Tapahtui matkalla Maddib Ravadasilta Vaskojoen kämpälle
Retkikuntamme pysähtyi tauolle. Oli kuuma kävellä, kuorma painoi selässä ja tuntematonta, osin reitittämätöntä matkaa edessä vielä vaikka kuinka paljon. Tilanne vaati motivaatiopähkinöitä. Joku heitti pähkinäpussin minulle niin että se laskeutui suoraan syliini, kuin taivaasta pudotettuna. Nostin katseeni kohti korkeuksia ja huusin: ”Kiitos, Jeesus, pähkinöistä!”. Tämä käynnisti sarjan pohdintoja, joiden äärellä pysähtelimme vähän väliä loppumatkan ajan.
Aluksi pohdimme huumorilla. Jos Jeesus olisi itse asiassa pudottanut pähkinäpussin taivaasta, kuinka paljon aiemmin hänen olisi se pitänyt pudottaa jotta se laskeutuisi syliini juuri sillä hetkellä, kun pähkinöitä kaipaisin? Ja kuinka paljon aiemmin sen puun, jonka rungon päällä taukoamme pidimme, oli pitänyt kaatua, jotta se tarjoaisi juuri sillä hetkellä istumapaikan uupuneille kulkijoille? Tämä taas johti pohdiskelemaan ihan vakavasti sitä, että meidän kulkuamme valvoo joku, joka tietää tarpeemme jo ennen meitä.
Pohdiskelut muuttivat tapaa puhua. ”Ajatelkaa kuinka viisas on Herra, että on jo aikaa sitten nähnyt että me soiden läpi rämpimisestä ryytyneet kulkijat olemme tulossa tähän suuntaan ja lähettänyt siksi jotkut rakentamaan tänne pitkospuut matkaa helpottamaan”, pohdimme parikymmentä kilometriä myöhemmin. ”Katsokaa kuinka kaunis lakka tuossa kasvaa, senkin on Herra lähettänyt tänne ilahduttamaan väsyneitä mieliä kun on tiennyt että kuljemme pitkällä ja raskaalla matkallamme tästä ohi ja kaipaamme piristystä.”
Pohdimme kiittämistä. Usein tuomme rukouksessa Jumalan eteen huolemme ja murheemme ja pyydämme: anna, auta. Harvemmin tulee sanottua kiitos. Siksi lohkoimme matkallamme kiitoksia menneidenkin edestä. Vaikkapa siitä, että Herra oli viisaudessaan lähettänyt määränpääkämpälle ihmisiä, jotka olivat käyneet kalassa ja lämmittäneet saunan ja osoittivat meille vieraanvaraisuutta kun pitkän päivämatkan jälkeen saavuimme perille.
Johdatus, kaiken takana oleva viisaus ja mielekkyys, on siellä kun sen vain suostuu näkemään. On kai kyse asennoitumisesta. Matkalla löytyi myös Psalmi 134, yöpalveluspsalmi, kehotan lukemaan. Mahtaako olla mieltä moisessa, yöpalveluksessa, kun muut ihmiset nuhjaavat mukavasti omissa sängyissään? Ydinajatus löytynee luottamisesta, asennoitumisesta siihen, että siunaus kulkee mukanamme kaikkialla ja kaiken mielekkyys avautuu sitä kautta. Siunauksensa on siinäkin, että silmät avautuvat näkemään sen.
Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä – ja kaukaa viisas, kuten matkallamme ymmärsimme.
Anu Toivonen
Nuorisopappi ja onnellinen (johdatuksessa) vaeltaja