Muistan lapsuudestani elävästi yhden kevään merkin: isän tekemät itämiskokeet. Maanviljelijä-isäni tahtoi testata viljan siemenen itävyyden ennen kylvöjä. Hän kylvi tarkalleen sata jyvää saviruukkuun. Itämisajan jälkeen isä laski, kuinka monta orasta mullasta oli noussut. Hän halusi käyttää hyvää, itävää siementä. Kun kylvökone sitten aikanaan pudotti siemenen ja lannoitetta multaan, oli lähtökohta hyvälle sadolle olemassa. Kesän kuluessa selvisi, miten kaikki sinä vuonna onnistui.
Jeesuksen kylväjävertauksessa (Luuk. 8:4-15) siemen on hyvin itävää, mutta muuten ollaan kaukana tehomaataloudesta. Kylväjä viskelee jyviä sinne ja tänne. Niitä putoaa tien sivuun ja ohdakkeiden sekaan. Jumalan sanaa kannattaakin kylvää tuhlaten. Armon, rakkauden ja toivon sanomaa on ilo levittää.
Siemen ei kuitenkaan aina idä eikä pääse tuottamaan satoa. Joskus vika on varmaan meissä kylväjissä, mutta kylvömaitakin on kovin erilaisia. Jeesus näki, miten juurettomuus, huolet ja elämän muut tärkeät asiat estävät Jumalan sanaa todella vaikuttamasta. SAnan kuulija ei pysähdy armon sanoman edessä. Hän ei anna sille mahdollisuutta, hänellä ei ole aikaa ajatella perimmäisiä kysymyksiä.
Jumalan sanassa on ihmeellistä voimaa. Se rohkaisee meitä elämään kristittyinä, se nostaa taakkoja harteiltamme ja osoittaa tien eteenpäin. Siksi on hyvä lukea Raamattua ja tulla sanan kuuloon. Kun siemen saa itää, se kantaa meissä hedelmää: iloa, rakkautta, kärsivällisyyttä.
Riitta Särkiö