Saimme käydä viime viikonloppuna seurakuntaretkellä Launeen seurakunnan ystävyysseurakunnassa Hatsinassa Venäjällä. Lähettivät terveisiä. Matka oli monella tavalla antoisa. Pietarin ympärillä on vanhoja inkeriläisiä kyliä, jotka ovat olleet jo ennen kuin Piatarin kaupunki perustettiin. Näihin kyliin inkerinsuomalaisia on tullut Savosta ja Karjalasta. Näitä nimeltään ja kieleltään suomalaisia on jäljellä vain vähän, mutta oli hienoa kuitenkin tavata näitä ihmisiä. Myös luterilainen usko on heille äidin tai isän perintönä siirtynyt ja säilynyt. Niinpä saimmekin viettää matkallamme ehtoollishetken ja seurahetken parissa kylässä.
Moni asia on meillä paremmin kuin naapurissamme. Mm. elintasoerot ovat valtavan paljon suuremmat Venäjällä kuin meillä. Kuitenkin meillä on myös paljon opittavaa heiltä. Yksi tällainen asia on tyytyväisyys ja kiitollisuus. Monien ihmisien kohtalot olivat todella kovia tai suorastaan järkyttäviä. Vaikka epäoikeudenmukaisuus oli ollut ilmeistä, oli katkeruudesta kuitenkin yleensä päästy ylitse. Ja edelleen moni heistä eli kovin vaatimattomissa oloissa. Mutta se ei vienyt pois tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta.
Voiko kiitollisuutta saada? Vai annetaanko se? Tätä jäin miettimään. Mutta jos näemme elämämme asiat lahjana, se voi synnyttää myös kiitollisuutta. Tämän päivän on Jumala antanut. Hänen lahjaansa on terveys, toimentulo, ystävät, perhe, usko… Ei ole itsestään selvää, että ne kuuluvat minulle. Mutta voin ottaa vastaan Jumalan lahjat ja kiittää niistä.
Heikki Pelkonen