Suomen kielessä rakkauden kaksoiskäsky kuuluu tiivistettynä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkauden toiseksi kohteeksi on mainittu lähimmäinen. Monessa muussa kielessä kehotetaan rakastamaan naapuria, mutta meillä tuo sana on vielä likempänä. Meidän tulee rakastaa toista ihmistä, häntäkin, joka on aivan kaikkein lähimpänä.

Joskus on helpompaa laittaa rahaa nimettömälle nälkäiselle Afrikkaan kuin auttaa tuttua, lähellä asuvaa ihmistä. Avun lähettäminen kauas on tärkeä osa lähimmäisenrakkautta, mutta arkiset käytännön teot odottavat meitä etenkin täällä kotinurkilla ja kotona. Rakkaus ei tarkoita tässä tapauksessa suurta romantiikkaa, vahvoja tunteita. Se on usein hyvin tavallista auttamista, toisen tilanteeseen asettumista, epäitsekkyyttä. Lähimmäisen rakkaus on avarasydämisyyttä ja toisesta välittämistä.

Kaikkein lähimpien ihmisten rakastaminen on vaikeaa, sillä yhteisessä arjessa tulee aina eteen ärsyyntymistä ja väsymistä. Töissä ja harrastuksissa vielä jaksamme pitää yllä hyvää käytöstä, mutta kotona päivän harmit purkautuvat hermostumisena. Oikeastaan tämä tuttu kuvio tuntuu hullulta: Etäisemmille ihmisille hymyilemme, heitä kestämme mallikelpoisesti, mutta sitten kotona kaikkein lähimmät, kaikkein rakkaimmat saattavat joutua kantamaan päivän taakkojen seuraukset. Kunpa silloin muistaisimme sanoa: ”Tämä oli raskas päivä, se tässä painaa. En ole teille kiukkuinen, vaikka
tässä tiuskin. Te olette rakkaita!”

Rakkauden kaksoiskäsky antaa meille tehtävän. Mutta onneksi Jumala antaa jotain muutakin. Hän on ensin rakastanut meitä, rakastanut aivan ehdoitta ja ilman vaatimuksia. Jeesus on merkki Jumalan rakkaudesta. Jeesus antaa itsensä meille lahjana. Hänen ansiostaan me saamme anteeksiannon lähellä ja kaukana tehdyistä synneistä ja laiminlyönneistä. Jumalan antamin voimin harjoittelemme rakastamista.

Riitta Särkiö

Sosiaalisessa mediassa viettää aikaansa vähintään kolmannes suomalaisista. Nettisukupolvelle sosiaalinen media ei enää ole paikka, jossa vietetään aikaa, vaan kiinteä osa jokapäiväistä elämää. Myös keski-ikäiset ovat löytäneet sosiaalisen median ja siellä vihataan, rakastetaan, provosoidaan
ja provosoidutaan. Tutuimpia, käyttäjien tuottamaan sisältöön perustuvia sosiaalisen median välineitä ovat lienevät tällä hetkellä Facebook, YouTube, Twitter ja Linked.

Tiedetään varmasti, että esimerkiksi arabikevät, joka alkoi Tunisiasta palveli kansalaisyhteiskunnan demokraattisen yhteiskunnan tarpeita. Occypy Wall Street- liike kritisoi vaurauden lisääntymistä ja kasautumista pankkiireille. Tietoyhteiskuntamme rakentaa koko ajan uusia vaikutusmahdollisuuksia tavallisille kansalaisille osallistua konkreettisesti johonkin heille tärkeään asiaan. Kansalaisaktivismi saa kasvot, joita diktatuurit yrittävät vaimentaa niin Kiinassa, Valko-Venäjällä kuin muuallakin sananvapautta tukahduttavissa maissa.

Hyvänä kotimaisena esimerkkinä on Avoin ministeriö-hanke, jossa rakennetaan talkoovoimin kansalaisille avointa palvelua lakialoitteiden tekemiseen. Jekku on siinä, että maaliskuussa astui voimaan laki kansalaisaloitteesta, jonka myötä 50.000 suomalaista voi tehdä lakiesityksen, jonka
eduskunnan on otettava käsittelyyn. Onnistuessaan Avoin ministeriö tarjoaa kansalaisille väylän ohittaa viranomaiset ja etujärjestöt yhteiskunnallisessa tahdonmuodostuksessa.

Samanlaisia pyrkimyksiä on myös Tulevaisuus 2030- kanavalla, jossa kaikille kansalaisille taattaisiin ja annettaisiin mahdollisuus pohtia haasteita, jotka on ratkaistava jotta Suomi olisi tulevaiuudessa parempi paikka elää ja tehdä työtä.

Onneksi tietoisen kehittämisen ohella sosiaalisen median varaan syntyy myös yhteisöjä suunnittelematta. Erityisen mielenkiintoinen foorumi on Vkontakte-verkkopalvelun rooli Venäjän demokratiakehityksessä. Tätä on tutkinut akatemiatutkija muun muassa Markku Lonkila Ulkopoliittisessa instituutissa ilmestyneessä raportissaan ”Russian protest on- and off line”. Lonkilan mielestä Vkontakte on paitsi tärkeä keskusteluareena myös työkalu, jota on käytetty protestiliikkeiden ja mielenosoitusten organisoimiseen Putinin hallintoa vastaan.

Tärkeintä sosiaalisessa mediassa on se, että sen avulla ihmiset löytävät toisensa ja kykenevät kokoamaan voimansa havaittujen yhteiskunnallisten epäkohtien puntaroimiseen.Elämme ” tekojen demokratian” aikaa, jossa salailun aika alkaa hiipua ja tietoa tihkuu verkoissa sellaisille, jotka haluavat vaikuttaa elämäänsä muutenkin kuin vaalien välityksellä ja poliittisen eliitin määräämän ohjeiston mukaan.

Sosiaalinen media on ”oikeuden partiopoika”, joka työntää tuntosarvensa kaikkialle ja valvoo ja julkistaa tyhmien poliitikkojen ja rasistien sanomisia. Parhaana esimerkkinä maailman tyhmin republikaani USA:ssa, joka väitti, että raiskauksesta ei voi tulla raskaaksi. Onneksi näitä pölkkypäitä
valvotaan ja heidän sanomisiaan ruoditaan. USA:n presidenttipeli ratkesi jo. Mutta kyllä näitä pipopäitä löytyy Suomestakin hyvinä esimerkkeinä James Hirvisaari ja muut perussuomalaiset Sisu-miehet. Onneksi Suomessa on maailman paras lukutaito.

Jussi Melanen

Ensi sunnuntain aiheena on Jeesuksen toimiminen parantajana. Ihmetekojen, tai tarkemmin tunnustekojen kautta Jeesus teki tunnetuksi Jumalan valtakuntaa, mutta myös auttoi ihmisiä heidän hädässään. Markuksen evankeliumi kertoo parannuskertomuksen Bartimaioksesta, joka oli sokea kerjäläinen. Vammansa takia hän kuului yhteiskunnan kaikkein heikoimpiin. Sairaus miellettiin tavallisesti Jumalan rangaistukseksi ja sen takia tällaisiin ”Jumalan kurittamiin” haluttiin pitää etäisyyttä. Ilman nykyaikaisia sosiaalisia turvaverkkoja hänen elämänsä oli täysin muiden varassa. Todennäköisesti vaatteet olivat Bartimaioksen koko omaisuus.

Kun Bartimaios oli kerjäämässä tien vieressä ja kuuli Jeesuksen kävelevän lähelle, hän alkoi huutaa. Huuto koveni: Daavidin Poika, armahda minua! Tuo Bartimaioksen huuto ei ollut mikä tahansa ilmaus, vaan sillä oli hyvin syvällinen merkitys. Daavidin Pojaksi kutsuttiin messiasta, häntä joka tulee pelastamaan kansan. Tällä huudolla Bartimaios halusi tunnustaa uskonsa Jeesukseen ja hänen tarjoamaan pelastukseen. Kun Jeesus kuuli huudon ja kutsui Bartimaioksen luokseen, Jeesus paransi hänet sanoen: ”Mene, uskosi on parantanut sinut”.

Bartimaioksen ja Jeesuksen kohtaaminen on kertomus uskosta ja ennen kaikkea luottamuksesta. Oman hauraan tilanteensa kanssa hän uskaltaa tulla lähelle Jeesusta. Oikea kohtaaminen ja luottamus syntyi heidän välilleen, kun Bartimaios lähestyi Jeesusta aidosti, oikean tilanteensa tunnustaen.

Jokaisen meistä tarvitsee uskaltaa luottaa, jotta elämä soljuu eteenpäin. Puhutaan myös perusluottamuksesta. Kaikki suhteetkin tarvitsevat luottamuksen ilmapiirin. Välillä on hyvä kysyä itseltä, kuka tai mikä on minun luottamukseni ydin?

Bartimaioksen luottamus Jeesukseen oli niin suurta, että hän sai kokea mullistavan muutoksen. Hän sai näkönsä ja samalla uuden elämän. Muutoksen myötä hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

Nykynuorilla on varsin omalaatuisia ajatuksia työelämästä ja eritoten työrauhasta. Tilanne on riistäytymässä käsiin, koska koulun työrauhaongelmia ei voi paikkailla jälkikäteen. Olemme tilanteessa, jossa rehtori sai huomautuksen pistäessään oppilaan kirjoittamaan esseen koulun jälkeen aiheesta ”Miten vältän tupakointia koulun tiloissa?” Apulaisoikeuskansleri oli tätä mieltä.

Miten sitten tilanteessa, jossa häirikkö heiluu puukon kanssa koulun pihalla? Olepa Matti nyt kiltti ja anna se ase opettajalle. Sinä olet nyt jo pistänyt tarpeeksi monta tänään, eikö vain kuoma! Näin toimitaan oikeusvaltiossa nimeltä Suomi.
Koulusta on tullut sosiaalitätien ja psykologien temmellyskenttä, jossa opettaja usein seuraa sivusta, miten
käytäntö ei enää toimi, mutta vastaa silti oikeudessa ellei puutu vaaratilanteisiin millään tavalla. Mitään yhtenäistä käytäntöä ja kurinpitosuunnitelmia ei ole.

Missä viipyvät OAJ:n ja Suomen vanhempainliiton alkukesästä esittämät muutokset ja ehdotukset kurinpitoasioihin liittyvistä muutoksista perusopetuslakiin? Ne makaavat jossain mappi Ö.ssä odottamassa seuraavaa ammuskelukatastrofia tai väkivaltatilannetta.
Opettajille olisi ensiarvoista saada tukea moniammatillisen opiskeluhuoltohenkilöstön ohjeista, joita voisi sitten soveltaa erilaisiin vaikeisiin oppimistilanteisiin.

Työmarkkinat ovat tänään niin veriset, että on mahdotonta kuvitella, miten niillä selviää ilman perustietoja työelämästä. Parin viikon tutustumiset työelämään yläasteella eivät yksinkertaisesti riitä. Nykykoulu tarvitsee ehdottomasti lisää tietoja todellisesta työelämästä. Monille oppilaille on vieläkin epäselvää se, mitä tarkoittaa, että työpaikalle on saavuttava kello kahdeksan! Se siis tarkoittaa ihan oikeasti sitä, että sinne saavutaan kello kahdeksan eikä kymmen yli.

Koko nykykoulun tärkeimpiä ja keskeisimpiä asioita on oppia jo omassa koulussa toimintakulttuuri, joka luo pohjan suhtautumisesta toisiin ihmisiin, maahanmuuttajiin ja ennen kaikkea kestävän kehityksen ympäristöön. Valitettavasti nykykoulussa ei ole oppiainetta nimeltä ”työelämä”. Onneksi on muutamia linkkejä, joita kannattaa käydä vilkaisemassa, mitä tämän päivän työelämässä vaaditaan. On hienoa, että koulut ja elinkeinoelämä pyrkivät lisäämään yhteistyötään. Erinomainen esimerkki on Taloudellisen tiedotustoimiston ylläpitämä ”Opetinnettiyhteisö”.

Suomen Yrittäjillä on puolestaan verkkosivuillaan ”sata mallia yrittäjyysopetukseen”, jossa esitellään kiinnostavia hankkeita maan eri kouluissa. Me opettajatkin tarvitsemme koko ajan uusia päivityksiä työelämästä. Vaatii itse kultakin omatoimisuutta ottaa selville koulun ulkopuolisen maailman työpaikoista ja niistä vaatimuksista, joita näihin paikkoihin pääseminen edellyttää. Etsivä löytää ! Siis ei koulua, vaan elämää varten.

Jussi Melanen

Rakastamisen taito on vaikea laji. Se koskee niin Jumalan, lähimmäisen kuin itsensä rakastamista. Toisinaan ajatellaan, että Raamattu olisi jotenkin itsensä rakastamista vastaan. Puhuuhan se itsensä kieltämisestä tai elämänsä kadottamisesta. Mutta ehkäpä kysymys onkin siitä, mitä sillä itsensä rakastamisella oikein tarkoitetaan. Kaikki se, missä olemme itsellemme toiveillemme ja haluillemme mieliksi ei välttämättä ole oikeaa itsensä rakastamista. Tai kaikki itsensä toteuttaminen ei ole itselleni hyväksi puhumattakaan lähimmäisistäni.

Oikea itsensä rakastaminen voisi olla vaikkapa sitä, että voin elää sovinnossa ja rauhassa itseni ja lähimmäisteni kanssa ja Jumalan kanssa. Niinpä Jumalan tahdon etsiminen voi olla tie tähän rauhaan ja sovintoon. Se merkitsee armon varassa elämistä ja sitten armollisuuden osoittamista niin lähimmäiselle kuin itselleen. Joskus on lupa vaatia itseltä ja toisilta. Mutta on oltava lupa myös antaa anteeksi, myös itselle, niin kuin Jumala on anteeksi antanut Jeesuksessa.

Tai oikea itsensä rakastaminen voi olla sitä, että voin elää sellaista elämää, jota Jumala tahtoo minun elävän. Ja että voin tulla sellaiseksi ja olla sellainen kuin hän tahtoo minun olevan. Voiko Jumala tietää parhaiten mitä me tarvitsemme? Jos näin on, voin rukoilla: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi.”

Oikea itsensä rakastaminen ei myöskään voi olla toisten alistamista, painamista tai heidän yläpuolelleen asettumista. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä ensiksi rakastamaan Jumalaa ja sitten lähimmäistä niin kuin itseään. Siis samalla tavalla kuin itseään. Ensi sunnuntain evankeliumissa Jeesus opettaa meitä: ”Te olette kaikki veljiä.” Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja toistemme kunnioittamienn lähtee oikeasta lähimmäisen ja itsensä rakastamisesta.

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Valtion vuoden 2013 budjetti on tyly. Menoselvityksen alarivillä seisoo 6,6 miljardin alijäämä. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että valtio ottaa velkaa lisää jokaista suomalaista kohti 1230 euroa,siis (ni ku) ensi vuodeksi.
Pysyäkseen pinnalla valtio tasapainottaa talouttaan työntämällä kätensä jokaisen suomalaisen taskulompakkoon ja nyhtää tarvittavat eurot sieltä. Verotus kiristyy ja sen lasketaan tuovan valtion kassaan arviolta 1,3 miljardia euroa lisätuloja. Elon laskuopin mukaan tämä tietää taas sitä, että jokainen suomalainen maksaa veroja 235 euroa enemmän kuin tänä vuonna.

Budjetti tietää jokaiselle suomalaiselle tasapuolisesti 1500 euron lisälaskua. huutavat meitä mukaan kulutusjuhlaan, koska vientiteollisuutemme rämpii.
Budjettiesityksen myötä valtion velka kasvaa ensi vuoden loppuun mennessä 96 miljardiin euroon. Kun valtiontähtemme Jutta Urpilainen aloitti kautensa valtionvarainministerinä valtion velka oli 71,8 miljoonaa euroa.

Tässä suhdannetilanteessa ei voida tehdä niin kiristävää politiikkaa, että kertaheitolla alijäämä katettaisiin, hän totesi lehdistölle torstaina 9.8 kepeästi.
Oppositiossa sama tantta räpätti porvarihallituksen kahdeksan miljardin euron velkaantumista vastuuttomaksi. Oi aikoja, oi tapoja!
Valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen ei suinkaan käänny laskuun, mikäli talouden hidastuessa bruttokansantuote laskee.
Silti voimme sanoa, että budjetti ensi vuodeksi oli yllätyksetön. Pääministeri Katainen luonnehti sitä vastuulliseksi. Soini tosin piti hallituksen aikaansaannosta epäoikeudenmukaisena, koska pippurinen Suomi maksaa tässä budjetissa eteläeurooppalaisten viulut.

Budjetti on poliittinen asiakirja. Se syntyy hallituspuolueiden kynästä ja on siksi aina kompromissi. Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen suomi budjettia Ylen haastattelussa sitä, että se raapii ja nojaa liikaa veronmaksajan karttuisaan käteen.
Me valtion omistajina olemme viime kädessä tästä kaikesta vastuussa. Mutta mitä tämä merkitsee? Loputon kansalaisen pussilla ratsastaminen muuttaa kuitenkin paperilla mukavalta näyttävän yhtälön lopputuloksen miinusmerkkiseksi. Verotuloja saattaa kertyä entistä vähemmän, vaikka
verotus kiristyisikin.

Julkisen talouden ongelmien ratkaisemisissa retoriikka on tosisijainen asia. Huomattavasti tärkeämpää on se, että suomalaiset poliitikot saavat julkisen talouden tasapainoon. Se vaatii menojen karsimista. Sitä pitää uskaltaa tehdä, vaikka vaaleja pukkaakin. Sitä pitää tehdä, vaikka kuuden puolueen sixpack tekeekin ylikorostuneita ja hampaattomia kompromisseja.

Suomen luottoluokituksen lasku johtaisi väistämättä valtion velan kustannusten nousuun, mistä lasku lankeaisi taas meille hallintoalamaisille yhtä varmasti kuin Kreikka jättää valtion velkansa meidän harteillemme. MOT

Jussi Melanen

Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Heprealaiskirje 3:15

Sydämeen liittyvät asiat ovat kautta aikojen kiinnostaneet ihmisiä. Tänä päivänä sydämestä tiedetään aika paljon. Tiedetään mm. tarkkaan se, mikä on sydämen tehtävä ja miten sairastunut sydän vaikuttaa koko ihmiseen. Antiikin aikaan ajateltiin, että sydämessä asuivat ihmisen tunteet, järki ja sielu. Tieteen avulla tästä käsityksestä on luovuttu jo aikaa sitten. Kuitenkin, usein kun puhutaan tunteista, monien mielissä on juuri sydän. Puhutaan mm. kylmäsydämisistä tai lämminsydämisistä tai kovasydämisistä ihmisistä ja meillä monella on aika lailla samansuuntainen mielipide siitä, millaisia kyseiset henkilöt ovat. Nämä eivät tarvitse juurikaan selittelyä.

Raamatussa puhutaan paljon sydämestä, jossa katsottiin tapahtuvan paljon muutakin tärkeää kuin veren pumppaaminen. Raamatun mukaan sydän tuo esiin ihmisen asenteet ja todelliset motiivit. Raamattu myös sanoo, että Jumala näkee ihmisen sydämen. Hän näkee, mitä meidän sydämessämme on, antiikin käsityksen mukaan siis mitä ajattelemme, mikä on asenteemme siihen ja siihen ja myös miksi näin on. Hän näkee ja tietää, jos sydämeemme on kertynyt ylimääräistä lastia, jolla on vaara sairastuttaa meidän koko kehomme ja jopa mielemme.

Lihasydämemme sairastuu kovettuvista rasvoista, transrasvoista, etenkin jos ne on teollisesti tuotettuja. Me voimme itse tuottaa transrasvoja, jotka kovettavat meidän hengellistä sydäntä, sitä, jossa tunteemme, järkemme ja sielumme asuu. Hengellisesti kovettunut tai paatunut sydän ei osaa olla empaattinen, eikä sitä kiinnosta muiden hyvä. Jumala haluaa luoduilleen hyvää, hän toivoo että kuuntelisimme häntä ja ottaisimme vastaan hänen tarjoamansa rakkauden ja armon. Kovettunut sydän ei osaa ottaa tätä vastaan.

Jumala rakkaudessaan on aina valmis auttamaan meidän sydäntämme muuttumaan, vain hän voi muuttaa kovettavat transrasvamme ravitseviksi elämän rasvoiksi. Profeetta Hesekielin kirjan mukaan hän sanoo: ’Minä annan teille uuden sydämen ja sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.´

Nina Tetri-Mustonen
seurakuntapastori

Suomessa on pitkät kieltolain perinteet ja aina meiltä löytyy sellaisia sosiaalitanttoja joka puolueesta, jotka ovat näin laman aikana valmiita rajoittamaan viinan myyntiä, laimentamaan keskiolutta, lyhentämään ravintoloiden aukioloaikoja, alentamaan autoilun ja veneilyn promillerajoja, kieltämään parveketupakoinnin, kriminalisoimaan seksikaupan siinä valheellisessa luulossa, että ihmiset muuttaisivat tapojaan.

Esimerkiksi oma jälkikasvuni ei ollut koskaan kuullut mistään viinakortista, joka poistui niinkin myöhään kuin vuonna 1971. Muistan elävästi kun tulimme yliopistosta juhlimaan keskioluen vapautumista vuonna 1969 Mallasjuoman portille torvisoittokunnan soittaessa riemukkaita säveliä.
Tuntui, että kieltolaista oli viimein päästy ja vapaus oli koittanut tänne Pohjan perillekin.

Ajatelkaa viinakortteja oli maassamme parhaimmillaan yli miljoonalla. Minun aikanani viinaa sai ostaa jo vapaasti kaikista Alkon kaupoista, mutta isäni kortti oli myönnetty vain tiettyyn kauppaan sen vuoksi, että trokarit eivät pääsisi kuorimaan kermaa päältä. Pimeän viinan myynti oli siihen aikaan romaanien käsissä ja kauppa kävi vilkkaana erityisesti Lahden Liipolassa ja Paavolassa.

Muistan useita hauskoja tilanteita, joihin itsekin jouduin viinanhankintareissuillani. Olimme ostamassa pimeää lestiä Vesijärvenkadulta joskus iloisella 1960- luvulla ja kumppani sattui itsekin olemaan poliisi. Meille tuttu lestin heittänyt Viki totesi maksamme sitä:” Herroille sitten virkamiesalennus”. Toisessa tilanteessa kyselin 10-vuotiaalta romaanipojalta sattuisiko hänellä olemaan kahden pöytäviinan kanssa myös mahdollisesti tupakoita myynnissä, johon julli tokaisi: ”Kuule poika ei tämä mikään kioski ole!”.

Täysi lasti siihen aikaan oli kaksi Pöytäviinaa ja kaksi Sorbusta. Kukaan tuntemani alan mies ei kaupassa käydessään kehdannut ostaa vähempää. Perjantaisin ja juhlapyhien lauantaina jonot kiemurtelivat Esan kirjapainon ympäri ja viinakauppojen omat kytät poistelivat liian humalaisia jonosta. Parempi väki sai ostaa viskinsä ilman rajoitteita, mutta talonmiehen muija kykeni ilmoituksellaan estämään ”Kunnon isän” lotraamisen. Seurauksena oli: kortti kuivumaan systeemi.

Aika entinen ei koskaan enää palaa, mutta nyt alkaa olla taas näkyvissä samanlaisia oireita ja viitteitä rajoituksien lisäämisestä.
Erityisesti sisäministeri Päivi Räsänen (tanta Number Uno) on kohdistanut hyökkäyksensä tavallisiin kohtuukäyttäjiin. Hän ei käsitä, että näillä kielloilla nykyisen lain puitteissa annetaan taas kunnon trokaajille mahdollisuus hankkia viinaksia myyntiin. Tämä tapahtuu siten, että viinaralli käynnistyy Virosta aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Selostin tätä vaimoni amerikkalaiselle sukulaiselle, joka oli sananmukaisesti tukehtua naurusta. Kerroin, että pari vuotta sitten Torniosta vietiin olutta rekoilla Tallinnaan. mistä se tuotiin laivalla takaisin Tornioon.

Jokainen järkevä ” poliitikko” (onko heitä?) käsittää, että korkea hinta lisää salakauppaa, trokareita, ryyppäämistä ja eläkeläisten velkakierteitä, jos etyylialkoholin hankinta tehdään niin vaikeaksi kuin Räsänen kumppaneineen suunnittelee. En vähättele alkoholin haittoja, mutta turhilla kieloilla, joita ei tehokkaasti voi valvoa on turha säätää. Antaa kaikkien kukkien vain kukkia.

Jussi Melanen

Jumala on antanut meille ajallisia, että iankaikkisia lahjoja. Kaikki Jumalan antamat lahjat voimme ottaa ilolla vastaan. Mitä nämä lahjat sitten oikeastaan ovat? Tätä kysymystä pohti aikoinaan myös Martti Luther. Hänen mukaansa kaikki tavallinen hyvä on Jumalan lahjoittavan rakkauden ilmentymää. Konkreettisesti lahjaksi saamamme hyvä on ruokaa, juomaa vaatetusta, perhettä, ystäviä, työtä ja toimeentuloa. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, mutta jo tämä luettelo muistuttaa meille Jumalan lahjojen olemassaolosta. Iankaikkiset lahjat ovat puolestaan Jumalan sana ja sakramentit.

Meillä jokaisella on siis Jumalan antamia lahjoja, joita Hän odottaa meidän käyttävän siten, että ne koituvat myös lähimmäisemme hyväksi. Tästä asetelmasta katsoen meillä jokaisella on myös ikään kuin virka, jota meidän tulee uskollisesti hoitaa. Isän, äidin tai ystävän virka on todella tärkeä tehtävä, jonka hoitamisessa meidän tulee olla Jumalalle uskollisia. Samoin työnantajan tai työntekijän virka, koska työpaikkakin on Jumalan antama lahja. Työnantajan virkatehtävään kuuluu huolehtia työntekijästä siten, että hän voi kokea onnistuneensa tehtävässään. Työntekijän tulee puolestaan tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa. Isä ja äiti hoitavat virkaansa antamalla toisilleen ja lapsilleen aikaansa, maksamalla kunniallisesti verot, vesi- ja sähkölaskut. Nämä kaikki ilmaisevat uskollisuutta Jumalan lahjojen hoidossa. Arkiset asiat saavat näin aivan uuden merkityksen ja ulottuvuuden.

Iankaikkisten lahjojen uskollinen hoitaminen on yksikertaisesti näiden lahjojen ahkera käyttäminen. Raamattua voimme lukea melkein missä tahansa, vaikkapa omasta älypuhelimesta. Ehtoollisen sakramenttia voimme nauttia sunnuntaisin messussa. Uskonelämän vahvistamiseksi myös tämän lahjan käytöstä on pidettävä uskollisesti huolta.

Kari Eskelinen
seurakuntapastori

Kesän ehdoton ykköskirja ” Kasvoton mies”, jonka on kirjoittanut amerikanvenäläinen toimittaja Masha Gessen. Teos on todella erittäin analyyttinen ja kriittinen läpivalaisu koko Venäjän vallankäyttökoneistosta ja epädemokratiaan perustuvasta yksinvallasta, jota tukee koko Venäjän salaisen poliisin entisen KGB:n ympärille rakennettu mafiamainen verkosto.

Gessen rakentaa tarkan kuvan keskinkertaisesta turvallisuusagentista, joka osaa käyttää historian hänelle tarjoamat valttikortit loistavasti edukseen. Hän on nykyajan häikäilemätön mafiapäällikkö, jonka turvana on tarkoin valittu klaani, joka kaitsee ja tallaa sivuun ne kaikki esteet, jotka tsaari
Putinin tielle yritetään vierittää. Kaiken avainhenkilönä Gessen pitää Pietarin kuvernööri Anatoli Sobatsakia, jonka kakkosmiehenä Putinin onnistui päästä rahakkaisiin ja hämäriin afääreihin, joissa muka virallisesti oli tarkoitus vaihtaa raaka-aineita elintarvikkeisiin.

Gessen vyöryttää kirjassaan oivallisen ja tarkan kuvan niistä toimista, joiden avulla Putin järjestelmäesikuntineen järjestelmällisesti rakentaa kuningastietään. Lukijalle selviää se hermeettinen järjestelmä, joka on samanaikaisesti sekä diktatuuri että tyly tyrannia.
Gessen analysoi erittäin mielenkiintoisesti kaikkia niitä tapahtumia ja Venäjän tragedioita, joita 2000-luvulla tapahtui. Gessen väittää, että kaikki mystiset kerrostaloräjäytykset, sukellusvene Kurskin uppoaminen sekä tsetseenisissien aseelliset hyökkäykset olivat itse asiassa Venäjän uuden
turvallisuuspoliisin FSB: n salaisia operaatioita ja kaikessa tässä suhmuroinnissa Putinilla oli lusikkansa sopassa. Periaatteena Gessenillä on yksinkertainen ajatus: kerran vakooja, aina vakooja.

Putin julkisuuskuva luotiin tarkasti. Hänestä tuli presidenttinä korvaamaton ja hän tietää sen hyvin. Putinilla oli onnea alkuvuosina, sillä hänen suosioitaan kasvatti nopeasi noussut energian hinta, joka vaurastutti myös venäläistä keskiluokkaa.
Gessen osaa taitavasti kuljettaa lukijaansa mukana niissä tapahtumissa, jotka vakiinnuttivat Putinin absoluuttisen vallan. Väritön eminenssi on todellinen kulissien rakentaja, joka osaa käyttää valtakoneistoaan tehokkaasti, häikäilemättömästi ja kyvykkäästi. Hän pelaa peliään kuin taitava sakkimestari.

Hän käyttää hyväkseen erityisen taitavasti perintöprinssiään Dimitri Medvedeviä. Vallanvaihto tapahtui kaiken sääntöjen mukaisesti ja ovelasti, sillä Venäjällä presidenttinä voi olla vain kaksi vuotta. Välillä hän vain käväisi pääministerinä ja palasi sitten vallan kahvaan valkealla ratsullaan kuin aito kansallissankari.

Venäjän kansa ei ole koskaan ymmärtänyt demokratiaa, joten sen haluaa ”kovaa kättä” ja ankaraa isähahmoa pitämään huolta valtioistaan. Nyt heillä on sellainen. Putinilla on aukoton syytesuoja entiseltä presidentiltä Medvedeviltä ja hän kykenee hillitsemään mediaa aivan haluamallaan tavalla
ja syyttämään keksityillä syytteillä kaikkia niitä voimia, jotka hän kokee ongelmalliseksi ja haitallisiksi itselleen ja hovilleen.

Kirja on uskomattoman tarkka ajankuva Venäjältä ja siinä on 20 sivun lähdeluettelo ja satoja viitteitä tueksi tarinalleen.
Putinin vaikeudet alkoivat vasta vuonna 2006-2008, jolloin toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin kylmäverisesti. Tosin outoja murhia Venäjällä tapahtuu koko ajan, joten ei mitään uutta auringon alla. Tosin Gessenin väitettä, että Putinin järjestelmä romahtaa omaan mahdottomuuteensa
jo vuoden kuluessa, en millään usko. Putin on sen jesuiitta, jolle tarkoitus pyhittää keinot. Hän ei putoa demokraattisesti. Ainoa mahdollisuus on Venäjän talouden romahdus, mutta sittenhän on aina yksinkertainen vanha ulkopoliittinen mahdollisuus sota. Putin tietää tämän. Tosin
hölmöt ja joulupukkiin uskovat suomalaiset eivät.

Juhani Melanen