Enemmän – paremmin – vaikuttavammin

Siinä lahtelaisen jalkapallon uusi urheilustrategia 2024-2028. Luin suunnitelman. Nyt vaan tositoimiin. Vuonna 2028 pitäisi seurassa olla 3000 pelaajaa. Kaikki yhdessä FC Lahdessa, jos onnistuu. Reippaassa on huhun mukaan vastustusta. Ymmärrän.

Olin väärässä. Odotin kolmea, jopa neljää mitalia olympiakisoista. Ei tullut. En soimaa. Parhaansa jokainen teki. Taso on kova. Sen verran sanon, että selitystä riitti.

Olin väärässä. Haukuin torilla uusia lajeja näkemättä niitä. Esimerkiksi koriksen 3v3 olikin todella mielenkiintoista ja tapitin useita pelejä. No, ainakin osia.

Olin väärässä. FC Lahden valmentajan vaihto auttoi. Joukkue on kuin uudesti syntynyt. Nerokas sarjasysteemi takaa sen, että lahtelaisilla on edelleen saumaa jopa Euro-kentille. Duarte jatkoon!

Olin väärässä. FC Lahden B-tytöt tulivat Tampereelle kasvattamaan laihaa pistetiliään. Luulin, että voitoton Ilves lyödään selvästi. Eipä lyöty. Ilves iski heti alussa 2-0, eikä kavennus saati tasoitus onnistunut, vaikka toisella jaksolla mustapaidat hallitsivat selvästi. Maali saatiin, mutta paitsiosta.

Calvin Damnin valmentamasta joukkueesta pisti asiantuntevaan (huumoria) silmiini hyväpotkuinen Seela Tuominen, laidaltaan maalipaikkoja järkkäillyt kippari Aino Venemies, uurastaja Peppi Varonen ja vaihdosta pirteyttä tuonut Eveline Kariste.

Ei pelin jälkeen tyttöjen kasvoille hymyä näkynyt. Se on oikein. Sisuuntua pitää. Ja harjoittelu auttaa. Vielä niitä voittoja tulee.

Pyhänä onkin synttärit. Kymijärven Kalamies Matti Satosalmi vanhenee. Onnittelut! ”Sä seuduilla niillä oot tunnettu kalamies…”


Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO