Me ”Luojan muurahaiset” eli ”tavikset” olemme tilanteessa, jossa emme enää yksinkertaisesti kykene hahmottamaan ja suodattamaan sitä tietoa, mitä meille joka päivä eri medioista ja digituuteista syötetään. Meidän maailmamme on muutamassa vuodessa siirtynyt pieneen taskutietokoneeseen, jolla on kansanomainen nimi ”kännykkä”, jonne voi ladata millaisia appeja ja alustoja tahansa. Voit ottaa käyttöösi monia todella näppäriä toimintoja, joilla helpottaa arkipäivää, kuten kieliapit, erilaiset maksamiset ja mikä mukavinta pankki kulkee koko ajan mukanasi. Itse havahduin todella konkreettisesti tänä koronakeväänä siihen kuinka paljon aikaa vietin sosiaalisessa mediassa.
Minulla on Iphonessani kaksikymmentä sellaista toimintoa, jota olen käyttänyt korkeintaan kerran. Sen sijaan twitterissä, instagramissa, facessa ja snapchatissa kului aikaa kolme tuntia päivässä. Olin siis ”koukussa” kuusi nolla. Mitä konkreettista tietoa sain tästä viestittelystä, joka oli useimmiten pelkkää kuittailua samanmielisten kanssa? Mökillä vaimoni Eira esitti erittäin hyvän kysymyksen: ” Mitä opit tänään siinä neljässä tunnissa, jonka ajan kuhnit somessa? Niinpä! Elämästäni oli tullut oudon lyhytjännitteistä, kirjoja olen lukenut tänä kesänä vähemmän kuin koskaan, olen ollut hermostuneempi ja lyhytjänteisempi kuin aikoihin, keskittyminen on vaikeutunut ja tärkein; todellisuuteni on alkanut pirstoutua oudoksi näppäilyksi ilman konkreettista suunnitelmaa!
Tiedän, että en ole ajatusteni kanssa yksin. Googlasin tiedesivuille ja kappas vaan siellä ollaan havahduttu tähän asiaan jo paljon aiemmin. Olemme nyt tilanteessa, jossa koko moderni sivilisaatiomme kärsii irrallisen informaation tulvasta. Tieto pirstaloituu ja päätöksenteko perustuu kaikilla tasoilla yhä enemmän”mutu”-tuntumaan, vaikka päätöksentekijöillä on tänään käytettävissään enemmän asiantuntijoita kuin koskaan. On kymmeniä valtiosihteereitä, ministerien erikoisavustajia, kansanedustajien sihteereitä. Eduskunnassa työskentelee satoja eri tehtäviä hoitavia asiantuntijoita, mutta eri tilanteiden yleiskuvaa on silti lähes mahdotonta hahmottaa, koska kokonaisnäkemys monista tärkeistä asioista puuttuu. Tarvitsisimme yliopistoissamme yleistieteellistä näkökulmaa enemmän. Tarvitsisimme kipeästi ns. generalistikoulutusta, joka ohjaisi meitä kohti kokonaisvaltaista ja laajempaa yleisnäkemysajattelua.
Nyt jos koskaan tarvitsisimme rohkeutta käydä avointa dialogia yli vallitsevien tiederajojen. Ensimmäisinä tästä yksisilmäisyydestä ja tieteen jakautumisen vaaroista, jo vuonna 198, oli fyysikko David Bohmn kirjassaan ”Tiede, järjestys ja luovuus”. Valitettavasti tieteemme on jakautumassa kummallisiin ”tiedekupliin”, joita kunkin tieteenalan edustajat varjelevat kuin arabit naistensa neitsyyttä. Miksei maailman yliopistoissa ole enemmän suunnittelun professuureja? Heidän tehtävänsä olisi kertoa päättäjille ja tavallisille kansalaisille, millaisia tietoja ja asioita me tulemme normaalissa elämässämme tarvitsemaan; tulevaisuuden tutkijoita kyllä yliopistoissa riittää!
Olemme sellaisessa tilanteessa, jossa käytännössä kaikki maailman ongelmat ovat maailmanlaajuisia, niin terveydessä, taloudessa kuin ympäristöasioissa. Suunnittelu ja luovuus ovat
vain osatekijöitä yleisessä päätöksenteossa ja ongelmanratkaisuissa. Tarvitsemme hienosti sanottuna uutta, kattavaa tieteen paradigmaa (tieteen oppirakennelmaa), jotta kykenisimme kokonaisvaltaisemmin rakentamaan mielekästä maailmankuvaamme. Tähän tarvitsemme varmasti erilaisia uusia algoritmeja ja tekoälyä. Tärkeintä olisi se, että nuoremme oppisivat medialukutaitoa ja kykenisivät erottamaan lukemattomat väärät trollit ja erilaiset epäsuorien ”tuuttien”vaikutusyritykset. Esimerkki itsestäni: Vielä pari kesää sitten jaksoin kahlta oman alani eli kasvatustieteen ja erityiskasvatustieteen julkaisuja ja perehtyä alan uusimpaan tutkimukseen. Tänä kesänä en ”jaksanut”, vaikka aikaa olisi ollut. MOT!
Juhani Melanen