Ei kai taas? Nuori 12- vuotias ampui Vantaalla yhden koulutoverinsa kuoliaaksi ja vammautti kahta vaarallisesti. Lauri Nurmi väitti Iltalehdessä (3.4), että lapsen koulusurma oli vain ajan kysymys? Jos oli, niin silloin jotain Suomen peruskouluissa on tehty totaalisesti väärin. Olen itsekin ollut niin opettajana kuin vanhempana toteamassa tätä kehityskulkua ja kirjoittanut näkemyksiäni vuodesta 1980 aina vuoteen 2024 yhteensä yli 40 kirjoitusta eri medioihin ja kertonut koulun muuttuvasta ilmapiiristä ja opettajien hädästä ja voimattomuudesta silloin, kun väkivalta ja uhkailu alkaa olla peruskoulussamme arkipäivää.
Olin vielä työelämässä, kun Jokelassa (2007) ja Kauhajolla (2008) koettiin kouluampumiset . Silloinkin perustettiin työryhmiä ja kriisihallintaorganisaatiot miettivät ja pohtivat, mistä tämä kaikki saattoi johtua. Psykiatrit ja psykologit sukelsivat silloisen koulumaailman ytimeen ja esittivät hyviä ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Turvalliset vanhemmat ja opettajien kyvyttömyys puuttua ajoissa koulun ongelmiin kokonaisvaltaisesti, nähtiin toki jo silloin suurimmiksi ongelmiksi. Koulukiusaamiseen puuttuminen välittömästi ja koko arsenaalin käyttäminen kiusauksen kitkemiseen olivat jo silloin koulujen työkalupakeissa, mutta taloudellisia resursseja panostaa erityistä tukea tarvitseville ja opetusryhmien supistamiseen ei annettu lisää. Koulujemme opetussuunnitelmat vaihtuivat joka vuosi kuin muoti, vaikka jokainen opettaja tiesi sata varmasti, että ennen kuin tulokset muutoksesta tai opetussuunnitelmien tehosta voitaisiin yleensäkin tehdä, vaatisi se kymmen vuoden kokeilua; kouluhallinto ja kouluviranomaiset viis tästä välittivät!
Kouluviranomaiset elivät täysin eri maailmassa, jossa opettajat joutuivat joka päivä toimimaan riittämättömin resurssein ja vailla vanhempien tukea. Päinvastoin vanhemmat alkoivat esiintyä koulujen asiantuntijoina ja jopa uhkailla opettajia erilaisilla sanktioilla elleivät he vastaisi heidän mielettömiin kysymyksiinsä ympäri vuorokauden Vilmoissa ja muissa sähköposteissa. Osa tuntemistani opettajista on jo nostanut kädet ylös ja siirtynyt muihin siisteihin sisätöihin kaksinkertaisella palkalla siksi, että nykykoulun voimavarat riittävät vain räikeimpien koulukiusaamistapauksiin. Uhkailua ja huonoa käytöstä on alettu pitää yhä enemmän uutena normaalina kouluissamme. Kirjoitin aiemmin tässä pikkujättiläisessämme Omalähiössä niistä 10 suuresta virheestä, jotka koulumme ja me kasvattajat olemme tehneet, joten en enää toista niitä. Totean vain lyhyesti, että koulumme tärkein tehtävä on oppilaan oman identiteetin eli minäkuvan vahvistaminen, rakentaminen ja tukeminen . Koulun tehtävä on aina ollut opettaa ja vanhempien kasvattaa, Nyt tämä kasvatustehtävä on siirtynyt yksipuolisesti kouluille, joilla ei ole siihen aikaa!
Suurimmat virheet tehtiin uskomalla Suomessa ns. vapaan kasvatuksen koulumenetelmiin. Uskallan väittää, että jäljet ovat nyt näkyvissä. Selkeät vanhempien antamat rajat ja heidän esimerkkinsä ovat hävinneet ja yltiöyksilöllisyys ”mulle kaikki heti ” poikii nyt diginatiiveja tai ” ei vähemmän voisi kiinnostaa” ja koulun turhana kokevia kännykässä roikkuvia pikkunokkavia psykopaatteja esiin. Kun kaiken taustalla on vielä joukolla koulukiusaaminen, josta lapset vaikenevat pelon takia, niin mitä voimme muuta odottaa, kun, että aina joku oppilas eksyy ja tarttuu aseeseen nähtyään elämässään yli 1000 murhaa ennen täytettyään 12 vuotta.
Lapsemme elävät some-maailmassa, jossa he katselevat raiskauksia ja pahoinpitelyjä kykenemättä arvioimaan itse näkemäänsä. Kodin arvomaailma on muuttunut. Korvalaput päähän ja kuudesti laukeava laulamaan! Nykykoulu korostaa itseohjautuvuutta, mutta jättää opettamatta tärkeitä vuorovaikutustaitoja. Nuorilta odotetaan liikaa, liian varhain. Koulun tehtäväksi on tullut viihdyttäminen ja vanhempien tehtäväksi lastensa koulutien silottaminen mukavaksi kuntopoluksi, jossa ei opeteta sietämään mitään vastoinkäymisiä ja varautumaan elämän sattumanvaraisuuteen. Polarisaatio on tullut kouluihin- Vaikka lisäisimme kuinka paljon psykologeja, psykiatreja, opoja, kouluavustajia ja erityisopettaja kouluihimme, ne pysyvät samanlaisina ellei yhteisön ja valtiovallan suhtautuminen ja kannustus ylety myös kouluihimme. Työrauha kouluihin vaatii radikaaleja toimenpiteitä. Jään mielenkiinnolla odottamaan millaisiin toimenpiteisiin viranomaiset ja päättäjät ryhtyvät. Puhutaan muutoksen tarpeesta, mutta millaisia keinoja tähän ongelmaan tullaan esittämään, jää nähtäväksi!
Meille ikäluokkani boomereille koulu on maailman turvallisin paikka maailmassa. Koulukuri ja vanhemmat pitivät huolen siitä, että kouluun ei tultu leikkimään, vaan opiskelemaan periaatteella: non scholae vitae discimus eli emme opiskele koulua, vaan elämää varten.
Juhani Melanen
Koulukiusaamista on ollut niin kauan, kuin on ollut kouluja. Se ei ole siis uutta.
Moni opettaja oli meidän boomereidenkin kouluissa ongelmissa, eikä osannut puuttua kiusaamisiin, vaikka silloin oli opettajilla vielä valtaa. Vaikka silloin oltiin vielä pienissä kouluissa 50-60 luvuilla.
Eikä mitään ns. vapaata kasvatusta ole koskaan ollut. Kyllä vanhemmat ovat aina yrittäneet lapsiaan ohjata, joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kun vanhempien oma elämä on ollut hunningolla.
Kysymys ei ole tästä yhdestä kouluampumisesta, kun koulukiusaaminen on hyvistä ajatuksista sen poistamiseksi vain lisääntynyt tutkimusten mukaan. Moni koulukiusaaminen on johtanut yhteiskunnallisesti valtaviin kustannuksiin, kun tuo kiusattu ei ole saanut elämästään enää kiinni, vaan on ajautunut moniin ongelmiin, alkoholi, huumeet, mielenterveysongelmat ja vastuuton elämä, joka on täysin lähtenyt käsistä. Samoin nuo monet kiusaajat, jotka ovat voineet jatkaa toimintaansa vuosikausia, ovat jatkaneet sitä myös työelämässään ja aiheuttaneet paljon ongelmia ja yhteiskunnalle kustannuksia mittavissa määrin, kun heidän uhrinsa työelämässä ovat joutuneet hakemaan apua kiusaamisesta aiheutuneidiin ahdistuneisuus- ja masennusoireisiinsa ja sairaslomia jopa eläkepäätöksiä saaneet.
Ongelmat ovat niin suuria, että pitäisi todella tehdä perusteellinen muutos koko koulumaailmaan. Ensimmäiset luokat pitäisi olla hyvin pienissä yksiköissä, joissa voitaisiin opettaa vuorovaikutustaitoja ja myös vahvistaa ja tunnistaa kunkin lapsen tapaa oppia asioita. Jokaisella lapsella on omat perintötekijöistä johtuvat tavat oppia asioita, joten sen kaltainen tapa, että opetetaan vain yhdellä tavalla oppilaita, johtaa vääjäämättä huonoihin tuloksiin. Ryhmät pitäisi kouluissa muodostaa siten, että samalla tavalla oppivat oppilaat ovat omissa ryhmissään ja noita ryhmiä pitäisi sitten olla niin monta, kuin noita oppimistapoja lapsilla on. Se vaatisi aivan uudenlaista ajattelua. Esim. matematiikan, jota peruskoulu opettaa, sen oppii jokainen lapsi, jos saa opetusta omien oppimisvahvuuksiensa tavalla. Tätä ei koulumaailma tiedosta lainkaan, vaan samaa oppimismetoodia käytetään ainoastaan ja samoja oppikirjoja, vaikka lapsien tapa oppia on täysin erilainen.
Joopa!
Onpa hyvä ja perusteellinen analyysi siitä kehnosta kehityksestä, mikä kasvatuksrssa ja koulutuksessa on tapahtunut.
Yhteiskunnan muuttuminen, nettimaailman tulo ym. olisi joka tapauksessa muuttanut elämää sekavammaksi, mutta kyllä valitettavan iso osa nykykasvatuksen ja koulutuksen ongelmista ovat ”itseaiheutettuja”. Hemmetin tyhmiä päätöksiä koulutuselämää koskien, jotka sinä Jussi, minä ja tuhannet muut opetusalan työntekijät jo silloin tajusimme olleen ihan hanurista.
Kuten sinäkin toteat, kasvatusalaa johtivat surkeat, elämää ymmärtämättömät pikkunapoelonit, joiden piti muuttaa hyviä kuvioita ja aina mentiin huonompaan suuntaan. Oma kädenjälki muutoksen muodossa piti saada jätettyä. Ja ymmärtämättömät poliitikot siunasivat surkeat virkamiesvalmistelut!
Mikä ihme nykyperheiden elämään on mennyt, kun niille riivatun nassikoille ei osata, kyetä, haluta asettaa rajoja. Puuttuukohan se rakkauskin?
Kivaa pitää olla, pettymyksiä ei saa tulla ja penikat pomputtavat vanhempiaan!
Kyllä ennen oli toisin. Paremmin ainakin näissä asioissa!