Kuolema on voitettu

Olemme saaneet viettää kristikunnan suurinta juhlaa, pääsiäistä. Pääsiäisen sanoma on, että Jeesus ei jäänyt hautaan, vaan voitti kuoleman. Ja siksi hänen kauttaan meillekin lahjoitetaan uusi elämä ja ikuinen elämä.

Alkukirkon aikana oli tullut tavaksi kastaa uusia kristittyjä juuri pääsiäisyön messussa. Sitten seuraavan viikon ajan nuo kastetut pitivät yllään kastepukua, valkoista vaatetta. Tuo tapa viesti siitä, mistä apostoli Paavali puhui: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.”

Pääsiäisen ansiosta, sen vuoksi, että Jeesus voitti kuoleman, on meille annettu toivo ja tulevaisuus. Elävä Jeesus toimii ja vaikuttaa tässä maailmassa ja myös meidän elämässämme. Monenlainen paha ja kuolema ympäröi meitä. Siksi usein pessimismi ja synkkyys saa sijaa mielissämme ja ajattelussamme. Mutta me voimme kaiken pahuuden ja kärsimyksen keskellä muistaa, että Jeesus elää. Voimme pyytää hänen apuaan ja johdatustaan. Hänellä on valta jopa yli kuoleman. Kun opetuslapset saivat nähdä, että Jeesus elää, he saivat rohkeuden ja ilon. Saakoon Jeesus rohkaista meitäkin katsomaan tulevaisuutta rohkeasti ja luottavasti. Saamme käydä tulevaan hänen kanssaan.


Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO