Mukavan moninainen seurakunta

Katselen usein suurella ilolla Launeen kirkon messun väkeä. Meitä on niin mukava, kirjava joukko. Launeen kirkko on sopivan kokoinen tavallista jumalanpalvelusta varten. Siksi kirkkosali on useimmiten lähes täynnä.

Kirkon penkeillä istuu eri-ikäisiä ihmisiä. Joku tulee rollaattorilla, jollekulle pienelle paikallaan istuminen ylipäänsä tekee tiukkaa. Ei yhtään haittaa vaikka hän välillä kuljeskelee ihmisten jaloissa. On perheitä ja yksineläjiä, eri elämäntilanteessa olevia, on syntyperäisiä suomalaisia ja ulkomailta tulleita. Meillä on useita turvapaikanhakijoita tai jo oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia, jotka on kastettu kristityiksi ja jotka nyt käyvät kotikirkossaan. ”Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on”,niin kuin virressä 499 lauletaan.

Tänä sunnuntaina 1.3. maahanmuuttajat ovat myös toteuttamassa kirkkokahveja. Irakilainen perhe halusi leipoa jotakin kaikkien iloksi. Tässä messussa pääsemme maistamaan heidän maansa leivonnaisia. Samalla tulee näkyväksi se, että meidän seurakunta on osa maailmanlaajuista kirkkoa. Kristittyjen joukko on maapallon suurin uskonto. Me kuulumme yhteen vaikka olemmekin erilaisia, erimaalaisia ihmisiä.

Sinä olet myös tervetullut tähän kirjavaan kirkkokansaan. Seurakunta on monivärinen tilkkutäkki, jossa jokaiselle on paikkansa. Meitä yhdistää usko Jumalaan, meillä on sama Pelastaja Jeesus Kristus. Meidät liittää yhteen Pyhä Henki, joka luo rauhan ja ystävyyden erilaisten ihmisten välille.


Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO