Eräs ehkä kaikista mieleenpainuvimmista tarinoista, joita kuulin lapsena, oli Jeesuksen käyttämä vertaus lammaspaimenesta. Vertauksen paimen jättää 99 lammasta odottamaan ja lähtee etsimään yhtä kadoksissa olevaa lammasta. Mieleenpainuvan tästä tarinasta teki se, miten Jeesuksen mukaan paimen iloitsisi löydettyään kadonneen lampaan.
Ensi sunnuntain aiheena on hyvä paimen. Vaikka edellä mainitsemani kohta ei olekaan pyhäpäivän tekstinä, tulee vertaus ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen aihetta. Hyvä paimen haluaa pitää huolta lampaistansa, on valmis vaarantamaan oman henkensä laumansa puolesta ja hyvälle paimenelle kaikki lampaat ovat tärkeitä.
Ajatus on hyvin kaunis ja lohdullinen, koska mehän kyllä ymmärrämme, että oikeasti tässä puhutaan Jumalasta. Jumalasta, joka haluaa huolehtia omistansa ja on valmis uhraamaan jopa poikansa meidän puolestamme. Mutta ongelmalliseksi asian tekevät lampaat, nimittäin kuka meistä haluaa olla lammas? Lampaasta tulee mieleen helposti pelästyvä laumasielu, joka ei kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä. Harva nykyihminen haluaa samaistua lampaaseen.
Totuus on kuitenkin, että vaikka emme olisi lampaita, niin ainakin olemme laumasieluja. Olemme toistemme kaltaisia jopa yksilöllisyyden tavoittelussa ja ehkä olisikin viisasta olla pitämättä sitä huonona asiana. Me olemme joka tapauksessa osa monenlaisia laumoja tai ryhmiä, jos sana lauma tuntuu vaikealta.
Jeesuksen laumaan kuuluminen on oikeastaan aika hienoa. Nimittäin Jeesuksen laumassa meidät kohdataan yksilöinä ja vieläpä hyvin tärkeinä yksilöinä. Sellaisena yksilönä, jonka puolesta paimen on valmis taistelemaan.
Hanna Suominen
Pastori
Launeen seurakunta