Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivänä me muistelemme edesmenneitä rakkaitamme. Monella on tapana viedä kynttilä haudalle. Pyhäinpäivän iltana luetaan kirkoissa vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet. Monien meille tärkeiden ihmisten muisto kantaa meitä elämässämme. Vaikka he olivat tavallisia, vajavaisia ja erehtyviäkin ihmisiä, välittivät he jotakin arvokasta. Heidän sanansa tai tekonsa palautuvat mieliimme. On hienoa, että heitä saamme muistaa myös näin pyhäinpäivänä.

Raamatussa sanotaan: ”Uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.” Näin tosiaan on. Ainakin itse muistan monta kristittyä, monta rakasta ja hyvää ihmistä, joka puhuu minulle vielä kuoltuaankin. Heidän esimerkkinsä ja tekonsa muistuttavat minulle, että kyllä tässä maailmassa on rakkautta ja hyvyyttä, joka painaa jäljen toisen ihmisen sydämeen.

Vihan ja pahan kierre synnyttää uutta vihaa ja uutta pahuutta. Mutta kun on ollut heitä, jotka eivät ole vastanneet pahaan pahalla, onkin syntynyt jotain aivan muuta: rakkautta hyvyyttä ja kauneutta. Jumalan hyvä tahto on voinut toteutua heidän kauttaan. Siksi muistan heitä kiitollisuudella ja siunaan heitä. Heidän esimerkkinsä kutsuu myös minua pohtimaan tapaani elää ja olla. Voinko minä olla jakamassa hyvää, levittämässä valoa ympärilleni, todistamassa Jumalan rakkaudesta? Sanoohan Jeesus omistaan: ”Te olette maailman valo.” Ja edelleen: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”


Heikki Pelkonen
kirkkoherra

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO