Kuka tulee ja miten?

Adventti on saapumisen aikaa. Tuo latinan sana tarkoittaa juuri luokse tulemista, saapumista. Emme me sitä sanaa arjessa käytä, mutta näinä joulukuun viikkoina tuo sana elää. Nyt ajatellaan, miten monella tavalla Jeesus tulee luoksemme. Ensimmäisenä adventtina laulettiin hoosiannaa nöyrälle, aasilla ratsastavalle kuninkaalle. Tuo tapahtuma on oikein malliesimerkki Jeesuksen tavasta tulla lähellemme. Hän ei ole ylhäinen, pelottava, etäinen. Päinvastoin: hän lähestyy meitä samalta tasolta, lempeästi, armahtaen.

Toisena adventtisunnuntaina katse suuntautuukin toiseen suuntaan. Tämän pyhän aiheena on ”Kuninkaasi tulee kunniassa”. Jeesus syntyi pienenä lapsena halpaan talliin ja täytti elämässään Jumalan suunnitelman. Hänen elämänsä maan päällä kesti vain kolmisen kymmentä vuotta, mutta hän elää edelleen. Tänä sunnuntaina palautetaan mieleen se, että Jeesus myös palaa kerran taivaasta maan päälle. Tällä ajalla on alku ja loppu. Meidän omassa elämässämme nuo rajat ovat vielä paljon lähempänä.

Kristus on aikojen lopussa todellinen kuningas. Koko maa näkee ja kokee sen. Hän on tuomari. Mutta silloinkin hänessä on se aivan sama rakkaus ja lempeys, jota ihmiset hänen tiensä varrella saivat kokea pari tuhatta vuotta sitten. Minä uskon, että tuomarina Jeesus katsoo meitä armollisesti. Hän on syntien sovittaja.

Viimeisenä päivänä toteutuu Raamatun sana: Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Tuota päivää kohti kuljemme turvallisesti Jeesukseen uskoen. Hän saapuu luoksemme tänäänkin. On siis Jeesuksen adventti!

Särkiö
Riitta Särkiö

 

Satavuotias Suomi juhli kotona ja maailmalla

Satavuotias Suomi juhli keskiviikkona kotimaassa ja kansainvälisesti. Sinivalkoinen valaistus näkyi upeasti eri puolelle planeettaa. Osallistuin itsenäisyyspäivä juhliin Lahdessa, Iitissä ja Helsingissä. Lahdessa järjestettiin vähävaraisten vaihtoehtoisessa Itsenäisyyspäiväjuhlassa. Tilaisuuden järjestäjät onnistuivat luomaan arvokkaan mutta samalla rennon lämpimän tunnelman Sammonkadulle.

Satavuotias Suomi on onnistunut monessa asiassa erinomaisesti, mutta se että niin moni joutuu elämään köyhyysrajan alapuolella, ja valitsemaan ruoan tai lääkkeiden välillä ei ole se Suomi mitä me haluamme. Sotaveteraanien kohtaaminen oli arvokasta. Iitissä erinomaisen puheen piti upseerikokelas, 20 – vuotias nuorinainen laivastosta. Nuori abiturientti korosti tekoälyn merkitystä ja kyberosaamista. Eri sukupolvet kohtasivat, mutta arvot ja isänmaan kunnioitus olivat meille kaikille yhteinen asia.

Presidentinlinnassa Itsenäisyysjuhlissa oli sielläkin ainutlaatuinen tunnelma. Jonot olivat poikkeuksellisen pitkät Linnan ulkopuolella, mutta sisällä sitä vastoin jonottamista oli aiempaa vähemmän. Paikalla oli paljon vanhoja kavereita muun muassa urheilumaailmasta. Jalkapallon ja jääkiekon nykytilasta ja tulevaisuudesta löytyi asiantuntemusta Lahdesta, Turusta ja vähän muualtakin. Linnan juhlien jälkeen kävimme hotelli Kämpissä nopeasti jatkoilla, mutta vain pikaisesti, koska torstaina oli aamulla edessä paluu arkeen ja eduskunnan valiokuntatyöhön.

