Hennalassa puhuttiin tällä viikolla yrittäjyydestä. Päijät-Hämeen Yrittäjien järjestämässä tilaisuudessa Upseerikerholla oli paikalla yli 100 yrittäjää sekä muita vieraita. Rahoitusalan lisäksi meitä oli mukana muun muassa myös Hämeen alueen kansanedustajia.
Päijät-Häme erottautuu Suomen kartalta kasvuluvuissa, mutta ei edukseen. Kasvu on meidän maakunnassamme ollut nyt kaikkein matalinta koko Suomessa. Syitä on monia ja varmasti rakennusalan ahdinko näkyy meillä, mutta myös se, että investointeja ei ole tullut. Ei julkisia eikä yksityisiä.

Omassa puheenvuorossani vertasin nykyistä lamaa 1990-luvun alun tilanteeseen. Elimme nuorina lama-Lahdessa. Valmistuin Urheilukoulusta keväällä 1994. Silloin Upseerikerholla meitä oli nälkäisiä nuoria upseerikokelaita valmiina kaikkeen mahdolliseen – olosuhteista huolimatta. Tuolloin kaatui Neuvostoliitto ja samalla taipui Suomen markka ja talous. Silti meillä oli tulevaisuuden uskoa. Halua ja energiaa rakentaa Suomi uudelleen paremmaksi ja varakkaammaksi. Investointeja ei ole tullut koko Suomeen, pois lukien Vaasaan 200 miljoonaa euroa ja Satakunnan vetyhanke.

Sote -sektori puhutti myös paljon. Uusi sote-rekisteri hidastaa ja vaikeuttaa ammatinharjoittajien toimintaa, kun se ei toimi. Yrittäjien toimitusjohtaja oli yllättävän hiljaa nykyisen hallituksen toiminnasta ja saavutuksista. Toista oli Marinin hallituksen aikaan. Jotakuinkin kaikki oli hallituksen vika. Kukaan ei rohjennut kysyä, että kun nyt on yrittäjien mielen mukainen oikeistohallitus niin miksi Suomen kasvu on nolla ja työttömyys EU-maiden kärjessä? Paikallisen sopimisen mallit eivät demarivetoisena Pentikäiselle kelvanneet, vaikka kyseessä oli aivan sama malli kuin pääministeri Sipilän aikana. No eipä tietenkään. Vastakkainasettelu myi eduskuntavaaleissa, mutta missä ne näytöt nyt sitten on? Suomi on suossa. Korkojen lasku ei meitä pelasta jollemme löydä ”kasvun konetta” ja se on myös meidän kaikkien korvien välissä. Ostovoimamme laskee – aivan kaikilla.

Mitä yrittäjä sitten tarvitsee? Tein kuuden kohdan listan, jotka korjaamalla Suomi ja Lahtikin pääsisi nousuun.
1. Ostovoimaa ja kasvua (ostovoima laskee koko ajan johtuen mm. hallituksen lyhytnäköisistä leikkauksista ja väärästä ajoituksesta)
2. Investoinnit liikkeelle yhdessä kaupunkien ja yritysten kanssa (rahoitustyökalut samalle tasolle kuin muualla Euroopassa). Lahdessa hyvä esimerkki liikunta- ja urheilupaikat, kuten maauimala ja monitoimiareena.
3. Neuvontaa ja tukea (esim. ELY keskuksien antama yritysneuvonta lakkautetaan)
4. Ennustettavuutta (epävakaus jatkuu ja syvenee esim. työmarkkinoilla)
5. Rahoituksen saatavuus ja toimiva pankkisektori (Suomen finanssivalvonta on Euroopan tiukin ja sitä ohjaa Purran johtama VM)
6.  Sote-sektorin oikeudenmukaisia mahdollisuuksia ja hankintoja – ei lisää yksityisiä monopoleja (hallitus antaa 500 miljoonan rahoituksen yksityisille sote – jäteille)
Eli mikä näistä asioista nyt on edennyt tai parantunut? Orpon ja Purran hallituksen aikana ei mikään eli se siitä yrittäjämyönteisyydestä.

Ville Skinnari

Hankin museokortin. Olen tänä kesänä käynyt enemmän museoissa kuin livenä jalkapallomatseissa. Viimeisin herkkupala oli Tamminiemi. Kuulin, että Urkki söi kalaa joka päivä. Meillä lisättiin lohta ruokavalioon…

Museoissa oppii. On mukava pohtia teoksen edessä, mitä taiteilija on mahtanut tehdessään ajatella. Pääosin en toki ole ehtinyt pitkään pohtia…on museoita, jotka olen läpikävellyt.

Valkeakoskella juutuin pitkäksi aikaa Futismuseoon. Tampereen Vapriikin kiekkomuseosta löytyy useita lahtelaisia. Lahden Hiihtomuseo on loistava.

Sitä vaan, että Lahti tarvitsee vetonaulaksi Urheilumuseon. Sen verran historiaa on jalkapallossa tehty. Ja kiekossa, jonka suurin pytty on tuloillaan.

Toki museoon pitää ottaa mukaan Ahkera, LMV ja Kortteliliiga, jonka historian paras joukkue on Harri Talsin johtama Rewa. Joku voi olla toista mieltä.

Kortteliliigasta tarinoita museoon riittää. Esim. siirtomaksuista liikkuu huhu, että jämerä pakki Esa Alestalo vaihtoi joukkuetta 12 karjalanpiirakasta ja kilosta munavoita. Tarina tuli Jake Ropposelta, joka olisi oiva museopäällikkö aisaparinsa Tipi Tuomola kanssa.

Toki museoon pitää ottaa esille pieniäkin seuroja. Esimerkiksi Peli-Veikot ja LTP ovat omalla sarallaan tehneet isoja tekoja. Ja varmasti löytyy monia muita henkilöitä, seuroja ja yhdistyksiä, jotka museopaikkansa ovat ansainneet. Esille vaan.

En tässä ota kantaa, mihin museo täytyy sijoittaa. Ei kauas keskustasta. Osa pysyvää, osa vaihtuvaa näyttelyä. Ja ilmieläviä henkilöitä esille. Kyllä ne torilta ehtivät.

Jos et ole lahtelaisia museoita kiertänyt, nyt on aika! Malva, tulen taas pientä pettymystä paikkaamaan.

Raine Järvinen

Paavali antaa tessalonikalaisille nasevan ohjeen: Kiittäkää kaikesta (1. Tess. 5:18). Joku muistaa ehkä edellisen raamatunkäännöksen sanamuodon ”Kiittäkää joka tilassa”. Tekee mieli yhdistää nämä ajatukset näin Kiitollisuuden sunnuntain kynnyksellä: kiittäkää kaikesta ja jokaisessa tilanteessa.

Tämähän on mahdoton kehotus. Elämässä ja maailmassa on niin kurjia asioita ja niin pahoja päiviä, ettei meinaa löytyä kiitoksen aiheita. Mutta jos ei päästä itseään aivan helpolla, niin kehotuksen idea alkaa paljastua. Kiitollisuus on olennainen ihmisen onnellisuuden ja tyytyväisyyden taustatekijä. Jos pystyy olemaan kiitollinen vaikeuksienkin keskellä, varjot vaalenevat.

Ilmeisesti Paavali ajatteli, että jokaisessa tilanteessa on mahdollista löytää jokin kiitosaihe, kaikessa synkässäkin voi piillä jokin hyvä asia, hyvän asian lupaus, pieni toivo, josta voi olla kiitollinen. Silloin asiat näyttäytyvät uudessa valossa ja mieli on erilainen kuin ilman kiitollisuutta.

Kristitty voi joka tilassa kiittää ainakin siitä, ettei hän ole yksin. Jeesus lupasi: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:20) Jumala ei jätä meitä missään tilanteessa, hän antaa onnen, hän kulkee vastoinkäymisissä mukanamme. Siksi voi kiittää kaikesta, joka tilassa.

