Mitä minussa tapahtuu kun olen iloinen? Entä silloin kun olen surullinen? Mielen sopukoissa – elokuva vastaa näihin kysymyksiin, tai ainakin näyttää mitä pään sisällä tapahtuu silloin. Vaikka kyseessä on koko perheen animaatioelokuva, aihe on tärkeä myös meille aikuisille. Yksi tärkeimmistä oivalluksista on se, miten merkittävä rooli kaikilla tunteilla, myös vaikeilla tunteilla kuten surulla on meille jokaiselle.

Suru on tunne, joka on usein aika vaikea kohdata. Kun näkee surevan ihmisen, on vaikea keksiä mitään sanottavaa tai vaikea tietää miten tulisi käyttäytyä. Myös omaa surua voi olla vaikea tunnistaa tai hyväksyä sen olemassaoloa. Jostain syystä surulla on huono kaiku.

Kaikesta vaikeudestaan huolimatta surulla on tärkeä rooli, silloin kun on kokenut jonkin menetyksen. Kukaan toinen ei voi tulla kertomaan onko jokin menetys suremisen arvoinen. Menetyksen kokemus on aina henkilökohtainen ja siksi myös surun määrä on suhteessa omaan kokemukseen eikä ulkopuolisten näkemykseen menetyksen laadusta.

Surun keskellä elävä ihminen saattaa kokea muuttaneensa surun maahan, jossa kaikki asiat värjäytyvät surun väreillä. Vaikka ulkopuolisten silmissä elämä surun maassa saattaa näyttäytyä liian synkältä, on tärkeää viipyä siellä tarpeeksi kauan. Suru auttaa luopumaan kaikista niistä asioista, toiveista, suunnitelmista ja tulevaisuudesta, mitä menetys tuo eteen. Vasta kun on luopunut vanhasta voi siirtyä vierailulle ja lopulta asumaan toivon tai tulevaisuuden maahan.

Pyhäinpäivänä palataan hetkeksi vierailulle surun maahan. Tai jos läheisen menettämisestä on vasta vähän aikaa, saattaa pyhäinpäivä tuoda myös välähdyksen toivon maasta. Kristityn toivo kantaa kuolemankin yli. Pyhäinpäivän illan pimeydessä hautausmailla loistavat kynttilämeret kertovat tästä toivosta, valo voittaa pimeän.

Hanna Suominen
vs. kappalainen

”VMP – Vi**u mitä pa**aa, EVVK – ei voisi vähempää kiinnostaa”. Näillä tutuksi tulleilla lyhenteillä kuvasi yksi nykyinenkin ministeri tuskaansa Pohjoismaiden Neuvoston (PN) kokouksessa vuonna 2011. Mitä virkaa PN:llä on kun todelliset päätökset tehdään kansallisella tasolla tai EU:ssa? Hyvä kysymys ja haluan yrittää vastata siihen, koska PN:n toiminta on helppo leimata kahvikerhoksi ja samojen asioiden pyörittämiseksi.
Pohjoismaiden Neuvosto (PN) kokoontui tiistaina Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa. Suomea kokouksessa edustavat pääministerin lisäksi muita valtioneuvoston jäseniä sekä me kansanedustajat – itse olin mukana ensimmäistä kertaa.

Normaalia perhe elämää

Pääministerit kuvasivat Pohjoismaita yhteiseksi perheeksi. Eli välillä vähän ehkä riidellään, mutta rakkaus voittaa ja saman katon alla on hyvä elää. Minusta PN:ssa kansanedustajalle tärkeintä on yhteydenpito pohjoismaalaisten kollegoiden kanssa. Se auttaa ymmärtämään mitä Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa oikeasti ajatellaan ja mihin halutaan yhdessä mennä – tai ei haluta. Tämä on tärkeää tiedonvaihtoa, koska useat haasteet ovat yhteisiä ja EU ei tällä hetkellä toimi kaikessa, esimerkiksi pakolaiskriisissä, niin kuin toivoisi.

Kuten hyvissäkin perheissä on tapana, veljeksien kanssa meinaa välillä mennä painiksi. Minulla se oli taas lähellä ruotsalaisten kanssa, koska Abbasta ja jääkiekon MM-kotikisoista vuonna 2003 ei jaksa montaa iltaa keskustella. Suomen pääministeri toivoi meidän löytävän uuden NMT verkon tyyppisen yhteisen pohjoismaalaisen innovaation. Saimme siis uuden pohjoismaalaisen kärkihankkeen, johon tarvitaan todellinen kärkikarvaaja.

Ruotsin asia on meidän

Reykjavikin kokouksen pääteemoiksi nousivat erityisesti Pohjoismaiden Venäjä – suhteet ja pakolaistilanne. Ruotsiin on tulossa jopa 190.000 pakolaista tänä vuonna. Ennen kansallisesta kysymyksestä on nyt tullut kansainvälinen kysymys. Ratkaisu on kansainvälinen – ei kansallinen. Ruotsin asia on siis myös meidän.

Ruotsissa käy nyt kuumana NATO – keskustelu. Se näkyi myös Reykjavikissa, jossa NATO – lobbarit olivat aktiivisesti liikkeellä. Kohteena oli luonnollisesti Ruotsin Demarit, joiden kantaan monet haluavat tai haluaisivat vaikuttaa. Monelle täytyy pettymyksenä todeta, että Ruotsin Demarit ovat edelleen samaa mieltä kuin ennen eli Demarit eivät ole viemässä Ruotsia NATO:n jäseneksi.

Pohjoismaalaista yhteistyötä tarvitaan nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Olemme samalla esimerkki koko maailmalle siitä, miten yhteistyö voi käytännössä toimia. Siksi se ei ole VMP tai EVVK.

Ville Skinnari
Kansanedustaja (sd.)

Ratialle ei valitettavasti ole selvinnyt se tosiseikka, että Lahti on monipuolinen kulttuurikaupunki. Siksi hänelle on pakko valaista asiaa alaluokkalaisten esimerkillä.

Aluksi sana cultura tarkoitti vain maanviljelyä, joka mahdollisti ihmiskunnan historiassa ensimmäisen kerran pysyvän asutuksen ja vapaa-ajan harrastamisen. Vasta Cicero otti käyttöön käsitteen animi cultura eli ”hengen viljelyn”, mikä mahdollisti nykyiset tieteet, taiteet, tekniikan ja talouden, kirjallisuuden ja MUSIIKIN.

Lahdessa on vuodesta 1905 lähtien tuettu eli kompensoitu satoja upeita lahtelaisen kulttuurin ilmenemismuotoja yhteisillä verorahoilla. Meille rakasta ja tärkeää liikuntakulttuuria tuetaan miljoonilla euroilla ja vuoden 2017 MM-kisat ovat Lahdelle tärkeä näytön paikka. Silti kuinka moni lahtelainen uskaltaa hypätä Lahden suurmäestä.? Olisiko 50? Yhdelle hypylle voidaan myös laskea hinta. Kaikki kustannukset mukaan lukien sen hinnaksi laski matemaatikko ystäväni 12500 euroa. Kannattaako meidän pitää yllä näin kallista mäkeä, sillä tuolla hinnallahan me voisimme kustantaa kaikki lahtelaiset ulkomaille kerran seuraamaan pohjoismaisia MM-kisoja.

Lanun aukiota lämmitetään kymmenillä tuhansilla euroilla ja VT 12 maksaa Lahdelle 70 miljoonaa euroa, vaikka halvempikin vaihtoehto olisi olemassa. Hennalan pakolaiset maksavat Lahdelle, vaikka valtiovalta tukeekin näitä kaikkia hankkeita. Se, mitä Ratia ei valitettavasti ymmärrä on, että näissä kaikissa asioissa on kyse ARVOVALINNOISTA; useimmiten siis rahasta.

Valitettavasti tätä ei opeteta lakitieteellisessä tiedekunnassa, joten sekin lienee pakko selittää! Lukutaitoisena Ratian kannattasi tutustua yhdysvaltalaisen John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan. Hän hahmottelee tilanteen, jossa kukaan ei tiedä omaa asemaansa yhteiskunnassa ja kiteyttää sen lyhyesti näin:”Mitkä ovat ne periaatteet, jotka omaa etuaan ajavat vapaat kansalaiset ja rationaaliset ihmiset ovat valmiita hyväksymään ehdoiksi tasa-arvoisessa lähtötilanteessa.” Suomeksi tämä tarkoittaa perusoikeuksien ja velvollisuuden tasajakoa ja toiseksi sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden ilmaukset ovat oikeutettuja vain, jos niistä koituu korvaavia etuja kaikille.

En ymmärrä lainkaan, mitä Ratia tarkoittaa, että Lahti Sinfonia Lahden rahat ovat poissa vanhuksilta, homekouluilta ja terveydenhoidosta. Ratian edustaa ajattelussaan ns. ortodoksista ja yltiöliberaalia Chicagon koulukuntaa, jonka henkinen isä oli nobelisti Milton Friedman. Hänen edustamansa monetarismi ajoi koko maailman talouskatastrofiin, josta kärsitään vieläkin. Siinä luultiin virheellisesti, että yksilön etua olisi kaikkien etu ja rahaa putoaisi yhteiskunnan alimmillekin luokille, mutta tilanne on vain vääristynyt edelleen. Nyt maapallon yksi prosenttia omistaa yli puolet maapallon rahoista.

Lahti on hieno kaupunki, joka tukee kulttuuria niin monipuolisesti, kuin sen rahkeet riittävät. Meidän olisi yhdessä löydettävä koko Lahtea kannattavia arvoja ja lopettaa tarpeeton nahistelu ”korkeakulttuurin” ja lähiökulttuurin välisistä antagonistisista riidoista.

Juhani Melanen

Nythän on niin, että vaikka Lahden kykenemätön johto ei yksinkertaisesti saa Lahden Valojen johtoa aisoihin, niin kerrotaanpa pienen pakinan muodossa, mitä kaikkea nämä ”poijaat” oikein satiirin ja ironian valossa ovat puuhastelleet ja edelleen puuhastelevat. Pääpäsmärinä kertomuksessamme ovat Jahka Kokinen ja Arto Merivalo. Hivenen historiaa ei liene pahitteeksi.

Jahka Kokisen uralta löytyy ennen muuta kaksi ehdotonta huippusuoritusta, ennen kuin hänet valittiin johtamaan Lahden kaupungin täydellisesti omistaa yhtiötä niin mielivaltaisesti, että Saksan Aadolf-setäkin vaikuttaa amatööriltä hänen rinnallaan. Luumäen motellin alasajo oli Jahkan ensimmäinen uroteko. Hyvin toimiva motelli oli valmis konkurssiin kahdessa kuukaudessa, kun Jahka hääräsi asioita junailemassa. Toinen yhtä mainittava suoritus oli Osuuspankki Mielihyvän konkurssi ja alasajo yhdessä virtuoosi Merivalon kanssa. Näistä huippusuorituksista heidät sitten palkittiin ja palkattiinkin Lahden parhaisiin suojatyöpaikkoihin rakentamaan Lahden Valoista asiakasystävällistä rakennusvalojen ja kiinteistöjen johtamista ja saneeraamista.

Vekkulit pojat ovatkin keskittyneet enimmäkseen hoitamaan asioita syndikalismin keinoin; vertaa Niilo Wälläri 1950-luvun laivapolitiikkaan. Näihin keinoihin kuuluvat oikeudenkäynnit, matkalahjonnat sekä runsas kestitys. Asiakasdemokratiaa on hoidettu periaatteella: aika hoitanee, aika on jo hoitanut tai potkut persauksille ja raastupaan veronmaksajien rahoilla häviämään. Uskomattominta on, että edes asioita, joita on vaadittu tutkimaan valtion elimissä ei ole vaikuttanut mitään poikien touhuihin. Huomautukset laiminlyönneistä ja virheellisistä asioiden hoidosta, eivät ole vaikuttaneet mitään. Vauhti on vain kiihtynyt.

Lisätäkseen omaa valtaansa Majakka ja Perävaunu perustivat kaksi erillistä yhtiötä, jotta viimeisetkin kontrollimahdollisuudet Lahden Valojen laittomista toiminnoista saataisiin häivytettyä niin takavasemmalle, että Lahden tyhmät johtajat eivät enää haaskaa tonkisi, mutta rapatessa roiskuu ja joskus haiskahtaakin.

Tämä kaikki toiminta on ollut mahdollista vain siten, että näitä toimintoja ovat olleet tukemassa tunnetut bulvaanit Kari Jalonen kokoomuspuolueesta sekä Markko Hissinen solisaliraateista. He ovat olleet niin manipuloitavissa ja indoktrinoitavissa, että Lahden Valojen johtokunta on ollut käytännössä pois asia kartalta jo niin pitkäkään ettei se enää sinne osaakaan.

Lahden Valojen asiakaspalvelu onkin sitten jo asia sinänsä. Asukkaiden valituksista ei vastaa kukaan. Erilaisten isännöitsijöiden pääsäännöllinen toimintaa voidaan luonnehtia sanalla: Ai mitä? Tämä saattaa oivaltavalta lukijalta jäädä huomaamatta, mutta itse asiassa se tarkoittaa, että selvästi homeiset ja rakenteelliset viat kirjataan valoasukkaan omaksi syyksi ja tupakoimisesta johtuvaksi valuviaksi.

Pieni ihminen survotaan rattaissa ja vaikka koirat haukkuvat karavaani kulkee. Onneksi näitä asioita vielä seurataan ilmaisjakelulehdissä, kuten Uusi Vahti ja Omahyviö. Etelä-Huomenen Sanomat ei ole korvaansa pienelle ihmiselle lotkauttanut, koska ilmoitusrahat ja voitelu toimii.

Jos joku lukija nyt ihan oikeasti löytää tästä fiktiivisestä tarinasta jotain tuttua, hänen on ihan oikeasti syytä huolestua ja ottaa yhteyttä Lahden kaupungin hallitukseen. Siellä asioita hoitaa besser wisser Pilkka Kiljanen. Ja häneenhän me voimme luottaa kuin Neuvostoliittoon. MOT

Jussi Melanen

Ensi sunnuntai on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnakirkon oveen. Näissä teeseissä hän otti voimakkaasti kantaa siihen, missä kirkko ja sen jäsenet ovat menneet harhaan. Eikö kirkko ja emmekö me kristityt kaikkina aikoina tarvitse uskomme puhdistusta ja uudistumista? Lutherille suuri löytö oli se, että ihminen kelpaa Jumalalle yksin uskosta, yksin armosta yksin Kristuksen tähden. Siihen on hyvä yhä tukeutua. Aikamme vaatii suorituksia ja pärjäämistä. Helposti tuo vaatimus tulee myös Jumalasuhteeseemme. Siksi on syytä palauttaa mieliin Lutherin löytö, ottaa vastaan pelastuksen lahja, jonka Kristus on valmistanut ja levätä Jumalan rakkaudessa.

Uskonpuhdistus merkitsee myös sitä, että joka hetki on oltava valmis arvioimaan sitä, olemmeko yhä Jeesuksen seuraajia ja sitä, mitä tänään tuo Jeesuksen seuraaminen merkitsee. Usko ei nimittäin ole vain asia, joka on jossakin syvällä sisimmässä, vaan sillä on vaikutuksensa niin kirkon kuin jokaisen kristityn elämään. Se näkyy minun arvovalinnoissani, ajankäytössäni, suhtautumisessani ihmisiin ja koko luomakuntaan. Siksi on tarpeen kysyä, minkä asioiden puolesta Jumala tahtoo meidän toimivan tässä ajassa, että voisimme olla suolana ja valona tässä maailmassa.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Suomalaisista aikuisista 30 prosenttia ei harrasta lainkaan liikuntaa. Samaan aikaan tiedämme, että pieni osa väestöstä, noin 20 prosenttia, aiheuttaa 80 prosenttia sosiaali – ja terveysalan kustannuksista. Liikkumattomuudessa puhutaan jopa 2 miljardin kustannuksista vuodessa. Liikunta edistää henkistä ja fyysistä terveyttä sekä mikä tärkeintä, tuo usein myös yhdessäoloa ja ihmissuhteita. Liikkumattomuuden aikapommi on siis jo räjähtänyt, mutta vielä huolestuttavampaa on lasten liikkumattomuus.

Edes tunti päivässä

Lasten ja nuorten liikkumattomuus on suuri ongelma yhteiskunnassamme. Uusi tutkimus paljastaa, että vain pieni osa suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi terveytensä ylläpitämiseksi. Jopa 95 prosenttia lapsista viettää liikaa aikaa ruudun ääressä ja vain 20 prosenttia täyttää liikuntasuosituksen eli liikkuu vähintään tunnin päivässä. Yhdeksäsluokkalaisista vain kymmenesosa liikkuu riittävästi. Liiallinen istuma-asennossa oleminen peruskoulun aikana vain edesauttaa kehosta vieraantumista ja liikunnan hylkäämistä viimeistään nuorena aikuisena. Tällä en tarkoita oppitunnille osallistumista tai läksyjen tekemistä.

Liikunnan rooli kansanterveyden edistäjänä on merkittävä. Liikunta ennaltaehkäisee monia sairauksia. Lapsuuden lihavuus on vielä aikuisenakin usein ongelma. Hallitusohjelman kärkihanke ”liikuntaan tunti päivässä” on siksi erittäin kannatettava näin oppositionkin näkökulmasta. Kuten muissakin hankkeissa, oleellista on nyt miten toteutuksessa koulutasolla käytännössä onnistutaan.

Kun rahat ei vaan riitä

Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimuksen mukaan liikunnan harrastamisen kokonaiskustannukset ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet noin kymmenen vuoden aikana. Kolmen lapsen isänä ja junioreiden valmennuksessa mukana olleena tiedän, että vanhemmat arvostavat lapselle tai nuorelle mieluista liikuntaharrastusta yli kaiken. He ovat usein valmiit tekemään melkein mitä tahansa, jotta mieluinen harrastus voisi jatkua. Harrastuksen hinta nousee silti usein liian kalliiksi ja lapsen harrastus ei rahanpuutteen vuoksi voi jatkua. Jääkiekko on tästä paras tai pahin esimerkki. nuoren lapsen harrastus maksaa helposti satasia kuukaudessa. Syitä tähän on monia, myös vanhempien tahtotilassa ostattaa seuralle kaikki kalleimmat turhakkeet. Surullista, mutta totta.

Olosuhteet avainasemassa

Lähiöiden liikuntaolosuhteet ovat rapautuneet jo 1990-luvun lamasta alkaen. Kunnat pistivät kenttiä kiinni ja totesivat vahtimestarit ja kenttämiehet tarpeettomiksi. Meidän 1970-luvulla syntyiden lapsuus olisi ollut erilainen ilman näitä lähiökenttien karismaattisia herrasmiehiä, jotka isällisesti pitivät meidät nuoret pois kaduilta ja kannustivat ulkojäillä pelaamiseen vielä valojen sammuttua. Koulujen pihojen kenttien uudelleen rakentaminen on edelleen mahdollista. Väitän, että oikein toteutetut monitoimikentät ovat nuorile houkuttelevia, kustannustehokkaita ja maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti. Silloin liikunta ja harrastaminen on mahdollista kaikille eikä aina tarvitse seuratoimintaa tuekseen. Se on luovaa tekemistä lapsille ja keskinäistä parasta aikaa koulun jälkeen.

Kuntien ja valtion rooli on tässä avainasemassa: halutaanko asiat laittaa kuntoon? Edellisen hallituksen pöytälaatikossa oli mm. lähiörahasto, jolla kuntien kärkihankkeet olisi voitu rahoittaa. Toivottavasti nykyinen hallitus löytää tähän oman rahoitusmallinsa. Yritystä tiettävästi on olemassa.

Liikkuva lapsi on paras investointi. Jokaisella suomalaisilla lapsella ja nuorella tulee olla oikeus ja mahdollisuus harrastaa liikuntaa. Jos lasten ja nuorten liikkumistottumuksia ei saada muutettua on meidän turha puhua työurien pidentämisestäkään. On nimittäin niin, että tätä menoa suomalaiset eivät jaksa työelämässä tarpeeksi pitkään. Tämä on yksi Suomen kohtalonkysymyksistä. Tilanne voidaan korjata määrätietoisella työllä – toivon, että näihin talkoisiin osallistuu eduskunnan lisäksi myös kuntapäättäjät ja vanhemmat.

Ville Skinnari

Otsikko on tahallisesti provosoiva, enkä itsekin sitä sairastavana halua leimata ketään tai pelotella turhaan kanssasairastavia, mutta lienee kuitenkin paikallaan hivenen valistaa tietoa tästä ennen kirkon mielestä ” Jumalan rangaistuksesta.”

Joten pieni tietoiskuni lienee paikallaan. Meitä syöpää sairastavia on Suomessa tällä hetkellä arviolta noin 250 000. Syöpäsairaudet ovat kasvussa ja uusia syöpätapauksia todetaan vuosittain noin 32 000, joten todennäköisyys, että jossain elämäsi varrella sairastut on suuri, mutta ei niin suuri kuin kuoleman.

Vaikka syöpäsairaudet lisääntyvät, syöpäkuolemien määrä on pysynyt kutakuinkin ennallaan, siksi, että erilaiset seulonnat ja työterveydenhoito on niin tehokasta. Mikä tarkoittaa, että mitä aikaisemmin syöpä havaitaan sitä suurempi todennäköisyys siitä on myös parantua. Syöpään meitä suomalaisia kuolee vuosittain noin 12 000 eli viidennes kuolemantapauksista.

Syöpädiagnoosiin ei voi ennalta valmistautua ellei polta kolme askia punaista Marlboroa päivässä, juo kolmea litraa viiniä päivässä tai kahta koskenkorvaa. Pahinta on sairauden hyväksyminen, mutta siihenkin kykenee, jos omaa riittävän kattavan tukiverkoston tai oppii hyväksymään
sairautensa. Silti meistä jokaisen päässä risteilee tuhat kysymystä! Kuolenko ja koska? Miten pitkälle sairaus on edennyt? Miten läheiseni pärjäävät?

Ensimmäisenä tutustu tarkkaan syöpätyyppiisi, sillä koskaan et ole yksin. Varaudu vastaanotolle ja hanki kaikki mahdollinen tieto asioista. Yleisimmät syövät vuosittain ovat naisilla rintasyöpä, paksusuolisyöpä, ihosyöpä ja keuhkosyöpä. Miehillä yleisimmät ovat eturauhassyöpä, keuhkosyöpä, suolistosyöpä ja rakko- ja virtsasyövät.

Sitten iloisempiin asioihin! Syövästä selviää 69 % naisista ja 66 % miehistä. Ennuste paranee vuosittain ja uusia syöpälääkkeitä keksistään joka vuosi noin 10. Me syöpäsairaat voimme elellä melko mukavasti, jos noudatamme kohtuutta, terveellisiä elintapoja ja lääkärien ohjeita. Ja muista että lääkärienkin ohjeet voivat olla erilaisia. Toinen sanoo toista ja toinen toista. Paras tuki ovat ymmärtävät omaiset.

Oma syöpäni teki minusta jotenkin rauhallisemman ja ADHD:ni lieveni. Miehille vihreät pillerit ovat nektaaria ja aamuseisokki ei olekaan enää vajakki. Kama Sutrassa musta vyöni on tosin vaihtunut vain oranssiin. Joten kaikille meille ”rohkeille” Lycka till! Juopaan eli viinaan
kuolee meitä miehiä enemmän. Sehän taas ei ole hyvää bisnestä RUUSULLE!

Jussi Melanen

Eräällä riparilla tutustuttiin kertomukseen Pietarin kutsumisesta opetuslapseksi. Juteltiin Jeesuksen ohjeiden mukaan saadusta yllättävästä ja mahtavasta kalansaaliista ja siitä, miten Pietari hämmentyi ja sanoi Jeesukselle, että mene mene pois, minä olen syntinen. Eli miten Pietari koki itsensä riittämättömäksi Pyhän miehen voiman edessä. Mutta käytiin läpi sekin, että lopulta Jeesuksen rohkaisemana Pietari lähti opetuslapseksi. Pitkän ja monipolvisen jutustelun loppuhetkillä nuori miehenalku sitten ujosti kysyi, että ”ai, kelpaisinko määkin Jeesuksen hommiin… ja mitä ne hommat sitten nykyään olisi?”

Hyviä kysymyksiä. Meillekin tänään. Jeesuksen hommiin kutsutaan ihan kaikkia. Ja ne hommat ovat hyvin monenlaisia. Jokainen voi omalla paikallaan olla Jumalan rakkauden välittäjä. Pienikin asia voi olla sellainen, joka puhuttelee ja kertoo toiselle Jumalan olemassaolosta. Toiselle voi olla tärkeää juuri se, mitä sanot, ja se saattaa saada hänet luottamaan Jumalan rakkauteen. Toisaalta Jumalan rakkaus voi löytyä hyvin toisten auttamisesta, vaikkapa naapurin jelppimistä kauppakassien kantamisessa tai talvirenkaiden vaihtopuuhissa tai muussa tarpeellisessa tekemisessä lähimmäisen hyväksi.

Jeesuksen hommissa on tärkeätä huomata, ettei siinä tarvitse puurtaa yksin eikä pyrkiä olemaan ahdistukseen asti täydellinen tekemisissään. Niin kuin opetuslapsetkin olivat ihan tavallisia ja hyvin inhimillisen erehtyväisiä, omaa riittämättömyyttäänkin Pietarin tapaan pohtivia, niin saamme mekin tämän päivän ihmiset olla Jeesuksen hommissa. Ja erityisesti saamme muistaa Jeesuksen lupauksen: ”Minä olen teidän kanssanne, kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:18-20)

Nuori mies muuten kommentoi keskustelun päätteeksi, että ”Kyllähän tuohon voi suostua!” ja kopautti nuotion äärellä ringissä istuvaa kaveriaan ystävällisesti käsivarteen sanoen ”Sääkin voisit lähteä Jeesuksen hommiin.” Niin, sinäkin?

Pastori Kati Saukkonen

Konsulentti Ratia teilaa pilkkukirveellään (lue pilkka) Lahden upeimman kulttuuripyhätön Lahti Sinfonian ja koko Sibeliustalon haeskelemalla, kuinka paljon orkesterin ylläpito lahtelaisille veronmaksajille maksaa ja kyseenalaistaa samalla sen olemassa olon. Tämä oikeus toki hänellä on, mutta samalla hän syyllistyy samaan kuin Helsingin Juudas Okko Kamu eli omaan pesään ulostamiseen, mikä osoittaa paitsi täydellistä sivistymättömyyttä, mutta myös aitoa vihaa kulttuuria ja koko lahtelaista musiikkielämää kohtaan.

Samalla Ratia olisi voinut esittää kirjoituksessaan millaisia tukia Helsingin kaupunki osoittaa oopperalleen, teatterilleen ja muille taidelaitoksilleen suhteutettuna niitä käpykylänä pitämäänsä Lahteen. Helsingissä ollaan aidosti kateellisia, että Lahti ”varasti” Sibeliuksen itselleen ja toteutti häikäisevät Sibelius viikot. Lahti sinfonia on vienyt musiikillista osaamistaan enemmän maailmalle kuin mikään samansuuruinen orkesteri maailmassa ja voittanut lukuisia palkintoja levytyksillään. New Yorkin musiikkipiireissä Lahti tunnetaan paremmin kuin sen viidet MM-murtomaakisat, joten olisin halunnut mielelläni kuulla myös jonkinlaista vertailua siitä, mitä ne maksavat lahtelaisille veronmaksajille; Savonlinnan oopperajuhlista nyt puhumattakaan.

Useat lahtelaiset yritykset, kuten Mediatalo Esa, Polttimo, Hämeenmaa ja Stala Group tukevat orkesteriamme, koska näkevät sen arvon muutenkin kuin rahassa mitattavissa olevana arvona. Ratia ei edusta itse sellaisia arvoja, vaan hänen johtoajatuksensa on liikkeenjohdossa kierrättää rahat taitavalla verosuunnittelulla pois Lahdesta ja Suomesta veroparatiiseihin, esimerkkinä minimaalista veroa maksavat lääkeyhtiöt.

Mutta samaan aikaan hän ajaa Launeen kehätien 350 miljoonan hanketta, josta Lahti ja Hollolla maksavat 77 miljoonaa veronmaksajien rahoja, vaikka tiesuunnitelma on vastoin kaikkia ympäristönsuojelutavoitteita, koska se lisää autoliikennettä ja sen vaarallisia pienhiukkaspäästöjä sekä melua alueella, joka saattaa pilata kaikki Launeen pohjavedet, sillä laskelmat ovat vanhentuneita.

Kaiken lisäksi Ratia esittää orkesteria koskevat luvut täysin virheellisesti. Kaupungin nettorahoitusosuus ei ole 5,9 miljoonaa euroa, kuten Ratia väittää, vaan 2,5 miljoonaa vuodessa. Joko hän ei valtuutettuna ymmärrä lukemaansa, on liian laiska perehtyäkseen asioihin tai johtaa lahtelaisia tahallisesti harhaan. Lahden uutena Karpaattien kulttuurin Nerona miettisin arvostelemasta sellaisia asioita, joita hän ei ymmärrä lainkaan luottamusmiehenä.

Orkesterin ylläpito on aivan varmasti, kuten Ratia 4.10. Etelä- Suomen Sanomissa mainitseekin arvovalinta. En kuitenkaan itse halua olla Ratian ja perussuomalaisten kanssa tekemässä näitä valintoja, sillä ne ovat kulttuurista rasismia ja johtavat kohta siihen, että Lahden torilla poltetaan kirjarovioita.

Miksei Ratia ehdota samalla kirjastoja maksulliseksi? Mutta vastenmielisintä on kuitenkin esittää Sinfonia Lahden soittajat ikään kuin kaupunkimme eläteiksi. Jokainen itsenäisesti ajatteleva, ymmärtää, että ”Juntti Ratia” provosoi, mutta silti tämä oli harvinaisen tyhmä rimanalitus juristilta.

Juhani Melanen
kausikorttilainen

Oletko kuullut joskus tarinan pienestä Anna-tytöstä, joka kulkee enkelin kanssa? Anna on ihan tavallinen tyttö. Eräänä päivänä Anna tapaa enkelin. Enkeli pyytää Annaa lähtemään matkalle kanssaan, kohtaamaan ihmisiä. Mutta ennen matkantekoa enkeli antaa Annalle jotakin, jolla pieni tyttö näkee kohtaamansa ihmiset paremmin. Anna saa enkeliltä rakkauden silmälasit.

Anna ja enkeli lähtevät matkaan ihmisten luo. He kohtaavat monenlaisia ihmisiä: yksinäisen miehen, sokean pojan, perheväkivallan keskellä elävän lapsen. Rakkauden silmälasien läpi Anna näkee ihmisten sydämeen: yksinäisyyteen, erilaisuuteen ja pelkoon. Rakkauden silmälasit antavat Annalle kyvyn myös miettiä, mitä kukin ihminen tarvitsee: ystävyyttä, lähellä olemista, vierellä kulkemista. Näkeminen ja pysähtyminen auttavat ymmärtämään ja toimimaan.

Entä jos mekin saisimme käyttöömme tuollaiset rakkauden silmälasit? Miltähän maailma näyttäisi? Muuttuisiko joku asenteissamme tai tavassamme kohdata toisia ihmisiä?
Jeesus sanoo: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tämä kultainen sääntö on kaikkien uskontojen ikivanhaa viisautta ja löytyy myös Jeesuksen Vuorisaarnasta (Matt.7:12). Se on annettu elämäämme ohjenuoraksi, joka johdattaa myös meidät näkemään toiset ihmiset ja heidän tarpeensa.

Herra,
Kiitos, että lähetät tiellemme enkeleitä,
jotka auttavat meitä näkemään paremmin.
Anna meille
rakkautta ja vieraanvaraisuutta
toinen toisiamme kohtaan.

Pauliina Hatakka
Launeen srk