On harmaata, märkää ja koleaa. Hyvin tyypillinen marraskuinen ilta. Pimeän keskellä näkyy kuitenkin valomeri. Hautausmaa loistaa Pyhäinpäivän illassa. Näky sopii täydellisesti päivän tunnelmaan. Pyhäinpäivä täyttää sydämen ja mielen surulla ja kaipauksella. Tänäkin vuonna olen jälleen joutunut lausumaan hyvästejäni rakkaille. Ympäröivä pimeys ja synkkyys muistuttavat menetyksistä ja siitä, kuinka elämän rajallisuus luo varjonsa toisten kanssa jaetuille yhteisille matkoille.

Hämärä hautausmaa tai kuoleman todellisuus eivät kuitenkaan pelota. Tunnelma kynttilöistä syntyvän valomeren keskellä on surun ohella samaan aikaan myös levollinen ja tunnelmallinen. Lisäksi koen suurta kiitollisuutta. Jos en kokisi niin suurta surua, en olisi kokenut myöskään rakkautta. Kiitollisuus on hiipinyt mukaan kuvaan vähitellen ja varovaisesti. Sen on pitänyt odottaa oikeaa hetkeä, että olen ollut valmis ottamaan sen vastaan.

Samalla tavalla, kun kynttilöiden valo rikkoo illan pimeyden, kiitollisuuden lisäksi myös toivo rikkoo menetyksen mukanaan tuoman pimeyden. Vaikka hyvästit on lausuttu, tiedän, että kaikki ei ole vielä menetetty. Uskon, että on olemassa mahdollisuus nähdä vielä jonain päivänä taivaan kodissa. Tuon toivon merkiksi sytytän rakkailleni kynttilän. Kunnes näemme jälleen.

Mari Ruuska