudenkaan aikana löytynyt. Koko kausi oli jonkinlainen torjuntavoitto, jossa vältettiin sarjan jumbopaikka. Kiitos Sportin heikohkon rosterin ja TPS:n sekoilujen. Toivon Lämsälle kuitenkin kaikkea hyvää jatkossa. Epäonnistumiset kasvattavat eniten ja uskon, että mies sai tästäkin paljon oppia tuleville vuosille.
Lämsälle kunniaksi on ehdottomasti mainittava se, että mies nosti ennakkoluulottomasti lahtelaisia kiekkojunnuja miesten joukkueeseen, osin pakonkin edessä. Peräti 11 junnua sai liigakasteensa viime kaudella ja joka ainoa minuutti, jonka nämä junnut pelasivat liigaa, kasvaa tulevina vuosina korkoa. Kannattaa pistää ainakin nimet Björninen, Eetu Sopanen, Repo, Siikonen ja Väinölä muistiin. Heistä saamme vielä kuulla.

Matikainen ja Nurminen saavat liki valmiin joukkueen käsiinsä, sillä vain muutama avainpelaajan paikka on avoinna. Eiköhän herrojen suhteilla saada tänne se kovasti toivottu ykkössentteri ja pari kovaa pakkia peräpäähän luutimaan. Maalivahtikaksikko on ensi vuonna nuori, mutta potentiaalinen sillä huimasti kehittynyt Juvonen on ykkösenä ja tietojeni mukaan Sami Rajaniemi tuuraa tarvittaessa. Pakkikalustoon on ymmärtääkseni tulossa kokoa ja näköä. Toivottavasti myös niitä jalkoja ja käsiä siniviivalle ylivoimaan. Hyökkäys on aika hyvin jo kasassa. Sopimuksen jo tehnyt Henri Heino tekee paluun Lahteen ja vahvistaa ns. haalariosastoa. Tulopuolella on kuuleman mukaan sen vielä nimettömän ykköskeskushyökkääjän lisäksi ainakin Antti Erkinjuntti Tapparasta. Kunhan saadaan tällä kaudella loukkaantuneet (etunenässä Vili Sopanen, Anrei Hakulinen ja Jan Latvala) kuntoon ensi syksyksi, on Pelicansin materiaali liigan mittapuulla ihan riittävän kilpailukykyinen taisteluun playoff-paikasta. Kyllä tästä hyvä tulee, ainakin oma uskoni Pelicansin tulevaisuuteen nousi maanantaina noin 100 %.

Pete Salomaa

Oli nuori ja elämänkokemusta rajallisesti saanut nainen. Hän oli tärkeässä elämänvaiheessa solmimassa avioliittoa ja silloin tapahtuu odottamatonta. Joosef saa taivaallisen ilmoituksen asioiden käänteestä ja samoin käy Marialle. Enkeli ilmoitusluontoisesti suorittaa saamansa tehtävän ja kumpikin henkilö jää kypsyttelemään kuulemaansa. ”Älä pelkää” tarttui kuuleviin korviin. Syntymään on vielä aikaa ja paljon ehtii tapahtua sitä ennen.

Jumala ei sallinut tehdä suunnitelmastaan ihmisen toiveiden mukaista mallia vaan toimi juuri haluamallaan tavalla. Puhtaalla järjellä Jumalan tekemiset eivät ole tavoitettavissa tai ymmärrettävissä tai selitettävissä.

Monenlaisia paradokseja tarjoutuu ajattelulle: Jumala valitsi hullulta näyttävän saattaakseen viisaat häpeään. Nikä näyttää heikolta, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään voimakkaan. Jumala valitsi sellaisen, joka ei ole yhtään mitään tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Jumalan viisaus ja armo näyttävät kätkeytyvän selitryksiltä ja syväymmärtämisen tuskalta.

Marian linja oli lähteä mukaan Jumalan käytettäväksi pelonsekaisin ihmettelevin mielin.Ihmettely ja sisäinen tutkiskelu avasivat uskon siihen, että Jumala on paljon enemmän, eikä sellaiselle ole mikään mahdotonta.
Kaikki hulluus ei ole Jumalan ihmettelemisestä johtuvaa eikä kaikki uskominen johonkin Jumalan toiminnasta johtuvaa. Mutta meitä kutsutaan olemaan ihmettelijän paikalla kiittämässä siitä, kuinka Jumala toimii.

Esa Kekki

Kännykästä on tullut käden jatko ja tabletista uudet vanhemmat. Esikoululaiset osaavat näpelöidä laitteitaan paremmin kuin isovanhempansa ja tahti kiihtyy. Kaikkialla pelataan ja tahti kiihtyy. Erilaiset tietopelit valtaavat koulut ja niistä tulee uusia uljaan uuden maailman
aapisia. Toki tämä on tulevaisuutta ja siitä on varmasti oppimiselle suurta hyötyä, mutta miten käy aitojen vuorovaikutustaitojen ja laajojen asiakokonaisuuksien hallinnan?

Digiopetus voi hyödyntää paremmin yksilöllisyyttä,laajentaa ja mahdollisesti monipuolistaa, jopa syventääkin opetusta, mutta millaiset sosiaalisen vuorovaikutuksen eväät se antaa varttuville lapsille? Nyt tyypillinen koti-ilta on sellainen ,että kaikki perheenjäsenet istuvat omissa koloissaan näpelöimässä kasvokirjaa, twittaamassa, irkkaamassa ja pelaamassa pum-pum pelejä kädet ja kasvot kiihkosta punaisina, sydämen sykkeen heitellessä voltteja.

Tavallisen keskivertoperheen vuorovaikutus siirtyy koneiden välillä käytäväksi löpinäksi, josta puuttuvat ilmeet, eleet ja tärkeät katsekontaktit. Nostammeko kätemme pystyyn kun teknologia taulutietokoneineen tulee lähivuosina pyyhkäisemään opetukseen täysin uudet näkymät? Hypetys on valtavaa ja kaikki taputtavat käsiään ymmärtämättä, että todellinen oppimisprosessi on kuitenkin ihmisaivojen evoluution äärimmäisen hidas tulos. Nykykeskustelua käydäänkin oppimisen tehokkuuden näkökulmasta ja unohdetaan se, että tieteellisen tiedon perusteella oppiminen on nimenomaan sosiaalista vuorovaikutusta.

Perimmäisiä kysymyksiä tässä koko keskustelussa on se, muutetaanko ihminen koneen käyttäjäksi vai valjastetaanko kone palvelemaan ihmisen sitä kehitystä, joka meillä on yliopistoista hankitun tutkimustiedon valossa? Varmaa on vain se, että perinteinen opettajan rooli muuttuu siten, että tiedon jakaja muuttuu oppimisen ohjaajaksi. Haaste onkin siinä, kuinka hyvin lapsemme ja opiskelijamme kykenevät kuorimaan tietohötöstä kerman ja muuttumaan uuden tiedon hankkijoiksi, tuottajiksi ja tekijöiksi.

Huonoimmassa skenaariossa lapsesta tulee passiivinen tehtäväkirjojen täyttäjä ja jäljentäjä jolle ei kehity sisäistä oppimisen tutkaa lainkaan ja hänestä tulee tietotekniikan varjonyrkkeilijä jolta puuttuu tosielämän vastustaja. Opetus voidaan digitalisoida kokonaan mutta ihmistä ei vielä.
Onneksi kyborgit tulevat ja elävät ikuisesti.

Juhani Melanen

Ensi sunnuntai on saanut mukavan nimen ”Leipäsunnuntai”. Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.” Leipää maailmassa on tarpeeksi, että sitä riittäisi kaikille. Kuitenkin elämän hyvä jakaantuu kovin epätasaisesti. Samalla kun ylipaino ja elintasosairaudet yleistyvät jossakin toisaalla kuollaan nälkään ja aliravitsemuksen mukanaan tuomiin sairauksiin. Siksi Isä meidän -rukouksen pyynnössä me pyydämmekin sitä, mitä me tänään tarvitsemme, emme enempää, emme vähempää.

Kun pyydämme jokapäiväistä leipää, tulee meidän muistaa kaksi asiaa. Ensiksi sitä, että tuo leipä jakaantuisi oikeudenmukaisesti. Mekin voimme vaikuttaa siihen. Ja sellaista maailmaa meidän tulee yhdessä rakentaa, jossa jokaisella on oikeus ruokaan, toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään.

Toiseksi on syytä muistaa, että tuo aineellinen ei ole ainoa asia, jota tulee tavoitella. ”Ihminen ei elä ainoastaan leivästä.” Vaurautta tavoitellessamme asiat saattavat mennä väärään järjestykseen. Silloin elämän todellinen rikkaus ja onni jäävät saavuttamatta. Perhe ja ystävät ovat myös sitä leipää, jota tarvitsemme, joka ravitsee meitä ja antaa voimaa arjen elämään.

Kun Jeesus sanoo, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, hän jatkaa: ”vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Myös sielumme tarvitsee ravintoa, Jumalan sanaa. Sieltä Raamatusta nousee niin oikeat neuvot kuin lohdutus, joita molempia me tarvitsemme. Raamatun ydin ja keskus on evankeliumi Jeesuksesta, Vapahtajasta. Jeesus itse sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Sote on sotkettu ja uutta sorvataan, mutta millä mallilla? Siksi lieneekin hivenen syytä pohtia, mihin Suomen terveydenhuoltomenot noin 18 miljardia euroa vuonna 2013 oikein uppoavat? Ketkä näitä menoja kuluttavat eniten ja miten uhratut varat jakautuvat eri väestöryhmien välillä?
Oudolta tuntuu se, että erilaisia muuttujia ei ole tilastoitu niin selkeästi ja koottu yhteen, että niistä olisi laskettavissa muun muassa, miten asuinpaikka, ikä koulutus sukupuoli ja sosioekonominen asema vaikuttavat kokonaismenoihin.

