Pankkihuijarit ovat entistä aggressiivisempia – uusia keinoja tarvitaan

Kuluttaja ei saa jäädä yksin huijatuksi tultuaan. Digihuijaukset ovat nykyaikainen ja hyvin yleinen tapa huijata rahaa. Vuonna 2024 suomalaisilta yritettiin viedä yli 107 miljoonaa euroa. Pankit onnistuivat estämään osan, mutta silti rikollisten tileille päätyi lähes 63 miljoonaa.
Pankkien ja viranomaisten nimissä esiintyvät huijaukset ovat lisääntyneet ja kehittyneet entistä uskottavammiksi, selviää Telemarkkinointiliiton raportista. Pankkien nimissä lähetettyjä huijausviestejä on ollut liikkeellä runsaasti. Viesteissä vastaanottajaa kehotetaan klikkaamaan linkkiä esimerkiksi turvapäivityksen tekemiseksi tai tilin varmistamiseksi. Vakuuttavalta näyttävien viestin linkit vievät tietojenkalastelusivustoille, jotka ovat usein uskottavan oloisia.

Esimerkkejä riittää. Myös esimerkiksi Tullin nimissä on lähetetty viime aikoina paljon viestejä, joiden väitetään olevan kutsu kuulusteluun.
Yksittäinen ihminen jää usein yksin maksamaan virheestä, johon häntä ohjattiin harhaanjohtavilla puheluilla, tekaistuilla verkkosivuilla ja sosiaalisen manipulaation keinoin. Huijausyritykset kohdistuvat etenkin iäkkäämpiin suomalaisiin, joilla lähdekriittisyys ja digitaidot ovat heikompia. Kuluttaja on liian usein voimaton eikä poliisikaan pysty auttamaan.

Mitä pitäisi tehdä? Kuluttajansuojan näkökulmasta tilanne on kestämätön. Kun rikollinen esiintyy pankin työntekijänä, vastuun pitäisi siirtyä pankille – ei uhrille. Euroopan unionissa on valmisteilla sääntelyä, joka velvoittaisi pankit ilmoittamaan epäselvyyksistä maksajan ja saajan tiedoissa. Tällaiset varoitukset voisivat estää tuhansia tapauksia.

Pankit eivät voi enää piiloutua sen taakse, että kuluttaja toimi ”huolimattomasti”. Harva meistä on kyberturva-asiantuntija. On kohtuullista odottaa, että maksujärjestelmät tunnistavat poikkeukselliset siirrot ja kysyvät lisävahvistusta – erityisesti suurissa summissa. Kuluttajalla on velvollisuus olla tarkka, mutta pankkien on kannettava teknologinen ja taloudellinen vastuunsa. Yhteiskunnan pitää varmistaa, ettei uhri jää kahdesti rangaistuksi: ensin huijarille ja sitten yksin pankkia vastaan.

Valmistelen tästä kirjallista kysymystä Orpon hallitukselle. Työkaluja pitää valmistella ja ottaa käyttöön. Lainsäätäjä ei voi vain seurata sivusta tilannetta.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO