Erika tulee tähtiin

Kansaa kiinnosti UMK eli Euroviisut siellä ja täällä. Jopa minä vilkuilin ja koin, kuinka suursuosikki Erika Vikman voitti. Ylivoimaisesti, joten pulina seis.

Lordi voitti kerran ja Käärijä oli kakkonen. Olisiko Erikalla saumaa samoihin sijoihin? Ainakin paremmin menee kuin Kojolla vuonna 1982. Jumbosija ilman pisteitä Juicen sanoituksella Nuku pommiin.

Viivin Aina ja Nelli Matulan Hitaammin hautaan olivat myös koskettavia kisakappaleita. En kyllä saanut oikein kenenkään sanoista selvää, mutta se ei liene esittäjien vika. Harkitsen kuulokojetta.

Asiantuntija analysoi Erikan kappaletta Ich komme sanoin tarttuva, hauska, koukuttava ja sopivasti tuhma. Olkoon niin.

Ei sitä tiedä, mitä kansainvälisillä kentillä tapahtuu. Povaan huimaa menestystä tai pohjakosketusta.

Ennen viisuja seurasin Putousta. Missä sitä meikä muualla kuin telkkarin äärellä lauantai-iltana? Olen alkanut pitää kypsynyttä Niina Lahtista iki-ihanana. Vaati totuttelua.

Kaikista sketseistä en tunne myötähäpeää. Trumppi jopa nauratti!

Kaikkien aikojen paras sketsihahmo on mielestäni Tanhupallo, koska Hirviniemen hahmoja en uskalla edes ehdottaa.

Nyt nauratti, jonkin verran, Pasi Pesäpallisti. Kun pesäpalloon päästiin, onnittelen Heikki Lainetta. Elämäntyöpalkinto osui ja upposi. Mr. LMV, aina ja ikuisesti.

Heikki Salminen

Lopuksi ilosanoma. Olen antanut itseni ymmärtää, että lahtelainen palloiluväki on vihdoinkin edes jonkin verran kiinnostunut kävelyjalkapallosta. Sehän sopii paikalliseen luonteeseen. Myös Kortteliliiga voisi ottaa lajin ohjelmaansa. Kaksikko Ropponen-Helminen saattaisi hyvinkin lajissa pärjätä. Heikki Salmisesta on tulossa lajin puolesta puhuja, vihdoinkin.

Loistavaa Ystävänpäivää. Arvostetaan toisiamme.

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO