Hallitusneuvottelut käyntiin

Hallitustunnustelut saatiin päätökseen keskiviikkona. SDP päätyi huolellisen harkinnan jälkeen siihen, että paras pohja uudelle hallitukselle on SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n muodostama tulevaisuushallitus. Se tarkoittaisi 117 kansanedustajan enemmistöhallitusta. Pitää myös muistaa, että tunnusteluvaiheessa neuvottelut nyt tästä kokoonpanosta ulos jääneiden kanssa olivat erittäin asiallisia ja rakentavia. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että Suomen tulevaisuuden kannalta elintärkeisiin asioihin, kuten koulutukseen ja työllisyysasteen nostamiseen pitää panostaa. Eroja syntyi silti ja siksi tämä lopputulos. Kokoomuksen kanssa yritimme aivan – kuten muiden kanssa – löytää yhteisen näkemyksen. Tosiasia on kuitenkin se, että vaaleissa kokoomuksen eduskuntaryhmä otti aikamoisen harppauksen oikealle. Tämän taustaryhmän linja eroaa jo huomattavasti maltillisen kokoomuksen linjasta, jonka kanssa tilanne olisi voinut olla erilainen. Sisällöt aina yleensä ratkaisevat, niin nytkin.

Varsinainen neuvotteluvaihe käynnistettiin Säätytalolla aloitusseminaarilla jo keskiviikoiltapäivänä. Perinteisen talouskatsauksen lisäksi painotettiin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä ilmastokysymyksiä. Torstaina jatkettiin, samoin perjantaina. Hallitusneuvotteluita käydään päivittäin aamusta iltaan. Tavoitteena on saada hallitusohjelma valmiiksi 24.5. mennessä. Haluamme luoda entistä elinvoimaisemman Suomen ja poistaa samalla eriarvoisuutta ja köyhyyttä.

Toimin SDP:n pääneuvottelijana elinvoima-neuvottelupöydissä, johon liittyy myös liikenneyhteyksien ja infran kehittäminen Suomessa. Jo avauksesta saakka keskustelu on ollut rakentavaa ja uskon, että saamme perinteisen talousajattelun lisäksi mukaan tulevaisuusinvestointeja sekä huomio samalla alueiden kehittämisen tärkeyden.

Suomi tarvitsee hallitusohjelman, joka lähtee aidosti luomaan investointeja, kasvua ja työllisyyttä. Tärkeintä on satsata koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen. Tätä kautta saadaan esille uusia innovaatioita, tuotteita ja palveluja maailmanmarkkinoille. Tekoäly, robotisaatio ja digitalisaatio tulevat muuttamaan perinteistä työtä ja teollisuutta, ja se tapahtuu jo nyt. Haluamme uudistaa työelämää oikeudenmukaisella ja sopimusyhteiskuntaa kunnioittavalla tavalla. Lisäksi haluamme kehittää ja parantaa maamme väyläinfrastruktuuria. Hyvällä yhteistyöllä voimme rakentaa tulevaisuuden, jossa kaikki pidetään mukana.

Suomella alkaa 1.7. Euroopan Unionin puheenjohtajuuskausi. Se tulee nopeasti. Se on samalla suuri mahdollisuus vaikuttaa koko Euroopan tulevaisuuteen vaikeissakin kysymyksissä. Suomella on puheenjohtajamaana erinomainen tilaisuus olla mukana kehittämässä EU:ta parempaan suuntaan. Sosiaalinen ulottuvuus tulee nostaa keskiöön ja rakentaa tasa-arvoisempaa ja kestävämpää Eurooppaa meille kaikille. Parin viikon päästä, sunnuntaina 26. toukokuuta, valitaan uudet päättäjät Euroopan parlamenttiin. Ei ole yhdentekevää kuka meitä Euroopassa edustaa. Euroopan parlamentissa ei ole maakohtaisia ryhmiä, vaan kaikki toimivat oman puolueryhmänsä edustajana. Siksi on tärkeää, että suomalaiset äänestävät sellaisia ehdokkaita, joiden puolueet ajavat meille tärkeitä asioita.

Ville Skinnari
kansanedustaja
SDP:n varapuheenjohtaja

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO