Kuukausi: lokakuu 2014

Syksyn pimeän keskellä aina marraskuun ensimmäisenä lauantaina vietetään pyhäinpäivää. Tästä juhlapäivästä markkinamiehet ovat vääntäneet halloween-juhlan. Se minkälaisena juhla näyttäytyy, kun sen merkeissä myydään naamareita ja mahdollisimman rumilta ja pelottavilta näyttäviä tavaroita, ei oikein kuvaa sitä, mistä tässä juhlassa on kysymys. Toki ymmärrän sen, että kun pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä rakkaita, ollaan samalla kuoleman todellisuuden edessä. Kuitenkin tuo sana halloween tule englannin kielen sanoista ”All Hallows’ Eve” eli pyhäinpäivän aatto.

Itse asiassa pyhäinpäivä tai pyhäin miesten päivä, kuten sitä ennen kutsuttiin, on kahden juhlan yhteenliittymä. Ensinäkin on muistettu pyhiä ihmisiä. Vieläkin katolisessa kirkossa on tapa, että joitakin ihmisiä julistetaan pyhimyksiksi. Eivät he ole jotenkin parempia tai synnittömiä ihmisiä, vaan ihmisiä, jotka ovat näyttäneet meille tietä Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Heidän esimerkkinsä rohkaisee meitäkin kilvoittelemaan ja etsimään Jumalan tahtoa.

Toiseksi pyhäinpäivänä on muistettu kaikkia vainajia ja uskossa kuolleita. Siksi meidänkin perinteisiin kuuluu viedä kynttilä pyhäinpäivänä läheisten haudalle. Kynttilä muistuttaa siitä valosta, joka loistaa kuolemankin keskellä ja sen yli. Se valo on Kristus, joka on voittanut kuoleman vallan. Ja siksi kuolemakaan ei voi erottaa meitä rakkaistamme.

Niinpä pyhäinpäivän kuvat mielessäni eivät ole hirviöitä ja noitia, vaan ne ovat valoisia ja kauniita. Tänä juhlana saamme muistaa meille rakkaita ihmisiä. Saamme muistaa heitä, jotka ovat viitoittaneet meille tietä Jumalan luo ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Ja vaikka me kerran kuolemme, saamme muistaa, ettei kuolemalla ole viimeistä sanaa, sillä ”minä tiedän Lunastajani elävän. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Uskovaisia on monenlaisia. Toiset haluavat kuulua varmasti oikein uskovien ryhmään. Jotkut haluavat jumalallisia vahvistuksia uskomiselleen merkkien eli esimerkiksi ihmeparantumisen kautta. Joku ajattelee, että nyt se elämä muuttuu, kun päätän ruveta uskomaan. On tärkeää olla uskossa, uskomassa, todistaa uskosta ja olla uudestisyntynyt. Joillekin usko merkitsee Raamatun yksittäisiin suomenkielisiin sanoihin ja tiedonantoihin kirjaimellisesti uskomista. Jotkut sitten puhuvat hyvin hillitysti tai ei ollenkaan uskostaan ja tahtovat olla tekemisissä kaikkien kanssa.

Kristinuskosta nämä kaikki variaatiot löytyvät. Uskoviksi itseään sanovat myös monien muiden uskontojen kannattajat. Yksi vaikuttavimpia on ollut Intian pääministeri, hindufilosofi Radakrishnanin näkökulma: ” Kaikki maailman uskovaiset, yhtykää! ” Muuten hyvä ajatus, mutta sekä filosofisesti että käytännössä kelvoton. Hindun, buddhalaisen, muslimin ja kristityn uskot ovat erilaisia ulkoisesti ja sisäisesti.

Jeesus oli parantanut sokeana syntyneen miehen. Sitten näkevänä mies oli joutunut uskonnollisen kuulustelun kohteeksi. Oli tosi sopimatonta olla parantamisen kohteena vääränä viikonpäivänä ( Tämä ei mitenkään liity terveyskeskusten ajanvarausjärjestelmiin, jotka eivät muutu toimiviksi kirkosta eroamalla…). Juutalaiset oikein uskovat nostivat ajattelun ytimeen sapattikäskyn. Oikea Jumalan mies ei paranna ketään sapattina. Mutta parantunut on julkeasti toista mieltä: tuo Jeesus on Jumalan mies, koska minä paranin. Aika hyvä argumentti.

Sapattikäsky, ympärileikkaus, ruokasäädökset. Pyhien kirjoitusten mukaan Jumala oli nämä säädökset antanut. Mistä muka tulee oikeus saada rikkoa näitä Jumalan säädöksiä vastaan? Niin, kenellä on oikeus asettaa ne arvot, joita meidän kaikkien pitää nurkumatta noudattaa? Voiko ihmeen tehdä yksinomaan Jumalan kannatusäänellä?

Mitä me tällaisesta kontroverssistä eli vastakkainasettelusta opimme tai voisimme oppia?: Älä usko mihin vain, kapinoi hillitysti eli kyseenalaista rakentavasti ja perusteellisesti argumentoiden, kuuntele vastapuolta, jos sellainen on, äläkä edellytä muiden olevan samaa mieltä kanssasi. Onko Raamattu ” selkeää Jumalan sanaa ” vai pitääkö sitä tulkita jollakin tavalla ja mihin tai kehen pitää sitoutua?

Siinäpä kysymyksiä vaan ei vastauksia koko loppuelämäksi. Itse henkilökohtaisesti uskon niin kuin kirkko uskoo: Jeesuksen Kristuksen ääni ja hänen yhteydessään saatava pelastuksen lahja tulevat läsnäoleviksi kirkossa. Siksi kokoonnutaan yhteen olemaan hänen lähellään. Kirkko on hänen näköisensä, siksi minunkin näköiseni ja oloiseni on tervetullut kaikkina päivinä ja kaikissa elämänvaiheissa mukaan hämmästelemään ja parantumaan.

Esa Kekki

Syksyn valoa ja synkkää pimeyttä, yhdessä tekemistä sekä Isä meidän -rukous. Siinä olivat yhden viikonlopun ainekset.

Menimme Heinäsaareen, koska niin meillä on tapana. Launeen nuoret ovat ”saares eka, saares vika”. Leirin teemana oli Mysteeri X. Oli mysteeriä kerrakseen, kun perjantai-ilta pimeni nopeasti ja pimeässä metsässä taskulamppujen valossa olisi pitänyt pystyä suorittamaan tehtäviä ja vielä löytää maastoon piilotettuja koodiavaimia.

Iltahartauteen kokoontui osin kiukkuistakin väkeä. Miten tämä muka voisi olla mahdollista? Totta. Kaikki on pimeässä hankalaa ja hieman pelottavaakin. Ryhmän mieliala vaikutti omaankin. Jos keskinäistä tsemppiä löytyi, oli helpompaa selvitä vaikeuksien keskellä.

Tehtävät jatkuivat lauantaiaamuna ja uuden päivän valossa kaikki näytti erilaiselta, hieman helpommalta. Metsässä rymyämistä jatkui vielä puolenpäivän yli. Tehtävärasteilla nauratti jo ja tunnelma oli kevyempi kuin illalla. Palkinnot raatamisesta kuitattiin iltapäivällä ja saunan lauteilla kerrattiin menneitä koettelemuksia. Oli hyvä mieli siitä, että yhdessä selvittiin vaikka välillä oli vaikeaa.

Arvaatte varmaan, että seuraavaksi totean: näin on myös hengellisen elämämme laita. Ei se vitsi ole eikä aasinsiltoja tarvitse ryhtyä rakentamaan, yhtymäkohtia on paljonkin. Jumala on meille suuri mysteeri, ihmismielen ja käsitteiden tavoittamattomissa. Me sanomme Jumalan edessä ”Sinä olet ääretön”, painamme päämme ja tunnustamme ymmärtävämme kovin vähän.

Sanomme kuitenkin myös: ”Sinä olet lähellä. Sinä olet valo.” (Lönnebon rukoushelmien mukaan). Äärettömän suuri Jumala tulee meitä lähelle tavalla, jota me ymmärrämme, emme ehkä niinkään järjen vaan kokemuksen tasolla. Pieni lapsikin ymmärtää rakkauden ja huolenpidon, vaikkei hänellä vielä olisi niille sanojakaan. Hän tuntee sylin ja lämmön ja kokee olevansa tärkeä ja turvassa.

Me koemme jotakin samaa kohdatessamme Jumalan, vaikkapa rukouksessa viipyessämme ja ehtoollispöydässä. Olemme Jumalalle tärkeitä ja arvokkaita, Hän pitää meitä lähellään. Jumalan yhteydessä emme ole eksyneitä tai kadotettuja vaan juuri siinä, mihin me kuulummekin, perillä ja kotona. Jumala tuo lohdutuksensa meille Jeesuksen kautta ja sanoo: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Siksikin me sanomme: ”Isä meidän”.

Anteeksiantamus on voima joka uudistaa elämämme. Se antaa mahdollisuuden katsoa eteenpäin sen sijaan, että rämmimme pimeässä, katsomme häveten alaspäin tai viivymme liikaa menneessä. Se on mahdollisuus muutokseen – tuttua sanastoa näiltä päiviltä. Se on valonsäde matkallamme.

”Minä olen maailman valo”, sanoo Jeesus. Häntä seuraamalla löydämme perille ja elämän haasteet ja pimeätkin jaksot ovat helpompia kohdata yhdessä Hänen kanssaan. Meidät on kutsuttu sen valon äärelle, osallisuuteen ja yhteyteen. Henki valaisee Kristuksen meille ja pitää meidän Hänen valossaan.

Mysteerin äärellä on hyvä olla.

Anu Toivonen

Ensi sunnuntain aiheena on kristityn vapaus. Meille luterilaisille tämä on tuttu teema, sillä oppi-isämme Luther kirjoitti jo 1520 lähes saman nimisen teoksen: Kristityn vapaudesta.

Luther oivalsi erityisesti roomalaiskirjeen 1:17 pohjalta, että ”uskosta vanhurskas saa elää”: ihminen kelpaa Jumalalle uskonsa eikä tekojensa perusteella. Tämä oli Lutherille mullistava löytö . Lutherin löydön myötä protestanttinen usko levisi meille Suomeenkin.

Martti Luther kirjoitti kirjassaan Kristityn vapaudesta kaksi teesiä: Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen.Ja: Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.

Nämä kaksi asiaa ovat ristiriidassa keskenään. Meidän kristittyjen on kysyttävä itseltämme: Mitä voin itse tehdä toisen vapauden hyväksi. Mitä voin tehdä jotta kristityn vapaus toteutuisi omassa lähipiirissäni. Miten minä käytän vastuutani, mutta myös vapauttani?

Ville Hakulinen