Meidän perheessä oli myös oma projekti Suomi 100-juhlaan. Valmistelu lähti liikkeelle jo pari vuotta sitten isäni Joukon ajatuksesta tuoda vaimoni pukuun satavuotiaan Suomen historiaa. Isälläni oli asiaan jonkinlaista näkökulmaa. Hän ehti olla mukana juhlissa jo presidentti Kekkosen ajasta saakka vuoteen 2014 saakka eli noin sellaiset 35 kertaa. Vaimoni Tean puvun suunnitteli ja valmisti lahtelainen Mari Ketosalmi. Puvun suunnittelussa haluttiin kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea ja siksi siihen haettiin vaikutteita 1910-luvun juhlapukeutumista. Pukua tehtiin myös kiertotalouden hengessä. Puvun sadat helmet olivat osin kierrätettyjä ja ommeltu pukuun käsin.

Satavuotias Suomi on maailmalla kova juttu. Meitä arvostetaan ja kunnioitetaan. Suurlähetystöt ympäri maailmaa todistivat sen keskiviikkona. Aasiassa katsotaan elämää ja asioita yleensä paljon pidemmällä perspektiivillä kuin meillä länsimaissa. Tämä oli minunkin Suomi 100 – juhlapuheen otsikko Iitissä. Miten teemme Suomesta menestyvän hyvinvointivaltion seuraavat 100 vuotta?
Satavuotisjuhlat varmasti jatkuvat vielä joulukuun ajan, mutta työ Suomen tulevaisuuden eteen seuraavaksi 100 vuodeksi on jo alkanut. Kukaan meistä ei sitä tee yksin, vaan se tehdään yhdessä – tillsammans.

Ville Skinnari

 

Tulevaisuuden ihminen on yksilmäinen kyborgi neuroverkon datamassassa

Ihminen on menettämässä luomakunnan kruunun aseman jo ensi vuosisadalla, koska tuleva kehityskulku johtaa siihen vääjäämättä. Tieteellisiä ja taloudellisia palikoita asetellaan kokonaan uusista lähtökohdista ja tavoittelemme yhä kunnianhimoisemmin ikuista elämää. Ihminen pyrkii siis jumaluuteen!

Ellemme itse tuhoa itseämme ydinpommilla, niin tulevaisuutemme on varsin synkkä jo parin sadan vuoden kuluttua. Jo tällä hetkellä olemme ojentaneet valtamme tekoälylle! Hyvinvointimme kannalta me emme enää itse ole päättämässä ja suorittamassa niitä tehtäviä, joihin olemme valjastaneet jo algoritmeille. Tämä kehityskulku jatkuu vain kiihtyvällä vauhdilla, sillä kvanttitietokoneet, internet ja digitalisaatio etenevät huimalla vauhdilla. Ihminen häviää jo tekoälylle sakissa. Pörssikauppaa on jo pitkään tehty algoritmeilla ja sairauksia diagnisoivat paremmin kohta koneet. Tarkkoja leikkauksia tehdään laserilla ja erittäin suurta taitoa vaativat neurokirurgiset operaatiot eivät onnistu enää ilman koneita.

Olemme oudolla tavalla mukana kehityskulussa, jossa yksilö menettää arvonsa ja ihmiskunta nykyisen valta-asemansa. Elämämme ei saa enää merkitystä, koska ihmiskunta on luopunut uskosta suureen kosmiseen suunnitelmaan. Kuka voi enää väittää tietävänsä itse, mikä sopii minulle paremmin. Minä ainakin yritän taistella tätä vastaan, sillä en tarvitse tähän vaalikonetta kertomaan sen, mitä tai ketä äänestän.

Haluan itse päättää, mitä syön, enkä systemaattisesti seuraa ”terveellisiä” (lue mauttomia) ruokaohjeita tai anna pelkästään ”naamakirjan” päättää ketä haluan tavata tai kenen kanssa seurustella. Suhtaudun tietyllä varauksella siihen, että minua voidaan pian seurata 24 tuntia vuorokaudessa jollain ihoon upotettavalla sirulla tai kaikesta tekemisistäni joutuisin tilille jonkun ”super valvojan” tietokantaan.

Mutta totuus kuitenkin on, että hyvinvointimme kannalta tärkeimpiä tehtäviä suorittamaan ei pian enää tarvita ihmisiä. Homo Deuksen valtakausi alkaa päättyä. Elämme pian erilaisten koneiden luomien sovellutusten maailmassa.  Tämä uudenlainen maailma ei enää kohta tunnista kuin dataa, sillä koko ihmiskuntamme on kohta pelkkää dataa, jota yhä inhimillisemmiksi muuttuvat koneet tarjoavat. Robotiikka valtaa markkinoita ja kohta parhaat kaverimme ovatkin robotteja, koska he ovat humaanisempia ja miellyttävämpiä kuin aina valittavat ihmiset. Pumpattavat ”barbarat” tulevat ja voittavat aina enemmän ja enemmän vaativat feministinaaraat. Sauditkin antoivat näille riiviöille perkele viimein ajokortin. Mihin tämä maailma on
katoamassa?

Uskonnot, valtiot ja raha ovat olemassa vain siksi, että ihmiset uskovat niihin. Metsästäjä-keräilijä näki henkiä luonnossa. Maanviljely synnytti yksijumalaiset uskonnot. NYT modernissa maailmassa ihmiskunta on luopunut uskosta suureen kosmiseen suunnitelmaan. Elämämme ei enää saa merkitystään Jumalasta tai Jumalalta. Nyt ajattelemme, että maailmankaikkeuden merkitys pitää johtaa sisäisestä kokemuksestamme. Humanismin aikaa väistyy ja tyhmyys tiivistyy, koska olemme ojentaneet ja haluamme orjuuttaa itsemme tekoälylle. Olemme pian uudessa dataistisessa uskonnon valtakunnassa, jossa arvokasta on vain data. Ihmiskuntakin on yksi datajärjestelmä! Hallelujaa!

Juhani Melanen

Ennen Markkasen ja Susijengin syntymää

Vaikka olen elämässäni kokeillut urheilulajeja laidasta laitaan, ainoa arvokisamitalini on SM-pronssi petankissa 80-luvun loppupuolella. Sen rinnalla kalpenevat saavutukset uimarina ja vesipalloilijana Lahden Uimaseurassa, pari uhkarohkeaa kautta nopeuslaskijana sekä jalkapallo-ottelut Yhtyneitten Kuvalehtien (nykyinen Otavamedia) kärkihyökkääjänä eduskuntaa ja A-lehtiä vastaan. Futisinnostus laantui, kun jälkimmäistä firmaa edustanut, mainoshoitajaksi aktiiviuransa jälkeen opiskellut Aulis Rytkönen pyöritteli meitä mennen tullen. Nuoremmille sukupolville voi paljastaa sen verran, että Rytkönen oli ensimmäinen suomalainen, joka pelasi ulkomailla ammatikseen jalkapalloa.

Petankkihuuma kantoi sen verran, että pronssijoukkueemme pääsi samana vuonna Kööpenhaminaan, PM-kisoihin asti, mutta menestystä ei tullut. Suomen valtio jopa maksoi reissun. Tosin matkakorvausten tulo tilille kesti jonkin aikaa, sillä maksajapuolella ei päästy selvyyteen, momentoidaanko kulut urheilun vai kulttuurin puolelle.

Ikimuistoisimmat kokemukseni urheilusta niin sanotulla virallisella sarjatasolla ovat kuitenkin koripallon puolelta. Seura-lehteä ja Ilta-Sanomia avustanut värikäs, nyt jo edesmennyt toimittaja Hannu ”Möttö” Miettinen sai päähänsä kerätä entisistä huippu-urheilijoista ja silloisista urheilua harrastavista toimittajista koripallojoukkueen, ettei vapaa-aika menisi pelkästään kapakoissa istuessa. Möttö oli myös edelleenkin pyörivän, urheilutähtien oman tennisturnauksen, Bermudan Kannun isä.

Korisjoukkueemme kantoi samaa nimeä: Bermudan Kannu. Nimi tuli yhden selityksen mukaan siitä, että jokainen pelaajistamme asui vaarallisuudessaan lähestulkoon Bermudan kolmioon verrattavalla alueella. Eli lähellä sijaitsi vähintään kolme juottolaa, joihin oli suuri riski hukkua iltaisin. Maksoimme lisenssit ja aloitimme nousun huipulle kaikkein alimmalta sarjatasolta. En muista sen tarkkaa nimeä, mutta me pelaajat kutsuimme sitä mutasarjaksi, mitä se rehellisyyden nimissä meidän osaltamme olikin.

Harjoitukset pidettiin erään helsinkiläisen koulun urheilusalilla joka lauantaiaamu kello yhdeksän, minkä piti hillitä pelaajien perjantai-illan rientoja. Hyvä tarkoitus ei kuitenkaan aina toteutunut, sillä useimmiten jumppasalin puulattia oli liukas lonkeronhajuisista hikilammikoista. Joukkueen aloituskokoonpano rakennettiin puhtaasti pituuden mukaan, jonka vuoksi pelasin 184-senttisenä, eli porukan toiseksi lyhyimpänä, heittävänä takamiehenä. Vielä lyhyempi Pasi Rautiainen lähti rinnallani hyökkäyksiin pelintekijänä. Vaikka Pasi tunnetaankin meriiteistään jalkapallon puolelta, olimme kolmen ensimmäisen ottelumme jälkeen jumittuneet lohkomme viimeiseksi. Piste-eromme oli 99 – miinuspuolella.

Me köyhän miehen koripalloevankelistat olimme tuolloin vielä autuaan tietämättömiä, mitä Susijengi ja Lauri Markkanen tulisivat samaan aikaan. Siihen aikaan tunnettiin korkeintaan Kari Liimo ja Anssi Rauramo – ja hänetkin lähinnä kansanedustajana. Omana tavoitteenamme oli ainoastaan, ettei sadan miinuspisteen raja menisi rikki. Niinpä otimme käyttöömme salaisen aseen nimeltä Jouko Jokinen. Lähes kaksimetrinen Helsingin Sanomien urheilutoimittaja sijoitettiin sentteriksi, pysyvästi vastapuolen korirenkaan alle. Tarkoitus oli, että hän napsisi muita pidempänä suvereenisti pisteitä.

Taktiikka ei toiminut kuitenkaan odotetulla tavalla, sillä vielä tuolloin Jokisella oli pallosilmä hieman hakusessa. Valmentaja Miettisellä oli enää yksi valttikortti takataskussaan. Hän kehotti Jokista katsomaan elokuvan Yksi lensi yli käenpesän ja käski tätä ottamaan oppia sen koripallokohtauksesta, jossa Jack Nicholson jakeli syöttöjä jättimäisen intiaanipäällikön rooliin valitulle Will Sampsonille. ”Sä olet meidän jengin inkkari”, kuului ohjeistus.

Kuten olettaa saattaa, Bermudan Kannu ei tehnyt korishistoriaa. Oli kuitenkin hienoa lukea Suomen Kuvalehdestä Jouko Jokisen haastattelu. Lähdettyään Hesarista toimituspäälliköksi ylennetty Jokinen on jatkanut Satakunnan Kansan, Aamulehden ja nyt Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajana. Tähän päivään asti hän on kulkenut entisen joukkueemme viitoittamalla tiellä. Ylipainoa vastaan taisteleva Jokinen nimittäin mainitsee laajassa artikkelissa harrastavansa vapaa-aikanaan yhä kori- ja lentopalloa. Se tieto lämmitti mieltä kuin kolmen pisteen heitto silloin aikoinaan.

Ilkka Isosaari

Vieraalla maaperällä

Edesmennyt, molemmat sodat käynyt isäni ei olisi sielun silmin voinut kuvitellakaan, että sellainen ristisiitos kansallismielisistä ihmisistä kuin venäläiset uusnatsit voisi joskus edes syntyä. Hänen mielestään ryssä oli ryssä, vaikka voissa paistaisi, eikä natsiaatettakaan tarvinnut hänelle paljon selvitellä. Nyt uusnatseja on tulossa juhlimaan satavuotiaan Suomen itsenäisyyttä sekä Venäjältä että Ruotsista – vieläpä ruotsalaisten aatetovereiden kutsumana.

Ääriryhmien edustajilla ovat ennenkin menneet isänmaallisuus ja kiihkomielinen nationalismi sekaisin niin kuin vellit ja puurot entisellä kirjanpitäjällä. Malliesimerkki heistä on Turun kaupunginvaltuustossakin näihin päiviin asti vaikuttanut Sinivalkoisen Rintaman Olavi Mäenpää, poliittisilta näkemyksiltään alkujaan demari, sittemmin SMP:läinen ja siviiliammatiltaan yksityisetsivä. Jouduttuaan erotetuksi SMP:stä Mäenpää veti omaa, entistä populistisempaa linjaa kunnallispolitiikassa ja on ollut säännöllisesti tekemisissä poliisin kanssa.

