Maailma ei ole reilu. Meitä ihmisiä voidaan jaotella monella tavalla niin eläkeläisiin, aktiiviväestöön kuin nuorisoonkin, mutta oikeampi jaottelu saattaisi olla pärjääjät ja luuserit.

Nuorisolla ei tänään tunnu menevän kovin hyvin. Nuorisotyöttömyys on nousussa ja akateeminen loppututkinto ei enää takaa varmaa työpaikkaa, vaan edessä saattaa olla putoaminen prekariaatiin ja vuosien vuokratyöläismarkkinoille. Monet asuvat vanhempiensa asunnoissa vuosia, koska asunnottomuus on myös lisääntynyt. Poliitikoilla on nyt edessään suuria haasteita, eikä vähin ole nuorison tulevaisuudesta huolehtiminen ja edes jonkinlaisten visioiden tarjoaminen tulevaisuuden veronmaksajille.

Nuorten maksuhäiriöt lisääntyvät ja pakottavat päättäjät tekemään ratkaisuja, jotka ovat kipeitä, mutta pakollisia. Nuorisotakuu on hyvä järjestelmä,mutta se täytyy saada toimimaan yrittäjien kanssa yhteistyössä, eikä lyömällä päätä Karjalan mäntyyn.

Pahinta on, että luokkakierto ei toimi. Oma asunto jakaa nuoret välittömästi kahden kerroksen väkeen. Nuorten äänestysaktiivisuutta pyritään kohottamaan kaikenlaisilla kepulikonsteilla, kuten sähköisen äänestämisen mahdollistavalla lailla. Nuorisomme on niin valistunutta ja fiksua, että he kyllä osaavat äänestää, jos haluavat yhtä hyvin kopissa ja netissäkin, mutta kyse on ihan muusta. Nuoret kokevat ihan oikein, että politiikka näyttäytyy
heille usein keski-ikäisten setien saavutettujen etujen turvaamisena.

Juhlapuheissa ei tule ilmi, että työnantaja pyrkii aina minimoimaan kulunsa ja haluaa teetättää yhä useammin työnsä vuokrafirmoilla mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kansanedustajien keski-ikä on 51 vuotta, kun se suuren murroksen vuosian 1970-luvulla oli 43 vuotta. Me silloiset nuoret nousimme ”barrikaadeille” ja hamusimme valtaa niin aidosti, että eduskunnassa istuu vieläkin koskaan ”oikeita töitä” tekemättömiä poliittisia eläimiä, kuten Väyrynen, Tuomioja ja Kanerva.

Missä ovat nuorten liikkuvat äänestyspaikat lukoissa ja ammattioppilaitoksissa? Vanhainkoteihin niitä puuhataan kovalla touhulla, koska dementoituneita vanhuksia on helpompi manipuloida kuin tietokonepelejä pelaavia nuoria. Nuorille on luotava sellaisia uskottavia visioita ettei käy kuten kansakoulun puurotarinassa, jossa pojanpoika veisteli isälle puista kulhoa tulevaisuutta silmällä pitäen.

Jussi Melanen