Sitä kysymystä ei oman pienuutensa ja kelvottomuutensa tunteva publikaani aikanaan Jeesuksen vertauksessa edes uskaltanut tehdä. Arka, pelokas, omat virheensä tunnustava, pelolla ja kivulla kasvatettu ja huonoksi luokoiteltu lienee tuttua vanhan koulumaailman ja kotimaailman kolhimille itsetunnoltaan heikoille.
Vai onko heitä? Onko sijaan tullut kaikissa asioissa kyvytön ja lahjaton tyhjäpää, jolle kuuluu menestyksen eturivi, kunhan vain menee sitä julkisesti vaatimaan? Itsetuntoa ei todellakaan ihan kaikilta puutu.
Jeesuksen esimerkkikertomuksessa vastapoolina oli itsetietoinen fariseus, jonka rukouksen omasta mielestä tuli kelvata Jumalalle, esittihän hän sen oikein. Ansioita Jumalankin edessä riitti, vaan toisin oli publikaanin laita. Eihä sellaisesta ihmisestä tai oliosta voi olla mihinkään. Eiän sellaisella ole mitään asiaa edes Jumalan eteen.
Mutta toisin on. Jumalan silmissä ihmisten mielessä kelpaamaton sai osakseen Jumalan hyväksynnän. Toisin taisi käydä omasta mielestään hyvälle. Eliitti ja tavikset, hyvät ja huonot, koulutetut ja kouluttamattomat, ammattitaitoiset ja ammattitaidottommat, työlliset ja työttömät, nuoret ja vanhat. Jakolinjoja rittää. Ja alaspainavia näkökulmia.
Jumalan edessä riittää se, että tulee hänen luokseen. Minäkin kelpaan ihan sellaisenani hänelle keskustelukumppaniksi. Ja keskustelusta seuraa hyväksymisen kokemus.
Esa Kekki