Tapasin Mäenpään aikanaan Nykyposti-lehden haastattelun tiimoilta, jonka yhtenä aiheena olivat värikkäät turkulaispersoonat. Hän otti lehden reportterit vastaan keskustassa sijaitsevassa työhuoneessaan, joka oli täynnä sakeaa tupakansavua ja jonka yhtä seinää koristivat C. G. E. Mannerheimin ja Che Guevaran muotokuvat. Heidät mies mainitsi suurimmiksi idoleikseen, millä yritti kumota väitteet väitetystä äärioikeistolaisuudestaan. ”En ole fasisti, vaan nationalisti, kuten Mannerheim ja Che”, Mäenpää totesi, mutta unohti, että Kuuban vallankumouksen sankarina juhlitti Guevara oli syntynyt Argentiinassa.

Mäenpään ja hänen kaltaistensa ääriajattelijoiden uholla ei ole mitään tekemistä Suomen itsenäisyyden juhlimisen ja sen kanssa, mitä me olemme kansakuntana sadan vuoden aikana saavuttaneet. He ovat samanlaisia kiihkoilijoita kuin Suomen leijonan symbolikseen ottaneet väkivaltaiset klanipäät. En ihmettele yhtään, että leijonakorua kaulassaan pitänyt, tamperelaisen Popeda-yhtyeen nokkamies, Pate Mustajärvi luopui lopulta riipuksesta. Se oli hänen mielestään alkanut viestiä juuri päinvastaisia arvoja kuin mihin suurin osa sotaveteraaniemme työtä kunnioittavista suomalaisista, kuten hän itse, uskoo.

Vapautemme, jonka me taistelemalla säilytimme, ei tarvitse minkäänlaisten äärisiipien edustajien alleviivausta tai puumerkkiä. Suomalainen turisti on voinut tuulettaa Barcelonassa vapaan Katalonian puolesta, mutta natsitervehdyksiä kaupungin pääkadulla, La Ramblalla esittänyt hourupää olisi varmasti saanut tukevasti kuonoonsa. Venäläiset ja ruotsalaiset uusnatsit olisivat itsenäisyyspäivämme epätoivotuimpia kuokkavieraita. Jos rajat on pantava kiinni, kuten intomielisimmät suomalaiset vaativat, suljetaan ne sitten mieluummin vaikkapa suuren juhlapäivämme ajaksi kaiken maailman uusnatseilta.

Toivotan joka tapauksessa hyvää satavuotisjuhlaa ja itsenäisyyspäivää kaikille. Jos aiotte katsoa Tuntemattoman sotilaan, muodossa tai toisessa, ei ole väliä, minkä version valitsette. Ne kertovat kuitenkin jokainen pohjimmiltaan samasta, meille kaikille suomalaisille yhteisestä ja tärkeästä asiasta.

Ilkka Isosaari

Mistä puhumme kun puhumme possibilianismista?

 

Internetissä on USA:ssa käyty jo muutaman vuoden melko kiivasta keskustelua possibilianismista.
Suomen kielistä nimeä ei ole, mutta suomalainen Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan emeritus professori Kullervo Rainio on esittänyt ehdotuksen ”mahdollisuusfilosofia”?  Minusta ”mahdollisuususko” olisi parempi, sillä siitä on johdettavissa myös uskonnollisia ajatuksia.

Kvanttifysiikka on näyttänyt todeksi, että elämme indeterministissä eli ”sattunnaisopin” maailmassa,
vaihtoehtoisten mahdollisuuksien ketjussa. Kvanttifysiikka antaa vahvan perusteen mahdollisuususkolle. Mahdollisuusfilosofian keskeinen ajatus on, että mitään esiintymää, ilmiötä, tapahtumaa tai prosessia, ei voida sulkea olemassaolon ulkopuolelle, sillä perusteella, että siitä ei ole näyttöä eli evidenssiä. Tieteen nykytendenssi on ollut pitkään, että ilmiöstä tulee olla ”näyttöä” tai havaintoja, ” todella olevasta” Das Ding an sich ennen kuin voimme hyväksyä sen ns. ” objektiiviseksi todellisuudeksi”.

