Joka on ottanut tavoitteekseen juosta Marathonin, käy varmaankin lenkillä. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva kertailee oppimaansa. Joka haluaa ostaa asunnon, on alkanut säästää pesämunaa, jotta sitten kun sopiva asunto tulee kohdalle, sen hankinta olisi mahdollista. Ja joka tahtoo pudottaa painoaan, katsoo mitä pistää suuhunsa. Ja niin edelleen. Tavoitteet antavat suuntaa elämälle. Niitä kohti pyrkiessämme teemme asioita, jotka auttavat tavoitteemme saavuttamisessa. Motivaatio, halu jonkin saavuttamiseksi näkyy arkipäivän valinnoissa. Uskon, että meillä jokaisella on tavoitteita ja unelmia. Jotkut tavoitteet ovat pieniä, toiset taas suurempia. Yhtä kaikki, ne motivoivat meitä ja saavat meidät liikkeelle.

Kristityn tavoite ja päämäärä on taivas ja ikuinen elämä tämän elämän jälkeen. Miten tämä päämäärä ohjaa elämäämme? Joidenkin mielestä ei mitenkään, toisten mielestä taas passivoiden. Mutta uskovatko tällaisten väitteiden esittäjät itsekään sanomaansa? Apostoli Paavali sanoo: ”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi…” Päämäärä antaa elämälle oikean suunnan ja halun kulkea sitä kohti. Mutta silloin se merkitsee kulkemista kohti Jeesusta Kristusta, tulemista hänen lähelleen. Se merkitsee suostumista hänen seuraamiseensa uskossa, rakkaudessa, palvelussa jopa häpeässä ja kärsimyksissä.

Opetuslapsillakin oli päämäärä välillä hieman kadoksissa, ihmisiä kun olivat. Niinpä Tuomas sanoi Jeesukselle ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Uskon yksinkertaisuus on sitä, että meidän ei tarvitse rakentaa itse tietä taivaaseen, vaan saamme kulkea sitä tietä, joka on jo tehty. Saamme turvautua Jeesukseen Vapahtajaamme, joka on sovittanut syntimme ja voittanut kuoleman vallan.

Heikki Pelkonen

Mikä on saanut lännen nostamaan kätensä näiden keinottelijoiden edessä? Valtion ohjauksesta luopuminen on osoittanut, että länsimaiset poliitikot ovat pudonneet karusellista eivätkä uskalla toteuttaa vahvaa valtion ohjausta, joihin heillä olisi täysi demokraattinen mahdollisuus.
Näiden investointi pankkiirien ja bonushaukkojen on annettu mellastaa huolta vailla ilman omaa riskiä siksi, että viime kädessä valtio aina pelastaa pankit, mutta jättää ihmiset heitteille.

Nousevat taloudet Kiina, Intia ja Brasilia ovat osoittautuneet paljon tehokkaimmiksi talousvetureiksi kuin USA. Keskiluokka on kutistumassa hyvää vauhtia Yhdysvalloissa ja sen tulot ovat pudonneet selvästi. Euroopassa tilanne on sama. Rikkaiden määrää maailmassa on lisääntynyt, mutta se on kertynyt vähälukuisalle eliitille, jotka eivät maksa tuloistaan veroa lainkaan tai vain puolet siitä, mitä heidänpalveluksissaan olevat valkokaulustyöläiset.

Ei ole olemassa yhtä totuutta ja on erittäin huolestuttavaa, että yksinkertaiset totuudet eivät pidä paikkaansa. Maksimaalinen kilpailu, talouden avoimuus, yksilön valinnat ja kansantulon mittarit eivät kerro mitään siitä, että keskiluokan hyvinvointi on kääntynyt heitä vastaan ja on tuhoamassa
niitä.

Kommunistit ja vasemmisto ovat housut nilkassa eivätkä kykene auttamaan tilannetta. Älykäs yliopistoeliitti puuhastelee postmodernismin ja feminismin syövereissä ja huutaa samaa mantraa: uusklassista taloustiedettä apuun. Se enää auta, koska vetelät ovat jo housuissa.
Globalisaatiota myötäillään ja sille kumarretaan ikään kuin se olisi ainoa mahdollinen järjestelmä tai tulevaisuuden kuva.

Itse asiassa se on haaste, joka on alistettava palvelemaan ja myötävaikuttamaan keskiluokan etuihin eikä vain kansantuotteen kokonaiskasvuun
On syntynyt ”Nallekerhoja”, joissa eliitti paistattelee huipputuloissa. Tämä globalisaation yläkerros, ei maksa kotimaassaan yhteiskunnan menoista useimmiten helpon verosuunnittelun takia mitään, mikä korreloisi sen tulojen kanssa.

Tarvitsisimme täysin uuden ideologian, joka korostaisi talouden poliittista kontrollia. Jos meno jatkuu samanlaisena ja samat palkitsemisjärjestelmät pysyvät, uppoamme yhä syvemmälle tasa-arvovaatimuksesta ja aidosta demokratiasta. Wahlroosin väite enemmistön tyranniasta on itseriittoisen ökyrikkaan ironinen slogan, jolla hän haluaa ärsyttää ”rahvasta” ja paistatella vallan holvistossa ja ihannoimansa luokkayhteiskuntaan siirtymisen toivossa. Tosin turhaan!

Nyt kaikkien eurooppalaisten valtioiden olisi siirryttävä tiukkaan talouden suunnitteluun. Suomeen kannattaisi perustaa sellainen ydinosaajien joukko, joka osaisi ohjata valtion johtamia investointeja töihin, infraan, koulutukseen ja tutkimukseen. Muuten kilpailukykymme romahtaa ja populismi perii voiton. Kuka on se viisas mies, joka kykenee kanavoimaan kansan tyytymättömyyden sellaisten uudistusten suuntaan, että siitä hyötyisivät kaikki suomalaiset?

Demokratian sairaustila jatkuu ellei mitään tehdä. Valtion omistusohjaus ei toimi välttämättä hyvin,
kuten on nähty Finnairissa ja Fortumissa, mutta vielä villimpää meno on pankkimaailmassa.
Nyt on aika toimia!

Jussi Melanen

Seuraavaa pyhää kutsutaan kutsutaan Hyvän paimenen sunnuntaiksi. Evankeliumitekstit kertovat, miten Jeesus on laumansa ylin paimen, joka pitää huolta lampaistaan. Ehkä sinullekin tulee maalaus tai lasten kirjan kuvitus mieleen, jossa Jeesus vaeltaa keppi kädessä lampaidensa keskellä kantaen yhtä pientä karitsaa sylissään? Tällaisessa kuvassa Jeesus on huolehtiva, lämmin ja vahva. Jos olisin yksi kuvan lampaista, Jeesusta olisi turvallinen seurata. Hän veisi sinne missä olisi parhaat laitumet, Häneen voisi luottaa. Hän pitää pedot loitolla.

Saatamme ajatella, että kuva Jeesuksesta paimenena on lapsenomainen, mutta eikö meistä jokainen kaipaa elämäänsä ohjaajaa? Elämä on usein rikkinäistä, löytyy vaaroja ja yllätyksiä. Jeesus kuitenkin lupaa ruokkia nälkäiset, juottaa janoiset ja hoitaa haavat. Se lupaus koskettaa.

Jeesuksen laumassa kukaan ei ole vain yksi osa määkivää laumaa, vaan Hänen laumassaan jokainen on yksilö. Jokainen tunnetaan omalla nimellään. Jokaisen elämänhistoria tiedetään, kaikki kaipaus, suru ja ilo. Sunnuntain evankeliumitekstin sanoin: Hän on tullut antamaan sinullekin elämän, yltäkylläisen elämän. Lähdetään laitumille!

Siunattua kevättä,

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

Suomessa on tapahtumassa jotain outoa. Maailman paras peruskoulumme on yhä selvemmin jakautumassa hyviin ja huonoihin. Miten voisimme pistää tälle kehitykselle aisat kauloihin?

Olemme liukumassa sosiaalidarwinismiin tietämättämme. Luin viime kuussa, että Opetus- ja kulttuuriministeriö aikoo tiedotteensa mukaan estää koulujen eriytymisen. Uudessa yliopisto lehdessä eritysavustaja Antti Kalenius pohti tätä asiaa varsin viisaasti, joten annetaan hänen
kertoa hankkeesta enemmän. Näin Kalenius:
Suomessa peruskoulutus lähtee siitä, että kaikilla on mahdollisuus tasa-arvoiseen koulutukseen taustasta riippumatta. Nyt on Suomessa valitettavasti tosiasia, että erot suurissa kaupungeissa ovat kasvaneet. Lahdessa hyvä esimerkki on yksityinen Lahden Yhteiskoulu, joka kuorii kerman päältä ja muut saavat tyytyä ”taviksiin.”

Valitettavasti juuri seuraavassa budjetissa etenkin perusopetuksen varoja ja rahoitusta ollaan karsimassa. Nyt pitäisi pohtia tarkasti, millä perusteilla kunnille ja kouluille voitaisiin jakaa rahaa siten, että perusopetuksen rahoituksessa voitaisiin paremmin huomoida esimerkiksi kunnan maahanmuuttajien määrä, aikuisten koulutustaso ja työttömyysaste.

Opettajilla on tässä prosessissa tärkeä vastuu. He voivat työssään motivoida ja joustaa sekä käyttää erilaisia metodeja. Mutta minä kysyn. Miten voisin biologiaa opettaessani huomioida sellaisen lapsen, jonka kulttuurissa ei ole luontevaa nähdä alastomia edes kuvissa?
Lahdessa on romutettu oivallinen lähikouluperiaate ja vanhemmat vievät lapsensa erityislukioihin ja muihin eriyttäviin oppilaitoksiin paljon herkemmin kuin vielä vuosikymmen sitten. Ympäristöstä on tullut statusta ja erityisopetus ei ole kyennyt seuraamaan mukana.

Paljon mielettömämpi ajatus on kuitenkin se, että kaikille jaettaisiin vastikkeetta 800-1000 euroa ilman mitään velvollisuutta; kansalaispalkkana. Tämä olisi aivan varmasti paras tapa karkottaa nuoret todellisuudesta ja työn arvostuksesta. Tilanne vaikuttaa absurdilta, koska työikää ollaan korottamassa ja tuottavuutta vaaditaan jokaiselta yhä enemmän. Jokainen peruskoulunsa käynyt tietää, että vain elävä työvoima tuo lisäarvoa ei mikään muu. Olemme pelastaneet pankkimaailman ja nyt joutuisimme elättämään jonkun osan ”pullamössösukupolvea”, joka voisi matkustella rahoillamme ympäri maailmaa, kun samaan aikaan Somaliassa kuolee nälkään joka kahdeksas vauva.

Voi hyvä herttanen sentään! Mihin on vajottu? Miksi isämme ja isoisämme taistelivat ja mihin on kadonnut työn arvostus. Ennen köyhällekin oli häpeä joutua ”sossun” luukulle. Nyt se on joidenkin vellihousujen mielestä vain tasa-arvoa ja oikeus kieltäytyä tekemästä paskaduuneja.
” Vittu rullahuulien duunin en lähde” tokasi manne Villiruusun edessä. Näin se menee! Onnea vaan, viimeinen sammuttaa valot OY Suomi AB:stä.

Jussi Melanen

Olipa kiva nähdä vanhaa ystävää. Viime tapaamisesta oli vierähtänyt jo pari vuotta. Nyt koko ystävän perhe oli pakkautunut autoon ja ajanut satoja kilometrejä tullakseen juuri meitä tapaamaan. Kun avasin oven, ilman täytti iloisten tervehdysten huudahdukset, halauksia, naurua, ja lasten kasvun päivittelyä. Puheesta ei sinä päivänä meinannut tulla loppua ja erosimme luvaten tapaavamme taas pian. Kun ovi sulkeutui heidän perässään, mielen täytti haikeus. Hyviä ystäviä ei ole koskaan liikaa.

Kun opetuslapset kohtasivat rakkaan ystävänsä, Jeesuksen, Jerusalemissa koettujen pääsiäistapahtumien jälkeen, ensireaktio oli suunnaton säikähdys. He olivat luulleet menettäneensä mestarinsa lopullisesti. Vierailullaan Jeesus vakuutti epäilevät seuraajansa ylösnousemuksestaan ja ilo palasi heidän elämäänsä. Loppu onkin historiaa, kristittyjen edelleen jatkuvaa historiaa. Tuo vierailu sai opetuslapset henkeäänkin uhaten lähtemään matkaan, viemään ilosanomaa myös muille. Tietäen, että he eivät olleet koskaan yksin. Herra oli heidän kanssaan joka askeleella, ystävä oli lähellä.

Mira Vorne
seurakuntapastori

Itselleni tulle jokseenkin turhautunut tunne siitä, että maailman veroparatiisit voivat hyvin laittoman rahan pesupaikkoina ja turvasatamina, kun tavallinen eläkeläinenkin maksaa Suomessa 200 euroa veroa 1000 eurosta. Tämä on uskomatonta siksi, että Euroopassa pääkonttoriaan pitävät monikansalliset yhtiöt kierrättävät tytäryhtiöidensä kautta verotulojaan, kuinka haluavat.

Tuore YK selvitys kertoi, että Euroopan 50 suurimmalla yhtiöllä on yli 4700 tytäryhtiötä maissa ja hallintoalueilla, joissa yrityksiä ei veroteta lainkaan tai erittäin lievästi. Lisäksi näillä isoilla yrityksillä ei ole lainkaan raportointivelvollisuuksia viranomaisille toimistaan.
Netistä löytyi että tällä listalla on suurimpia pankkeja, öljy-yhtiöitä ja autonvalmistajia. Saksalaisella kemianteollisuuden jättiyhtiöllä BASF:llä on näissä todella ”yritysystävällisissä” maissa ja kohteissa 135 tytäryhtiötä. Sattumaa tai ei, niin olen varma, että näiden yhtiöiden avulla kierretään veroja.

Suomen hallitus on onneksi mukana tässä EU:n alueella suunnitellun komission ehdotuksen puolella, jossa osakekaupoista perittäisiin 0,1 % vero ja johdannaiskaupoista 0,01 %. Kukaan ei tiedä paljonko se vakauttaisi julkisen vallan mahdollisuuksia valvoa pimeää rahaa, mutta ainakin sen tiedetään omalla pääomalla keinottelijoiden ottavan häviöriskit paremmin huomioon.

Tosiasiassa vaikka ehdotus toteutuisi, sen vaikutus jäisi varsin rajalliseksi. Pääomakeinottelijat ja veronkiertäjät löytävät aina porsaanreikiä näihin rakennelmiin, koska rahan valtalonkeroita on mahdoton valvoa. Tästäkään asiasta eli Tobinin verosta ei juurikaan ole keskusteltu, vaikka Ranska jo on siitä periaatteellisen päätöksen jo tehnytkin. Miksei talouspoliittista keskustelua asiasta ole oikein taloustieteilijöiden kesken Suomessakaan käyty?
Miksi OECD:n maat eivät velvoita jäseniään julkaisemaan monikansallisten yritysten maakohtaisia talouslukuja julki? Norja on jo luvannut julkaista Statoilin ja Hydron tulosluvut esimerkkinä muille EU maille.

Todellisuudessa juuri verottajalta suojaavien maiden määrä on vain kasvanut ja niiden merkitys lisääntynyt. Maakohtaisten talouslukujen julkaiseminen vähentäisi veronkierron mahdollisuuksia yritysten sisäisen siirtohinnoittelun avulla. On tutkimuksia, joissa yli puolet kehitysmaissa tehdyistä laittomista pääomasiirroista perustuu yritysten sisäisellä siirtohinnoteluilla keinotteluun.  Nämä hämäräpesäkkeet saataisiin varmasti kuriin, jos kaikki maailman johtavat maat näin haluavat, mutta mistä kiikastaa? Onko niin, että siksi, että myös johtajilla on näissä veroparatiiseissa omia varoja?

Juhani Melanen

Viikossa ehtii tapahtua paljon.
Palmusunnuntaina riemuitsevat kansanjoukot tervehtivät Jeesusta. Messias, luvattu Vapahtaja, on matkalla pääsiäisen viettoon Jerusalemiin. Ajat ovat muuttumassa. Kaupungissa on väkeä kuin pipoa, olisi oivallinen tilaisuus julistaa uusi uskonnollinen ohjelma. Kuka tietää, ehkä ilmassa on suurvaltapoliittinen muutos – ulos roomalainen pakkovalta, tilalle vapaus ja itsenäisyys. Katujen varsilla palmunlehtiä heiluttavat ihmiset eivät ole vain pöhköinä fanittamassa: he aistivat olevansa murroskohdassa ja tapahtumilla on suora vaikutus heidän elämäänsä. On kiehtovaa saada olla keskipisteessä.

Koko viikon väki seuraa Jeesuksen tekemisiä silmä kovana. Koska alkaa tapahtua? Miten kaupungin uskonnolliset silmäätekevät ja hallintomiehet reagoivat Jeesuksen läsnäoloon? Mitähän tässä käy? Jännäksi menee.
Jeesus vetäytyy lähimpiensä kanssa syömään. Sitten on aika valmistautua juhlan alkamiseen hiljentymällä ja rukoilemalla. Juhlat eivät ehdi kunnolla edes alkaa kun jo tapahtuu oikeusmurha ja verilöyly. Aasinkarvan haju ei ole ehtinyt kunnolla haihtua Jeesuksen vaatteista kun niitä jo ristin juurella jaetaan. Haudan eteen vieritetään kivi ja kun sen jyrinä lakkaa, jäljelle jää tyrmistynyt hiljaisuus. Anteeksi mutta mitä juuri tapahtui?
Samaa kysymystä toistellaan kun ylösnousemuksen aamu valkenee.

Koristeltu pajunoksa maljakossa kertoo meille siitä, että Jumala on pitänyt lupauksensa ja lähettänyt siunauksensa meille. Jeesus saapuu mukanaan sanoma: sinä olet Jumalalle rakas. Kuinka rakas? ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”, kuulet ehtoollispöydässä. Ristillä hiljaa kuoliaaksi kituva Jeesus tekee sen, mihin itse emme pysty: murtaa synnin vallan ja vapauttaa meidät kadotustuomion alta. Meillä on vapaus katua, pyytää anteeksi, saada osaksemme armahdus, aloittaa alusta. Elämän matka ei ole vain vaellus pimeässä laaksossa vaan se on polku kotiin. Risti näyttää meille suunnan sinne. Ylösnousemuksen aamunkajo valaisee meidän tiemme kohti iankaikkista elämää ja rakkaittemme jälleennäkemistä.

Viikossa ehtii tapahtua paljon.
Levollista pääsiäisenaikaa!

Anu Toivonen

Älämölön armoilla älypuhelimilla

Kuljen usein erilaisilla julkisilla liikennevälineillä, kuten junalla ja bussilla, koska bensiinin hinta on todellisuudessa jo karkaamassa tavallisen kuluttajan käsistä. Näissä kaikissa välineissä olen joutunut seuraamaan twitteriä, facabookia ja erialisia laitteita räplääviä juntteja, joille tärkeintä on
selata uutisia. Todella harvat heistä tekevät aidosti töitä työmatkoilla, vaan tärkeämpää on tällä älyvempaimella pelaileminen ja erilaisten turhien tietojen hakeminen.

Näille apinoille ei mikään ole niin tärkeää, kuin selaileminen kaupan uusimalla lelulla ja leikkiminen internetissä. He tutkailevat viinilistoja ja myytävien kiinteistöjen hintoja , siinä missä kuuntelevat omalaatuisia asioita, kuten mihin raitiovaunu 3 B on pysähtynyt. Itse saatan vaikuttaa reliktiltä, kun täyttelen Ilta-Sanomien ristikkoa, koska löytyyhän kakki se myös tieto näistä älyvempaista ja hilavitkuttimista, mutta puolustaudun sillä, että ristikkoa siellä ei vielä voi tehdä, vai voiko jo?

New York Timesissä oli vähän aikaa sitten varsin mielenkiintoinen uutinen. Kirjailija kolumnisti Pico Iyer kertoi muuttaneensa tyylinsä täysin ja havainneensa , että elämän laatuaika parani.
” En mene nettiin ennen kuin olen kirjoittanut päivän kirjoitustyöt. Muutin Manhttanilta Japainin maaseudulle voidakseni kävellä jalan. Nyt normaali elokuvissa käynti on todellinen elämys, En koe olevani askeetti, vaan aidosti onnellinen itsekkäällä tavalla.”
Iyer kertoo myös kaveristaan huippu designer Philippe Starckista, joka kykenee olemaan uuden hiljaisuuden elämäntavan edelläkävijä, koska ei lue lehtiä, katso televisiota eikä verkostoidu cocktaillasi nenän alla.

Starck ja Iyer uskovat, että lähitulevaisuudessa pieni etuoikeutettu luokka maksaa lisähintaa kauniista lomaparatiisihuoneesta, jossa ei ole verkkoyhteyksiä ja TV:tä. Oivaltavat yksilöt tulevat suorittamaan erialisia retriittejä luostareihin ja kävelevät syrjäisiä teitä etsimään hiljaisuutta mahdollisimman kauan älypuhelin apinoista.

Oppisinko minä olemaan ilman iPadia ja internettiä edes päivän viikossa. En vastailisi sähköposteihin, vaan antaisin vain ajan kulua tai lueskelisin jotain runoja vain vaihteen vuoksi. Pystyisinkö minä mielen vaelteluihin ja kytkemään systeemin pois päältä ainakin näin eläkkeellä.
Angry Birds addiktio on oma juttunsa. Pelaan itsekin bridgeä noin tunnin päivässä, mutta se on rentoutumista, ei pakonomaista söheltämistä uutisia lukemassa tai höpöttämässä paskaa.

Kuulin juuri onneksi Freedom ohjelmasta, jolla voi ostaa itsensä ulos järjestelmästä kymmenellä dollarilla. Voin siis ostaa itseni ulos nettihelvetistä tunniksi tai viikoksi. Siihen minullakin on varaa. Mutta olenko jo niin addikti, että en siihen enää kykene.
Voi olla! Haluan katsella kuitenkin kesällä Euroopan mestaruusjalkapallot ja muutakin urheilua. Monet fiksut ihmiset haluavat taas muuttaa tietokoneensa pelkiksi kirjoituskoneiksi. Mukana ovat jo kirjailijat Naomi Klein ja Margareth Atwood. Miten olisi jos syksyllä sitten minäkin. Ei kesällä jo.
Onko tämä nyt vain omaa sentimentaalista haikailuani. Yritän kuitenkin.

Jussi Melanen