Istuva hallitus sitoutui hallitusohjelmassaan kaventamaan köyhyyttä, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä, mutta mistä lähteestä nämä tilastot olisi kaivettava?
Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut uljaan strategian ja asiakirjan nimeltä: ” Sosiaalisesti kestävä Suomi 2000″. Tässä asiakirjassa pitäisi vähentää kansalaisten hyvinvointieroja siten että huono-osaisten osuus vähenee, mutta niin ei vain ole tapahtunut. Valitettava tosiasia on, että ne ovat vain kasvaneet.

Lääkärien eettisestä koodistosta ei ole mitään käytännön hyötyä hoitoarjessa, sillä priorisointikeskustelu eli päätäntä siitä millä kriteerillä hoidettavat laitetaan tärkeysjärjestykseen on veteen piirretty viiva ja hyllyvä suo. Oletuksia ei ole selkeästi täsmenetty ja päättelytkin saattavat olla kehnosti perusteltuja.

Terveydenhuollostamme on tulossa luksushyödyke, jota käyttävät ensisijaisesti yhteiskuntamme hyväosaisin joukko eli hoitoon pääsevätkin itse asiassa sitä vähiten tarvitseva ryhmä, joka jo muutenkin huolehtii ennalta ehkäisevästi itsestään.

Meidän todella pitäisi saada enemmän rahoillamme, mutta kykenemmekö muotoilemaan ja luomaan uudessa sote- sopassamme sellaisen? Kepun maakuntamalli on kiinnostava, jos muut puolueet ottaisivat siihen myönteisemmän kannan. Kiistakapuloiksi tulevat tehokkuuskriteerit ja tasa-arvoasiat. Juuri näihin asioihin tarvitsisimme poliitikkojemme yhteistyötä. En henkilökohtaisesti usko eniten huomiota saaneen ns. fair inning- periaatteeseen, jonka mukaan jokaisella tulisi olla oikeus odottaa sama määrä hyvää elämää laatupainoitteisiina elinvuosina mitattuna. Ongelma on aina tahallisesti elämäänsä
pilanneiden priorisoiminen.

Niukkuus voi tuottaa toki uusia innovaatioita, mutta juuri nyt tarvitaan tiukkaa dataa ja laskelmia terveysmenojen kohdentamisesta.

Juhani Melanen

Pyhäkoulun taulussa ja Lapsen Raamatun kuvissa Jeesus hymyilee lämpimästi. Se kuva kertoo kaikkien ihmisten ystävästä, sairaiden parantajasta, hyljeksittyjen turvasta. Mutta tulevan paastonajan sunnuntaissa kohtaamme Jeesuksen toisenlaisessa tilanteessa. Hän joutuu aikalaistensa kiivaan hyökkäyksen kohteeksi. Vaikka monet israelilaiset tungeksivat innostuneesti Jeesuksen ympärillä, jotkut näkivät hänessä vain kauhean pilkkaajan. Johanneksen evankeliumin jakeissa 8:48-59 kuvattu sanaharkka päättyy siihen, että Jeesuksen keskustelukumppanit ryhtyvät keräämään maasta kiviä heittääkseen niitä Jeesuksen päälle.

Jeesus eli hyvän ja pahan keskellä ja elää siellä vieläkin. Häntä rukoillaan ja kaivataan, häntä vihataan ja kritisoidaan. Jeesus ei jäänyt kivitettäväksi, koska hänen kuolemansa oli määrä tapahtua toisella tavalla. Mutta hän ei myöskään itse tarttunut kiviin. Hän ei hyökännyt hyökkääjiä vastaan, paitsi osuvilla vastakysymyksillä. Jeesus tiesi, että hänen tehtävänsä oli suurempi kuin vastustus. Jeesus kulki tietään kohti kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemuksen ihmettä.

Joskus – varsinkin yöllä huonon unen hetkinä – maailman pahuus hyökkää päälle. Mieleen nousee ihmisten kärsimys ja vaikeita asioita läheltä ja kaukaa. Maailman levottomuuden ja sodat vyöryvät esiin. Silloin ei voi tehdä mitään muuta kuin rukoilla. Jumala tuntee maailmassa vellovan pahan. Hän ei ole jättäytynyt sivuun, mutta ei myöskään räjäytä pahaa pois. Silloinhan meillä olisi taivas jo nyt maan päällä.

Jeesus on pahan vallan voittaja, vaikka pahuutta ja vääryyttä vielä onkin. Hänen käsiinsä me saamme jättää kaiken ahdistavan. Jeesukselta pyydämme voimia ja rohkeutta taistella hyvän puolesta. Matka kohti pääsiäistä ja ylösnousemuksen voittoa jatkuu.

Riitta Särkiö