Sydän kun auki on

Vanhassa riparilaulussa lauletaan: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.” Laulu tuli mieleen, kun luin Markuksen evankeliumista kertomusta, jossa Jeesus parantaa miehen, joka ei kuule, eikä pysty kunnolla puhumaan. Evankeliumitekstissä kuvataan, miten Jeesus koskettaa hänen korviaan, katsoo taivaalle ja sanoo ”aukene”. Silloin mielen korvat ja kieli aukenivat ja hän kykeni kuulemaan ja puhumaan.

Ihmisen elämässä voi joskus tapahtua paljon lyhyessä ajassa. Ensin voi kulua vuosia tai vuosikymmeniä ilman suuria muutoksia ja sitten yhtäkkiä, yhdessä hetkessä asiat nytkähtävät eteenpäin tai kaikki muuttuu. Joskus pienelläkin kohtaamisella voi olla voima, joka muuttaa elämän suunnan.

Jeesuksen sana ”aukene” on tarkoitettu myös meille kaikille. Jäin pohtimaan, mitä se tarkoittaa minulle tänään? Onko elämässäni joku solmu, joka kaipaa avausta? Jeesus haluaa tulla meidän ihmisten luokse ja koskettaa, avata meissä olevia solmuja, avata sydämemme. Hän voi vapauttaa meidät taakoista, jotka meitä painavat – suruista, peloista, huolista, sairaudesta ja kivusta. Jeesus voi muuttaa ihmisen elämän suunnan. Tämän ihmeen äärellä huomaan hyräileväni: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon!”


Maija-Reetta Katajisto

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO