Kristittyjä on moitittu siitä, että he sulkevat silmänsä tämän maailman asioilta. Mm. Karl Marx sanoi uskonnon olevan kansan oopiumia, koska se tarjoaa lohtua vaikeuksiin, mutta ei poista näitä ongelmia. Ja puheet paremmasta elämästä taivaassa passivoivat ihmisen, hän ajatteli.
Tällainen tulkinta ei kuitenkaan tee oikeutta kristilliselle uskolle. On kyllä totta, että kirkon historiaan on kuulunut myös suuntauksia, joissa on vetäydytty maailmasta. Näin on mm. monissa luostareissa. Mutta samalla näissä usein on tahdottu osoittaa myös palvelevaa rakkautta. Esimerkiksi 500-luvulla syntyneen benediktiiniläissääntökunnan ja -munkkien tunnuslauseena on ollut ”Ora et labora!”, ”Rukoile ja tee työtä!”. Vanha suomalainen sovellus tästä kristityn elämänasenteesta on ollut sanonta ”Käsi aurassa, sydän taivaassa!”
Jeesus itse liittyi Vanhan testamentin profeettojen julistukseen, kun hän voimakkaasti puuttui niihin epäkohtiin, joita näki niin ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja toiminnassa kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Samalla hän kutsuu seuraajiaan tähän taisteluun epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja syntiä vastaan.
Oikean syvyyden asioille kuitenkin antaa se, että niitä katsotaan myös iankaikkisuus-näkökulmasta. Ensinnäkin se muistuttaa, että me vastaamme tekemisistämme tai tekemättömyydestämme viime kädessä Jumalalle. Toiseksi se muistuttaa, että tuomarointi on jätettävä hänelle, jolle se kuuluu. Edelleen tulevaisuutemme ei ole vain omien ponnistelujemme varassa, vaan meitä kantaa Jumalan siunaus ja varjelus. Ja vielä on hyvä, ettemme väärällä tavalla ole kiinni näissä maallisissa ja vaikeuksien keskelläkin voimme nostaa katseemme niiden ylitse Jumalan puoleen. Hän näkee elämämme ja tuntee meidän asiamme.
Siksipä: Rukoile ja tee työtä!
Heikki Pelkonen