Ensi sunnuntaina vietetään Marian ilmestyspäivää. Viime vuonna Marianpäivä tuntui erityisen poikkeukselliselta, koska kyseisestä sunnuntaista lähtien siirryttiin jumalanpalveluksiin ilman läsnäolevaa seurakuntaa.
Tuolloin, vuosi sitten, en onneksi edes osannut ajatella tilanteen jatkuvan vielä vuodenkin kuluttua. Kulunut vuosi on opettanut monenlaisia asioita. Epävarmuuden sietämistä, suunnitelmien peruuntumista tai muuttamista lyhyellä varoitusajalla, elämänpiirin supistuminen ajoittain vain omaan kotiin.
Ajattelen, että Jeesuksen äiti Maria, sopii hyvin tähän aikaan esikuvaksi, koska Maria joutui suostumaan epävarmuuteen ja omien suunnitelmien romuttumiseen. Maria johdattaa meitä myös Jumalan luokse. Nimittäin häntä katsellessa pääsee elämään yhdessä iloa Jumalan huolenpidosta. Mutta Marian rinnalla pääsee kokemaan myös ahdistusta tulevaisuudesta ja rintaa repivää äidintuskaa, kun oma poika häpäistään, pahoinpidellään ja tapetaan.
Välillä voi olla niin, että ne kuormat jota itse kullekin annetaan kannettavaksi, ovat liian suuria. Ei jaksa niiden alla. Varmaa on, että suurimmankin taakan painaessa Jumala on jo aloittanut jotain uutta, mutta sen uuden löytyminen ei ole itsestäänselvyys.
Erityisesti silloin tarvitaan läheisiä, niitä jotka kulkevat rinnalla ja auttavat muistamaan, että vaikeinkin aika päättyy ja miten hienoa se onkaan, kun kaikki rajoitukset puretaan ja saamme jälleen tavata ihmisiä vapaasti.
Toivon että jokaiselta sellainen läheinen löytyy, mutta koska tiedän, että kaikilta ei löydy, haluan haastaa jokaisen meistä miettimään edes yhden sellaisen ihmisen omasta lähipiiristä, kenelle voisi soittaa, lähettää viestin tai vaikka tiputtaa kortin postilaatikosta ja kysyä mitä sinulle kuuluu? Ei jäädä yksin kaikkien huolien kanssa, vaan ollaan puhelimen ja viestien välityksellä yhteydessä toisiimme.
Hanna Rikkanen
kappalainen
Launeen srk