Riitta Särkiö

Ensi sunnuntain otsikko kirkoissa on ”Lähimmäinen”’. Nimi viittaa lähellä olevaan. Jos joku on kaikista lähimpänä, hänestä voidaan sanoa, että hän on lähimmäinen. Tätä lähellä olemista voidaan katsoa monesta näkökulmasta. Joku voi olla meitä lähellä aivan fyysisesti. Sitten lähellä voidaan olla arvojen ja asenteiden kautta. Tai voidaanpa läheisyyttä ja lähimmäisyyttä ajatella kiintymyssuhteen näkökulmasta.

Kun Jeesus puhuu lähimmäisyydestä, hän yhtäältä opettaa, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia ja siksi rakkaita. Siksi meidän ei tulisi rajata sitä joukkoa, joita pidämme lähimmäisinä, vaan meidän tulisi nähdä jokainen ihminen lähimmäisenämme. Jeesus muistuttaa, että jopa vihollinen on lähimmäinen, jolle tulisi tehdä hyvää. Ehkäpä tätä muistutusta tämä maailma tänään erityisesti kaipaakin.

Toisaalta Jeesus puhuessaan lähimmäisyydestä muistuttaa, että lähimmäisiä ovat erityisesti ne, jotka kaipaavat rinnalleen toista ihmistä. Lähimmäisyys siis nousee myös tarpeesta. Siinä elämäntilanteemme vaihtelevat. Toisinaan minä tarvitsen rinnallakulkijaa, toisinaan voin taas olla toiselle se, joka jakaa hänen taakkaansa ja kulkee hänen kanssaan.

Jos on saanut ottaa vastaan rakkautta, silloin sitä voi myös jakaa. Näin se voi kasvaa ja levitä. Ja me saamme ottaa vastaan Jumalan rakkauden. Ja sitä meitä kutsutaan jakamaan.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Olen viettänyt unettomia öitä pohtiessani meikäläisten nollasaldoa olympialaisissa. Tulin seuraaviin päätelmiin.

1. Nuorison ja lasten liikuntaa pitää lisätä tavalla tai toisella. Kännykkä pois ja tilalle vaikka pallo. Känny ja energiajuoma ovat nykyisin liikaa käsissä.

2. Satsataan naisiin. Naisissa on lahjakkuus, sisukkuus ja taitavuus. Toivottavasti myös kunnianhimo. Varsinkin nuorille lahjakkuuksille reilusti rahallista tukea. EM-tasolla saamme nauttia naisten moukarin kolmoisvoitosta, MM-kisojen kaksoisvoitosta ja olympialaisistakin tulee kultaa. Seiväs on takuuvarma menestyslaji ja mihin yltävätkään juoksijattaremme?!

3. Rahaa ei juurikaan ole, mutta jos sitä yhtään jää, jaettakoon naisten jälkeen nuorille miehille ja joitain euroja koripalloilijoille ja lentopalloilijoille. Muut hankkikoot roponsa itse.

Sarjassani entiset lahtelaiset huippufutaajat on vuorossa Ari Lindholm, Paimelan Parooni. Arska mätti maaleja Reippaan junnuissa ja iski muutamia upeita Kuusysin divariporukassa, jossa kunnostautui myös syöttelijänä. Pääsarjaura tyssäsi johonkin. Eikä voi unohtaa miehen lauluääntä. Jos Arska olisi osallistunut Tenavatähti-kisaan, olisi Lahteen tullut palloilevat kultatähdet, Ari ja Konsta.

Ari Lindholm

Jalkapallon siirtoikkuna sulkeutuu. Golgatan Pallo vahvistui kahdella etelälahtelaisella, kun Kinnusen Hanski ja Lindströmin Eki vaihtoivat pelikenttiä. Mukavia miehiä molemmat. Lämpimin ajatuksin myös

Raine Järvinen

Oliko ennen kaikki paremmin? Ainakin kun seuraa Suomen ja Lahden tulevaisuuden näkymiä niin kyllä näin on ollut. Elinikäinen työpaikka ja turvallinen toimeentulo, toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, liikuntapaikat, joissa voi kilpailla ja harrastaa, kulttuuria, teatteria kaiken ikäisille, kirjastoverkko, laadukas koulutus kaikille ikään tai etniseen taustaan katsomatta? Kävimme kauppaa ulkomaille ja yrityksemme vienti veti.

Salinkallion koulun kenttä, Lähteen ala-aste ja Etelä-Lahti tuntui maailman parhaalta ja varmaan olikin sitä monella tavalla 1980-luvulla.
Pohdin tätä tällä viikolla, kun katsoin miten Suomi ja Lahti nyt muuttuu, murtuu ja vajoaa. Samalla keskustelu sosiaali- ja terveysalan eli uusien Hyvinvointialueiden tai koulujen ahdingosta alkaa jo konkretisoitua muutenkin kuin numeroiksi tai henkilöstön jaksaminen tai paremmin jaksamattomuus on jo arkea eikä mikään uhkakuva. Katujen kunnossapito oli ylpeydenaihe. Tunsimme työntekijät ja toisemme. Heillä oli nimi eikä vain yrityksen nimi auton kyljessä.

Palataan nyt hetkeksi menneisyyteen ja toivottavasti joskus vielä tulevaisuuteen. Lahdessa tehtiin omalääkärikokeilu. Se toimi hyvin, mutta se päätettiin lakkauttaa. Meillä oli terveyskeskukset, jonne sai ajan soittamalla puhelimella. Meillä oli koulurauha ja laadukas kouluruoka. Liikuntapaikat, joista osasta sai olla jopa ylpeä, kuten Suurhalli ja Maauimala sekä Urheilukeskus ja Lahtea ympäröivät maailman parhaat urheiluopistot. Orkesteri ja teatteri olivat meille henkistä hyvinvointia – ei jotain luksusta, kuten sitä nyt nimitellään. Kaikkea tätä kutsuimme hyvinvointivaltioksi. Pohjoismaisesti mallimaaksi maailmalla ja itsellemme. Olimme siitä todella ylpeitä – tai ainakin nyt olemme, kun sitä ei enää ole.

Nyt meillä ei enää ole vaihtoehtoja. Tai näin meille uutisissa kerrotaan. Kaikesta on leikattava. Sodalla pelottelusta on tullut arkipäivää. Suomalaisen diplomatian päätehtävästä eli rauhan rakentamisesta on tullut pehmoilua. Sota myy ja suurvallat rikastuvat. Me köyhdymme ja käperrymme.
Mutta mitä, jos emme luovukaan toivosta, vaan taistelemme? Korjaamme sen mitä pitää korjata, mutta emme tuhoa sitä, mikä ei ole rikki. Se on vaikea tehtävä, koska maailma on rikki ja EU ei tee sitä mitä sen pitäisi tehdä eli luo kestävää talouskasvua. Se on pienelle maalle ja vielä pienemmälle Lahdessa vaikea paikka. Mutta yksinkään emme selviä.

Tätä keskustelua odotan ensi kevään alue- ja kuntavaaleihin valmistuvalta Suomelta ja Lahdelta. Enkä tietenkään voi vain odottaa, vaan tuon keskusteluun myös konkreettisia vaihtoehtoja. Sellaisia tulisi myös Lahden nykyisen kaupunginhallituksen ja virkamiesten valmistella sekä myös yrityselämän. Aloitetaanko niistä helpoimmista mihin voimme itse lahtelaisina vaikuttaa? Maauimalan ja urheilukeskuksen tulevaisuus voisi olla yksi sellainen. Toinen on Lahden työllisyystilanne, joka uhkaa palkkatukimallien muuttuessa vajota entistä syvemmälle valtiolle maksettavien sakkomaksujen maailmaan. Kolmas voisi olla Lahden katujen ja tieverkon kunto sekä niiden hoito.

Ville Skinnari

Siinä lahtelaisen jalkapallon uusi urheilustrategia 2024-2028. Luin suunnitelman. Nyt vaan tositoimiin. Vuonna 2028 pitäisi seurassa olla 3000 pelaajaa. Kaikki yhdessä FC Lahdessa, jos onnistuu. Reippaassa on huhun mukaan vastustusta. Ymmärrän.

Olin väärässä. Odotin kolmea, jopa neljää mitalia olympiakisoista. Ei tullut. En soimaa. Parhaansa jokainen teki. Taso on kova. Sen verran sanon, että selitystä riitti.

Olin väärässä. Haukuin torilla uusia lajeja näkemättä niitä. Esimerkiksi koriksen 3v3 olikin todella mielenkiintoista ja tapitin useita pelejä. No, ainakin osia.

Olin väärässä. FC Lahden valmentajan vaihto auttoi. Joukkue on kuin uudesti syntynyt. Nerokas sarjasysteemi takaa sen, että lahtelaisilla on edelleen saumaa jopa Euro-kentille. Duarte jatkoon!

Olin väärässä. FC Lahden B-tytöt tulivat Tampereelle kasvattamaan laihaa pistetiliään. Luulin, että voitoton Ilves lyödään selvästi. Eipä lyöty. Ilves iski heti alussa 2-0, eikä kavennus saati tasoitus onnistunut, vaikka toisella jaksolla mustapaidat hallitsivat selvästi. Maali saatiin, mutta paitsiosta.

Calvin Damnin valmentamasta joukkueesta pisti asiantuntevaan (huumoria) silmiini hyväpotkuinen Seela Tuominen, laidaltaan maalipaikkoja järkkäillyt kippari Aino Venemies, uurastaja Peppi Varonen ja vaihdosta pirteyttä tuonut Eveline Kariste.

Ei pelin jälkeen tyttöjen kasvoille hymyä näkynyt. Se on oikein. Sisuuntua pitää. Ja harjoittelu auttaa. Vielä niitä voittoja tulee.

Pyhänä onkin synttärit. Kymijärven Kalamies Matti Satosalmi vanhenee. Onnittelut! ”Sä seuduilla niillä oot tunnettu kalamies…”

Raine Järvinen

Yhdysvaltojen tulevat presidentinvaalit ovat tärkeät monessa mielessä ja Suomessakin seurataan nykyisin Yhdysvaltojen politiikkaa erittäin tiiviisti. Minulta on kysytty moneen kertaan viimeisen viikon aikana varapresidentti Tim Walzin kuvassa esiintyneestä Suomi – piposta. Olenko minä antanut sen hänelle tavatessamme Minnesotassa vuoden 2021 lopulla tai sitten hänen Suomen vierailunsa aikana sen jälkeen?

Minnesota on Suomen kokoinen osavaltio ja meillä on paljon yhteistä. Osavaltioon muutti 1900-luvulla paljon suomalaisia siirtolaisia muiden pohjoismaalaisten ohella. Urheilussa jääkiekko ja kulttuurissa Lahdessa pitkään vaikuttanut kapellimestari Osmo Vänskä on tunnetumpi kuin yksikään suomalainen jääkiekkoilija, mitä ehkä täältä käsin on vaikea uskoa. Osmon kanssa muistelimme paljon Lahden aikoja ja Sibelius-talosta kerroimme ylpeänä akustiikasta ja puurakentamisen osaamisesta. Amerikkalaisille sanoin, että tekin voisitte rakentaa puusta areenat jatkossa. Myös energiaratkaisut kiinnostivat ja meidän kaukolämmön toimintamalli. Kuvernööri Walzin mukaan niin järkevää ratkaisua kuin meillä on eli kunnallisesti omistettu energia- ja vesiyhtiö ei ole Yhdysvalloissa mahdollista. Sellaista se kapitalismi on eikä se meilläkään ole ollut kaukana, että rahastajat omistaisivat kuntalaisille tärkeimmät toimijat. Lahti Energian tai Lahti Aquan osaaville insinööreille 6 miljoonan ihmisen Minnesotan verkon rakentaminen olisi ollut hyvä keikka.

Demokraattien piireissä Walz on pidetty ja uudistusmyönteinen kuvernööri, joka oli erityisen kiinnostunut Suomen ilmastopolitiikasta ja energiaratkaisuista. Koronan aikaan hän oli hirveän huolissaan, kun hänen piti koronan takia sulkea jäähallit Minnesotassa. Hän sanoi, että State of Hockeyssa varmin tapa jäädä valitsematta seuraavalla kerralla on sulkea jäähallit ”. Kerroin hänelle, että ei minulla ole helppoa Lahdessakaan. Urheilupaikat piti sulkea ja paljon muutakin. Eikä tässä vielä kaikki. Jo 2021 yritin Lahdessa ajaa eteenpäin uutta monitoimiarenaa, mutta kuten hyvin tiedämme edes suunnittelun suunnittelua ei ole saatu eteenpäin meidän hallituskaudelle eikä Petteri Orpon aikakaudella uuden rakentaminen olo sanakirjassa mukana. Tosin ei tästä pidä valtakunnan tasoa syyttää, vaan työ ja vastuu on paikallisesti meillä Lahdessa.

Suomeen kuvernööri Walz matkusti mukanaan 60 hengen yritysdelegaation. Lahteen asti emme Helsingistä ehtineet, mutta Helsingissä vietimme tiiviin ohjelman ohessa illan Löylyn saunamaailmassa. Isäntänä kanssani toimi näyttelijä Jasper Pääkkönen ja me puhuimme tietenkin kalastuksessa ja luonnosta yleensä. Kerroin miten mahtavaa Järvi-Suomessa on kalastaa ja veneille Päijänteellä ja Vesijärvelläkin. Ja niin on muuten Minnesotassakin.

Ai niin. Se pipo. Minä tai kukaan mukaan ulkoministeriöstä ei sitä pipoa ole Walzille antanut. Minä annoin hänelle lahjaksi suomalaisia uistimia eli Rapala, Kuusamo ja Finlandia uistimet ovat toivottavasti kovassa käytössä Minnesotan vesissä.

Ville Skinnari

Tänä sunnuntaina kirkoissa mietitään sairauden, terveyden ja parantumisen kysymyksiä. Ne asiat ovatkin aivan ihmisen elämän ytimessä: terveys on useimpien ihmisten ykköstoiveita ja tavoitteita. Sairautta pelätään, parantumista kaivataan. Terveenä ollessaan ihminen ei oikein muistakaan, kuinka kurjaa on olla kipeä, kuinka ahdistavaa on odottaa diagnoosia tai sairastaa vakavasti.

Jeesuksen ympärillä oli aina paljon sairaita. Jeesus oli sairaiden magneetti, sillä hän paransi heitä: sokeita, rampoja, spitaalisia, kaikenlaisten tautien vaivaamia ihmisiä. Juuri siinä on edelleen sairastavan hyvä paikka – olla Jeesuksen lähellä, rukoilla häneltä apua, pyytää parantumista, mutta pyytää myös sitä, että sairauden ahdingossa saisi voimaa ja mielenrauhaa, kipujen tyyntymistä.

Sunnuntain raamatunkertomuksessa kysytään ikiaikainen kysymys: onko sairaus synninteon aiheuttamaa. Onko sairaus rangaistusta? Jeesus vastaa heti ja selkeästi, että ei sairaus ole seurausta synnistä, ei sairastavan tai hänen sukunsa teoista seurannutta. Sairauden kuuluvat elämään, niin kuin pilvet ja ukkosmyrskyt kuuluvat kesään.

Jeesukselle sairaudet olivat niitä kohtia, joissa Jumalan teot voivat tulla näkyviin. Ne ovat halkeamia ja säröjä ihmisen ehjässä pinnassa. Niissä tilanteissa ihmistä kutsutaan hakemaan turvaa Jumalalta. Kun omat voimat ja itsehallinta murtuvat, jää tilaa Jumalan mahdollisuuksille ja läsnäololle. Silloin pyydämme hiljaa tai ääneen apua huutamalla: Herra, armahda!

Riitta Särkiö

Syksy tulee ja arki on jo alkanut kouluissa ja työpaikoilla. Tähän kesään mahtuu paljon hyvää, mutta myös paljon murheita ja haasteita maailmalta ja koti-Suomesta. Tällä viikolla vierailen Vaasassa Future Festifal – tapahtumassa ja viikonloppuna on vuorossa perinteiset Anianpellon markkinat.

Olympialaisissa tapahtuu paljon hienoja urheilusuorituksia ja upeita tuloksia. Suomen joukkueessakin on valopilkkuja, mutta suuressa kuvassa Suomi on omassa kokoluokassakin surkea suorittaja. Kertoo aika paljon tästä ajasta ja Suomesta, että mitä sitten? Ennen olisi vaadittu toimia ja muutoksia tekemiseen ja johtamiseen, mutta nyt Suomessa vain hyväksytään menestymättömyys. Mitä sitten? Meillä ei ole resursseja kuuluu selitys kisojen jälkeen. Muissa maissa media ei säästele omiaan ja suurvallat eivät katso sekuntiakaan alisuoriutunutta joukkueen johtoa. Muistan hyvin, kun eräiden talviolympialaisten jälkeen jääkiekkojoukkueen johto jätettiin vain kylmästi kohteeseen ilman jatkopestiä ja paluulippuja, koska olivat kuulemma sen ansainneet.

Yhteiskunta, joka hyväksyy menestymättömyyden ei voi menestyä. Ei joukkueena eikä yksilötasolla.
Valitettavasti tämä ei koske vain urheilua. Monessa muussa ja vielä tärkeämmässä asiassa asiat voivat olla huonosti, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Niin se on politiikassakin kaikilla tasoilla. ”Suomella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin leikata miljardeja”. ”Lahti menee konkurssiin, jos koulutuksesta ja maauimaloista ei säästetä”. Tuttua sitaattihuttua nyky-Suomesta. On myös muodikasta puhua kovasta turvallisuudesta ja se on aivan oikein, mutta se on myös tapa piilottaa taustalle todelliset Suomen ongelmat koulutuksessa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa eli ihmisille kaikkein tärkeimmissä asioissa. Mitä meillä on muutenkaan on enää puolustettavaa, jos meillä ei ole perusasioita olemassa? Kunnon kouluja, työpaikkoja, olosuhteita harrastaa tai kulttuuria eli henkistä ja fyysistä hyvinvointia? Mitä sitten? Mihin me niitä tarvitaan?

Kesän ehkä mustin projekti on Lahdessa ollut valokuitujen kaivuutalkoot. Nykyisessä Suomessa kadut avataan miten sattuu ja milloin huvittaa eikä kukaan tunnu tietävän mitä tapahtuu ja kuka vastaa kokonaisuudesta. Mekin tilasimme tämän ”valon” kotiimme. Ainakin vuosi on kulunut eikä mitään tietoa, koska palvelu olisi käytössä. Myyntipuhe oli varmasti hieno, lopputuloksella ei ole mitään merkitystä. Eli mitä sitten?

Ei edes Lahden kaupungintalolla. Kyse on kuitenkin luvanvaraisesta toiminnasta. Meille asukkaille tästä on jo nyt tullut enemmän haittaa kuin hyötyjä. Pihat, ruohot ja aidat ovat kärsineet. Kuka tämän kaiken korvaa? Mitä, jos tämä olisi tehty fiksusti? Se, että toimijoita on monta ei ole ongelma, jos yksi johtaa ja olisi esimerkiksi yksi ”putki” jossa eri toimijat voisivat olla mukana. Koko kuidun merkityskin on jo kyseenalainen, kun langattomien yhteyksien tehot ovat jo hyvällä tasolla. Tai olisi tämäkin liiketoiminta rakennettu kunnallisten yhtiöiden, kuten Lahti Energia tai Lahti Aqua kumppanuutena tai jopa omana liiketoimintana.

Mutta, kun millään ei ole enää mitään väliä – kaivetaan nyt sitten ja kunnolla! Itse ajattelin kaivaa kuidun pään jo sinne, minne aurinko ei paista – eli maan alle.

Ville Skinnari