Sain viime viikolla puhelimeeni kuvamuiston hetkestä, kun olimme aloittamassa ensimmäistä korona-ajan rajoituksilla toteutettua jumalanpalvelusta. Striimaaminen oli uutta ja kuvaus hoidettiin puhelimella. Tuon kuvamuiston yhteydessä jäin miettimään, miten erilainen tuo kuuden vuoden takainen kevät ja erityisesti pääsiäisaika olikaan.
Oikeastaan kun peruuttaa ajassa vielä muutaman kuukauden taaksepäin pääsee hetkeen, kun uusi vuosikymmen 2020 oli alkamassa. Muistatko, millaisin ajatuksin otit uuden vuosikymmenen vastaan? Itse muistelen olleeni uteliaan odottavaisella mielellä, mutta heti tammikuussa paljon uutistilaa saaneet Australiassa riehuneet metsäpalot, helmikuussa alkaneet uutisoinnit uudesta, hyvin nopeasti leviävästä viruksesta ja maaliskuussa voimaan astuneet kokoontumisrajoitukset kertoivat viestiä, että uusi vuosikymmen tulisi ehkä poikkeamaan edellisesti melko paljon.
Nyt tätä vuosikymmentä on eletty jo yli puolivälin ja tuntuu, että uutisissa kerrotaan jatkuvasti vain jonkin uuden sodan, kriisin tai muun vastoinkäymisen kohdanneen meitä. Osa kriiseistä ravisuttaa koko maailmaa, osa vain pienempää ihmisjoukkoa tai yksilöä, mutta yhtä kaikki, yksilön kohdalla kriisin laajuudella ei niinkään ole merkitystä, kun sellainen koskettaa itseä.
Kaikkien näiden uutisointien keskellä on kuitenkin myös jotain pysyvää, nimittäin uutinen pääsiäisaamun ihmeestä ja ilosta, joka alkaa leviämään surun ja kauhun keskellä. Jeesus nousi kuolleista ja ilmestyi seuraajilleen kertoa viestiä: ”Älkää pelätkö”
Pelko pimentää näkyvyyttä, kaventaa ja kuihduttaa elämää. Rakkaus ja ilo sen sijaan vapauttavat, antavat uskallusta ja energiaa. Ja ajattelen, että erityisesti tässä ajassa, meidän jokaisen tulisi raivata tilaa lähimmäisenrakkaudelle ja toisen huomioimiselle. Ne ovat vastamyrkkyä kaikelle kaaokselle tässä maailmassa.
Hanna Rikkanen,
diakoniapappi Launeen srk