Epätodennäköisyys jollekin tapahtumalle on mielenkiintoista. Esimerkiksi Suomeen tulleet Eurojackpotit eli Euroloton kahdeksan päävoittoa ovat uskomattomia sattumia ja tilastollisesti uskomattomia tapauksia. Usko ihmeisiin on enemmän kuin pelkkä ihmeen havaitseminen. Se on siihen sisältyvän merkityksen, viestin näkemistä. Juuri kulttuuri on ihmeitten kasvualusta. Näkeekö vain kyllin ” kultivoitunut” ihminen ihmeitä ts. havaitseeko vain hän ihmeitä ympärillään? Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta!

Hyvänä esimerkkinä on musiikki. Esimerkiksi minä en ole ”erityisen musikaalinen”, mutta  opettajanvalmistuslaitoksessa saatu teoreettinen pohja mahdollistaa minulle kuitenkin siedettävän kuuntelukokemuksen. Mutta se eroaa kuin öinen tähtitaivas todellisen musiikin ”ymmärtäjän” kokemus vaikkapa samasta kokemuksesta. Hänelle musiikki tarjoaa ”ihmeitä”, yllätyksiä, uutuuksia. Hän yksinkertaisesti tajuaa ikään kuin ”sävelten omaa kieltä”. Kauneus voi aktualisoitua hänen tajunnassaan ja siirtyä potentiaalisuudesta reaaliseen olemassaoloon.

Samoin on muiden taiteiden maailmassa. Esittävä kieli mahdollistaa merkitykset, kuvakulttuuri auttaa tajuamaan symboleja ja loputtomasti uutta luovat esittävät taiteen keinot saavat meidät ihmiset tuntemaan ja havaitsemaan samaistumiskohteita ympärillämme.

Emme me ihmiset silti ole lastuja mahdollisten maailmojen laineilla, vaan eräänlaisia tutkimusmatkailijoita. Seikkailemme Liisan Ihmemaassa ja edustamme Nalle Puhin filosofiaa. Olemme joka päivä oivallisuuksien ja inspiraatioittemme varassa. Reaalimaailmaa me aistimme vain suppeasti.

Filosofi David Eagelman toteaa nasevasti (10.7.2009 New York Times): ”Tietämättömyytemme kosmoksesta on liian laaja sitoutuaksemme ateismiin ja nyt tiedämme liian paljon voidaksemme sitouta mihinkään erityiseen uskontoon”: Onko tässä kaikkien uskontojen uskonpuhdistus?
Tarvitsemme tiedollista humanismia yhä enemmän, sillä tieteen löytämät säännönmukaisuudet pitävät edelleen paikkansa! Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille etelälahtelaisille!

Juhani Melanen

Odota tässä!

 

Adventista alkaa joulun odotus. Muistan hyvin, kuinka lapsena laskeskelin päiviä jouluun ja jännitin, mitä adventtikalenterin luukusta paljastuisi. Odottaminen on hyvä taito, niin lapselle kuin aikuiselle. Ja hyvää kannattaa odottaa. Välillä tuntuu, että meidän ihmisten täytyisi saada asiat juuri nyt ja heti. Olemme kärsimättömiä odottamaan. Odottaminen ei opeta vain kärsivällisyyttä, vaan myös paljon muuta. Odottaa voi myös niin, että elää ja on läsnä tässä hetkessä.

Odottaminen on hyvä asia myös joulun kanssa. Silloin juhla tuntuu juhlalta. Adventti on jouluun valmistautumisen aikaa. Ensimmäisenä adventtina kirkoissa lauletaan hoosianna-hymniä ja sytytetään ensimmäinen neljästä adventtikynttilästä. Se on kuin lähtölaskenta jouluun. Samalla kuitenkin alkaa ns. pikkupaasto tai joulupaasto. Sekin on odottamista ja valmistautumista jouluun.

Paasto on ehkä vierasta meille suomalaisille luterilaisille. Kuitenkin samoja ilmiöitä, mistä paastossa on kysymys, tuntuu liikkuvan ajassamme. Puhutaan slow lifestä. Ihmiset pohtivat, miten voisivat välillä hidastaa? Tai tarjolla on konsultteja, jotka auttavat pääsemään liiasta tavarasta eroon. Meille markkinoidaan ”hidasta ruokaa”, puhutaan laatuajasta ja aidosta kohtaamisesta. Oikeastaan tämä kaikki on sitä, mistä paastossa juuri on kysymys. Että olisi aikaa rauhoittumiseen, rukoukseen, toisen ihmisen kohtaamiseen, turhan pois panemiseen. Että krääsän ja tavaran sijasta voisimme keskittyä siihen, mikä on todellisesti arvokasta.

Miten minä voisin valmistautua ja odottaa tulevaa joulua? Ehkäpä tällaisen valmistautumisen ja odottamisen kautta Jumala voisi puhua minulle ja avata lahjojaan niin että saisin tuntea tämän hetken arvon.


Heikki Pelkonen
kirkkoherra

 

Laune on Lahden kasvun ytimessä

 

Suomen talous kasvaa ja työttömyys vähenee. Lahdessa on tehty suuria investointipäätöksiä, mutta todellinen kasvu on vielä onnistunut kiertämään Lahden.

Uusi yliopisto tekee Lahdesta vihdoin korkeakoulukaupungin. Kysymys kuuluu osaako Lahti kaupunkina ja Lahden yrityselämä hyödyntää nämä mahdollisuudet? Kovan väännön jälkeen rakentamispäätöksen saanut Lahden uuden kehätien arvioitiin tuovan Lahteen paljon uusia ja kaivattuja työpaikkoja. Lahden kaupungin virkamiesvalmistelussa Launeen kehittäminen ei kuitenkaan ole ollut painopiste. Perhepuiston kehittäminen tai Launeen vapaa-ajankeskuksen uudistaminen lahtelaisten olohuoneeksi ei ole useista yhteydenotoista huolimatta kiinnostuksen kohteena. Puhumattakaan Launeen uudesta uimahallista. Painopiste on haluttu siirtää Ranta-Kartanoon, jota myös pitää kehittää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Tosiasiassa Lahti ei ole onnistunut houkuttelemaan uutta kasvua ja yritystoimintaa uuden kehätien varteen, kuten olisi pitänyt. Kaupungin elinkeinopolitiikkaa pitää uudistaa nopeasti tai muuten olemme samassa näivettämisen kierteessä vielä pitkään. Toukokuussa Lahteen pitää valita sellainen uusi kaupunginjohtaja, joka tämän tehtävän osaa. Valinta pitää kohdistua sellaiseen henkilöön, joka uskaltaa aidosti uudistaa ja tuoda uudet positiivisuuden kasvot samalla koko kaupungille.

Launeen kirjasto on enemmän kuin kirjasto

Maanantaina kokoonnuimme Launeen kirjastolle keskustelemaan kirjaston tulevaisuudesta. Etelä-Lahdessa on aivan aiheesta huolestuttu kirjaston tulevaisuudesta. Lahden talousarviokirjassa kirjastojen kohdalla tekstimuoto on epäselvä ja vaikeaselkoinen.
Lähteen alakoulun eli nykyinen Launeen kirjastorakennuksen on suunnitellut lahtelainen arkkitehti Irma Kolsi. Rakennus valmistui 1947. Kirjastorakennus on merkitty suojeltaviin rakennuksiin Lahden yleiskaavassa. Sen mukaan rakennuksessa saa tehdä sisällä muutoksia, mutta ei ulkokuoreen. Tontille on myös mahdollista tehdä lisärakennus.

SDP:n valtuutettuna Marja-Liisa Niuranen teki valtuuston demariryhmässä aloitteen vuonna 1994 päiväkodilta vapautuneen rakennuksen muuttamiseksi Launeen kirjastoksi. Aloite meni läpi ja vieläpä nopealla aikataululla.
Launeen kirjastoa tulee kehittää, siten että katsomme samalla pidemmälle tulevaisuuteen. Tarvitsemme digitalisaatiota ja rohkeita uudistuksia. Tarvitsemme myös ihmisten, sivistyksen ja kirjallisuuden kohtaamispaikkoja, jotka ovat lähellä. Launeen kirjasto on alueen asukkaille enemmän kuin kirjasto. Tehdään Launeen kirjastosta tulevaisuuden kyläkirjasto esimerkiksi koko Suomelle.
Toivottavasti Lahden kaupunginvaltuustosta löytyy edelleen näkemystä ja ymmärrystä Launeen kirjaston säilyttämiseksi ja kehittämiseksi edelleen. Laune on Lahden kasvun ytimessä. Miksi sieltä pitäisi leikata lähipalveluita?

Ville Skinnari

 

KOLUMNIT -arkisto

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011