Rippikoulutöitä tehdessäni mietin usein, miten armo-käsitettä voisi selvittää vähän konkreettisemmin ja tuoda sitä arkisen elämän piiriin. Joskus olen käyttänyt löytämääni pientä kertomusta ruuhkabussista ja ajattelin sen kertoa nyt Omalähiön lukijoille tässä kirjoituksessani.
Ollaan siis ruuhkabussin kyydissä, kaikilla on kova kiire päästä perille. Ollaan juuri lähdetty pysäkiltä liikenteeseen, auto on kohta kääntymässä päätielle kolmion takaa. Silloin oikealta juoksee nainen kohti bussia. Matkustajat varmasti miettivät, minkä ratkaisun kuljettaja tekee, ottaako vai ei mukaan nainen, jonka kaikesta päätellen pitäisi päästä mukaan juuri tähän bussiin. Toisaalta pysähdys hidastaisi niiden perillepääsyä, jotka ovat olleet ajoissa pysäkillä.
Pian bussi on aivan tien reunassa ja nainen on puolen metrin päässä. Siinä kuski ja nainen katsovat toisiaan silmiin. Nainen ei anele, seisoo vain ja katsoo. Tässä olen. Auto on lähes pysähtynyt, niinhän kolmion takaa tullessa tuleekin olla. Tuntuu, kuin hetki siinä risteyksessä kestäisi ikuisuuden. Lopulta etuovi aukeaa ja nainen nousee sisään, kiittää, sädehtii. Bussiin tulee tunnelmaa. Ilma on kevyttä…
Tämä kertomus on aika yksinkertainen, ehkä ontuvakin vertaus siitä, mitä voisi Jumalalta meille annettu armo – se ansaitsematon armo – tarkoittaa. Mutta jotain se silti kertoo. Kertoo siitä, että armo on aina lahja. Armo on kuin jotain sellaista, jota tarvitsen ja janoan, mutta en voi mennä takuuseen sen saamisesta. Armo on myös sitä, että kun sieluni syvyyksiin kurkistetaan ja sinne nähdään pohjamutia myöten – ja silti ei katsota muualle. Armo on mukaan pääsemistä. Jumala on vähän kuin bussinkuljettaja, joka ottaa mukaan aikataululähdöstä myöhästyneen, liian myöhään matkaan lähteneen tai muuten vaan hitaasti kävelevän, ja vie hänet perille.
Yksinkertaisesti armo on sitä, että Jumala haluaa olla hyvä ja antaa meille syntisille ihmisille anteeksi. Mutta on tärkeää muistaa, ettei tämä armo ole tullut helposti. Sen toteutumiseksi Jeesus kantoi ristillä koko maailman kovuuden. Siksi se on armoa, joka kutsuu meitä kohtaaman myös oman kovuutemme ja pehmenemään. Kutsuu meitä muistamaan ja ymmärtämään, että olisi armoa myös muille kyydistä jääneille.
Jeesus sanoo tämän sunnuntain evankeliumissa: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.”
Jumala,auta meitä ymmärtämään jotakin suuresta armostasi.
Varjele meitä omahyväisyydestä ja ylpeydestä,
anna meille kykyä kohdella lähimmäisiämme armahtavasti. Aamen.
Armorikasta kesää!
Kati Saukkonen,
pastori Launeen seurakunnasta