Ensi sunnuntain jumalanpalveluksissa kuulijat viedään veneretkelle. Jeesus nukkuu ja opetuslapset ovat peräsimessä. Levollinen tunnelma muuttuu kuitenkin nopeasti nousevan myrskyn myötä kuoleman peloksi. Kokeneet kalastajat herättävät Jeesuksen huutamalla: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.” ( Matt.8:25)
On järkevää pelätä myrskyä pienessä veneessä. Pelon tehtävä on pitää meidät elossa. Aalto-yliopiston pelkotutkimuksessa on selvinnyt, että meillä suomalaisilla on paljon sosiaalisiin suhteisiin liittyviä pelkoja. Pelkäämme toisiamme, sitä että meille nauretaan ja että jäämme yksin. Hylätyksi tuleminen pelottaa, koska kukaan meistä ei oikeasti kykene olemaan oman elämänsä sankari. Meidät on luotu suhteeseen muiden ihmisten ja Jumalan kanssa. Syntiinlankeemuksessa suhde särkyi. Aloimme pelätä Jumalaa ja toisiamme. Tarvitsevuudesta tuli hävettävä haava. Yhä edelleen kuvittelemme, että on vahvuutta pärjätä yksin.
Tarvitsevuus on lapsen ominaisuus, siksi Jeesus kutsui seuraajiaan opetuslapsiksi. Opetuslapset luottivat mestariinsa myrskyssä ja Jeesus tyynnytti tuulen. Voimme ottaa mallia lapsista, jotka ovat kaikkein lähimpänä Jumalaa. He ovat kaikessa riippuvuudessaan esimerkkejä siitä, että mekin saamme tarvita, epäonnistua ja pelätä. Jumala ei meiltä muuta odotakaan kuin sitä, että huudamme opetuslasten tavoin häntä hädässämme avuksi.
Jumala rakastaa luomaansa heikkoa, avutonta ja syntistä ihmistä. Siksi Jeesus ei tullut maailmaan vain tyynnyttämään tuulia ja tekemään ihmeitä, vaan sovittamaan ristillä syntimme ”.. jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ” ( Joh. 3:16)
Janne Suomala
Seurakuntapastori