Kävelen kirkon keskikäytävää kohti alttaria. Jonotan pyhän yhteisen seurakunnan kanssa ehtoolliselle. Jeesuksen ruumis ja veri, minun puolestani annettu ja vuodatettu. Keskikäytävä kuin elämän tie, joka kuljettaa kohti taivaan kotia ja Jumalaa. Saarnatuoli omalla paikallaan. Kertomassa, että Jeesus Kristus istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella. Ikkunaa koristaa kirkkolaiva. Messu täynnä symboleja ja vuosisatoja ympäristönsä elämäntarinaa.

Tarina seuraa minua kirkon ovien ulkopuolelle. Uskonto on maassamme monen mielestä jokaisen oma ja henkilökohtainen asia, mutta täällä ateistienkin on joskus väitetty olevan luterilaisia ateisteja. Oma kulttuurimme on meille niin tuttua ja tavanomaista, että sen perinteitä ja piirteitä ei jokapäiväisessä elämässä tule ajatelleeksi.

Elämäämme säätelevät lait ja eettiset periaatteet, jotka on rakennettu kristinuskon perustuksille. Nauramme Fingerpori-sarjakuvan vitsille, jossa seikkailevat usein myös Jeesus tai Isä Jumala. Elämme aikaa jälkeen Kristuksen, 2019 jKr. Viikkorytmimme on kristinuskon muokkaama ja vuosittaiset vapaapäivämme sijoittuvat kristillisiin juhlapyhiin. Joulu, loppiainen tai pääsiäinen. Helluntai, helatorstai tai pyhäinpäivä.
Sanonnat apostolin kyydistä epäilevään Tuomakseen. Kotipihan salossa liehuva ristilippu. Presidentti Niinistö toivottamassa uuden vuoden puheen päätteeksi Jumalan siunausta.

Ympäristömme ja kulttuurimme kehittyy ja muovautuu ajassa, tarinat elävät. Mutta tänään minä, kristitty, odotan pääsiäistä.

Mira Vorne
Launeen seurakunta