Adventti on saapumisen aikaa. Tuo latinan sana tarkoittaa juuri luokse tulemista, saapumista. Emme me sitä sanaa arjessa käytä, mutta näinä joulukuun viikkoina tuo sana elää. Nyt ajatellaan, miten monella tavalla Jeesus tulee luoksemme. Ensimmäisenä adventtina laulettiin hoosiannaa nöyrälle, aasilla ratsastavalle kuninkaalle. Tuo tapahtuma on oikein malliesimerkki Jeesuksen tavasta tulla lähellemme. Hän ei ole ylhäinen, pelottava, etäinen. Päinvastoin: hän lähestyy meitä samalta tasolta, lempeästi, armahtaen.
Toisena adventtisunnuntaina katse suuntautuukin toiseen suuntaan. Tämän pyhän aiheena on ”Kuninkaasi tulee kunniassa”. Jeesus syntyi pienenä lapsena halpaan talliin ja täytti elämässään Jumalan suunnitelman. Hänen elämänsä maan päällä kesti vain kolmisen kymmentä vuotta, mutta hän elää edelleen. Tänä sunnuntaina palautetaan mieleen se, että Jeesus myös palaa kerran taivaasta maan päälle. Tällä ajalla on alku ja loppu. Meidän omassa elämässämme nuo rajat ovat vielä paljon lähempänä.
Kristus on aikojen lopussa todellinen kuningas. Koko maa näkee ja kokee sen. Hän on tuomari. Mutta silloinkin hänessä on se aivan sama rakkaus ja lempeys, jota ihmiset hänen tiensä varrella saivat kokea pari tuhatta vuotta sitten. Minä uskon, että tuomarina Jeesus katsoo meitä armollisesti. Hän on syntien sovittaja.
Viimeisenä päivänä toteutuu Raamatun sana: Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Tuota päivää kohti kuljemme turvallisesti Jeesukseen uskoen. Hän saapuu luoksemme tänäänkin. On siis Jeesuksen adventti!
Riitta Särkiö
Satavuotias Suomi juhli keskiviikkona kotimaassa ja kansainvälisesti. Sinivalkoinen valaistus näkyi upeasti eri puolelle planeettaa. Osallistuin itsenäisyyspäivä juhliin Lahdessa, Iitissä ja Helsingissä. Lahdessa järjestettiin vähävaraisten vaihtoehtoisessa Itsenäisyyspäiväjuhlassa. Tilaisuuden järjestäjät onnistuivat luomaan arvokkaan mutta samalla rennon lämpimän tunnelman Sammonkadulle.
Satavuotias Suomi on onnistunut monessa asiassa erinomaisesti, mutta se että niin moni joutuu elämään köyhyysrajan alapuolella, ja valitsemaan ruoan tai lääkkeiden välillä ei ole se Suomi mitä me haluamme. Sotaveteraanien kohtaaminen oli arvokasta. Iitissä erinomaisen puheen piti upseerikokelas, 20 – vuotias nuorinainen laivastosta. Nuori abiturientti korosti tekoälyn merkitystä ja kyberosaamista. Eri sukupolvet kohtasivat, mutta arvot ja isänmaan kunnioitus olivat meille kaikille yhteinen asia.
Presidentinlinnassa Itsenäisyysjuhlissa oli sielläkin ainutlaatuinen tunnelma. Jonot olivat poikkeuksellisen pitkät Linnan ulkopuolella, mutta sisällä sitä vastoin jonottamista oli aiempaa vähemmän. Paikalla oli paljon vanhoja kavereita muun muassa urheilumaailmasta. Jalkapallon ja jääkiekon nykytilasta ja tulevaisuudesta löytyi asiantuntemusta Lahdesta, Turusta ja vähän muualtakin. Linnan juhlien jälkeen kävimme hotelli Kämpissä nopeasti jatkoilla, mutta vain pikaisesti, koska torstaina oli aamulla edessä paluu arkeen ja eduskunnan valiokuntatyöhön.
Meidän perheessä oli myös oma projekti Suomi 100-juhlaan. Valmistelu lähti liikkeelle jo pari vuotta sitten isäni Joukon ajatuksesta tuoda vaimoni pukuun satavuotiaan Suomen historiaa. Isälläni oli asiaan jonkinlaista näkökulmaa. Hän ehti olla mukana juhlissa jo presidentti Kekkosen ajasta saakka vuoteen 2014 saakka eli noin sellaiset 35 kertaa. Vaimoni Tean puvun suunnitteli ja valmisti lahtelainen Mari Ketosalmi. Puvun suunnittelussa haluttiin kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea ja siksi siihen haettiin vaikutteita 1910-luvun juhlapukeutumista. Pukua tehtiin myös kiertotalouden hengessä. Puvun sadat helmet olivat osin kierrätettyjä ja ommeltu pukuun käsin.
Satavuotias Suomi on maailmalla kova juttu. Meitä arvostetaan ja kunnioitetaan. Suurlähetystöt ympäri maailmaa todistivat sen keskiviikkona. Aasiassa katsotaan elämää ja asioita yleensä paljon pidemmällä perspektiivillä kuin meillä länsimaissa. Tämä oli minunkin Suomi 100 – juhlapuheen otsikko Iitissä. Miten teemme Suomesta menestyvän hyvinvointivaltion seuraavat 100 vuotta?
Satavuotisjuhlat varmasti jatkuvat vielä joulukuun ajan, mutta työ Suomen tulevaisuuden eteen seuraavaksi 100 vuodeksi on jo alkanut. Kukaan meistä ei sitä tee yksin, vaan se tehdään yhdessä – tillsammans.
Ville Skinnari
Adventista alkaa joulun odotus. Muistan hyvin, kuinka lapsena laskeskelin päiviä jouluun ja jännitin, mitä adventtikalenterin luukusta paljastuisi. Odottaminen on hyvä taito, niin lapselle kuin aikuiselle. Ja hyvää kannattaa odottaa. Välillä tuntuu, että meidän ihmisten täytyisi saada asiat juuri nyt ja heti. Olemme kärsimättömiä odottamaan. Odottaminen ei opeta vain kärsivällisyyttä, vaan myös paljon muuta. Odottaa voi myös niin, että elää ja on läsnä tässä hetkessä.
Odottaminen on hyvä asia myös joulun kanssa. Silloin juhla tuntuu juhlalta. Adventti on jouluun valmistautumisen aikaa. Ensimmäisenä adventtina kirkoissa lauletaan hoosianna-hymniä ja sytytetään ensimmäinen neljästä adventtikynttilästä. Se on kuin lähtölaskenta jouluun. Samalla kuitenkin alkaa ns. pikkupaasto tai joulupaasto. Sekin on odottamista ja valmistautumista jouluun.
Paasto on ehkä vierasta meille suomalaisille luterilaisille. Kuitenkin samoja ilmiöitä, mistä paastossa on kysymys, tuntuu liikkuvan ajassamme. Puhutaan slow lifestä. Ihmiset pohtivat, miten voisivat välillä hidastaa? Tai tarjolla on konsultteja, jotka auttavat pääsemään liiasta tavarasta eroon. Meille markkinoidaan ”hidasta ruokaa”, puhutaan laatuajasta ja aidosta kohtaamisesta. Oikeastaan tämä kaikki on sitä, mistä paastossa juuri on kysymys. Että olisi aikaa rauhoittumiseen, rukoukseen, toisen ihmisen kohtaamiseen, turhan pois panemiseen. Että krääsän ja tavaran sijasta voisimme keskittyä siihen, mikä on todellisesti arvokasta.
Miten minä voisin valmistautua ja odottaa tulevaa joulua? Ehkäpä tällaisen valmistautumisen ja odottamisen kautta Jumala voisi puhua minulle ja avata lahjojaan niin että saisin tuntea tämän hetken arvon.
Heikki Pelkonen
kirkkoherra
Suomen talous kasvaa ja työttömyys vähenee. Lahdessa on tehty suuria investointipäätöksiä, mutta todellinen kasvu on vielä onnistunut kiertämään Lahden.
Uusi yliopisto tekee Lahdesta vihdoin korkeakoulukaupungin. Kysymys kuuluu osaako Lahti kaupunkina ja Lahden yrityselämä hyödyntää nämä mahdollisuudet? Kovan väännön jälkeen rakentamispäätöksen saanut Lahden uuden kehätien arvioitiin tuovan Lahteen paljon uusia ja kaivattuja työpaikkoja. Lahden kaupungin virkamiesvalmistelussa Launeen kehittäminen ei kuitenkaan ole ollut painopiste. Perhepuiston kehittäminen tai Launeen vapaa-ajankeskuksen uudistaminen lahtelaisten olohuoneeksi ei ole useista yhteydenotoista huolimatta kiinnostuksen kohteena. Puhumattakaan Launeen uudesta uimahallista. Painopiste on haluttu siirtää Ranta-Kartanoon, jota myös pitää kehittää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Tosiasiassa Lahti ei ole onnistunut houkuttelemaan uutta kasvua ja yritystoimintaa uuden kehätien varteen, kuten olisi pitänyt. Kaupungin elinkeinopolitiikkaa pitää uudistaa nopeasti tai muuten olemme samassa näivettämisen kierteessä vielä pitkään. Toukokuussa Lahteen pitää valita sellainen uusi kaupunginjohtaja, joka tämän tehtävän osaa. Valinta pitää kohdistua sellaiseen henkilöön, joka uskaltaa aidosti uudistaa ja tuoda uudet positiivisuuden kasvot samalla koko kaupungille.
Launeen kirjasto on enemmän kuin kirjasto
Maanantaina kokoonnuimme Launeen kirjastolle keskustelemaan kirjaston tulevaisuudesta. Etelä-Lahdessa on aivan aiheesta huolestuttu kirjaston tulevaisuudesta. Lahden talousarviokirjassa kirjastojen kohdalla tekstimuoto on epäselvä ja vaikeaselkoinen.
Lähteen alakoulun eli nykyinen Launeen kirjastorakennuksen on suunnitellut lahtelainen arkkitehti Irma Kolsi. Rakennus valmistui 1947. Kirjastorakennus on merkitty suojeltaviin rakennuksiin Lahden yleiskaavassa. Sen mukaan rakennuksessa saa tehdä sisällä muutoksia, mutta ei ulkokuoreen. Tontille on myös mahdollista tehdä lisärakennus.
SDP:n valtuutettuna Marja-Liisa Niuranen teki valtuuston demariryhmässä aloitteen vuonna 1994 päiväkodilta vapautuneen rakennuksen muuttamiseksi Launeen kirjastoksi. Aloite meni läpi ja vieläpä nopealla aikataululla.
Launeen kirjastoa tulee kehittää, siten että katsomme samalla pidemmälle tulevaisuuteen. Tarvitsemme digitalisaatiota ja rohkeita uudistuksia. Tarvitsemme myös ihmisten, sivistyksen ja kirjallisuuden kohtaamispaikkoja, jotka ovat lähellä. Launeen kirjasto on alueen asukkaille enemmän kuin kirjasto. Tehdään Launeen kirjastosta tulevaisuuden kyläkirjasto esimerkiksi koko Suomelle.
Toivottavasti Lahden kaupunginvaltuustosta löytyy edelleen näkemystä ja ymmärrystä Launeen kirjaston säilyttämiseksi ja kehittämiseksi edelleen. Laune on Lahden kasvun ytimessä. Miksi sieltä pitäisi leikata lähipalveluita?
Ville Skinnari
