Jumalan kirkkauden säteily on tämän viikon teema. Evankeliumikertomus tuo näkyviin Mooseksen lain vaatimien puhdistusmenojen mukaisen toiminnan Jeesuksen kohdalla. Piti uhrata kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa. Samalla esikoispoika ”pyhitettiin Herralle”. Jeesuksen kohdalla tapahtumaan liittyi Simeonin ilmestys, jossa Jeesus tulee esiin pakanakansojen valona ja Israelin kirkkautena.
Kynttilänpäivä kirkkovuodessa on otettu käyttöön ” keskiajalla ”. Silloin kirkoissa vihittiin vuoden aikana käytettävät kynttilät. Ne muistuttavat siitä, että Jeesus Kristus on maailman valo.

Valo on merkillinen asia. Se sekä ohjaa luokseen että valaisee ympäristöä niin, että on mahdollista nähdä. Voi nähdä, mitä täällä on ja peilin ääressä nähdä itsensä. Mitä näkyy tässä tarkastelussas? Ihmisen kykyihin kuuluu luokittelu, valitseminen ja torjunta. Emme aina näe kaikkea, joskus torjumme sen, mitä näkyy ja joskus valitsemme huonon tai tuhoisan vaihtoehdon.

Joka tapauksessa tämä elämä on annettu meille elettäväksi eikä piilotettavaksi. Vaikka joskus näkö saattaa sumeutua, vaikka suunta menee sekaisin, vaikka aina ei ymmärrä, silloinkin Jeesus Kristus on matkakumppani. Hän terävöittää näkökykyä, ohjaa oikealle tielle ja näyttää myös tälle elämänkaarelle lopullisen määränpään: sittenkin tämän kaiken keskellä olen matkalla Taivaan kotia kohti. Sieltä tähän hetkeen loistaa aamunkoitto.

Esa Kekki
Launeen srk

Tämä meneillään oleva viikko on ekumeeninen kristittyjen ykseyden rukousviikko. Ekumeeninen merkitsee kirkkojen välistä. Tällä viikolla siis erityisesti rukoilemme toistemme puolesta ja yhdessä sen puolesta, että me kristityt voisimme olla yhtä.

Jeesus itse puhui ja toimi yhteyden puolesta. Hän rakensi yhteyttä yli niiden rajojen, joita me ihmiset olemme rakentaneet. Niinpä hän meni sinne, mitä arvosteltiin. Mutta hän ei nähnyt erottavaa seinää, vaan ihmisen. Siksi hän seurusteli pakanoiden tai samarialaisten kanssa. Hän meni publikaanien kotiin ja auttoi roomalaista sotilasta. Jeesus myös puhui, kuinka hänen seuraajiensa tulisi olla yhtä. ”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.”

Viime aikoina on tutunut siltä, että kirkkoa revitään eri suuntiin. Monet kannat kärjistyvät ja asenteet kovenevat. Siksi myös kristittyjen välinen yhteys tuntuu olevan koetuksella. Tarvitsemme sitä, että tutustumme toisiimme, jotta emme olisi ennakkoluulojemme vankeja. Tarvitsemme vuoropuhelua, että ymmärtäisimme toisiamme. Ja tarvitsemme yhteistä rukousta, sillä sitä kautta voimme löytää yhteyden, joka perustuu oikealle perustalle.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Tiesitkö, että loppiaista kutsutaan jossakin päin maailmaa vanhaksi jouluksi? Meilläkin monessa kodissa joulukoristeet laitettiin viime viikolla takaisin laatikoihin ja kuusi kannettiin ulos. Joulun ja juhlan aika on päättynyt ja paluu arkiseen elämään koittanut.

Loppiaisen pyhään kertomukseen kuuluvat itäisen maan viisaat miehet, jotka lähtivät tervehtimään vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Matkalla heidän oppaanaan oli tähti, kirkas ja ihmeellinen. Tuskin vieraasta maasta, pitkän matkan kulkeneet viisaat tietäjät osasivat ennalta odottaa, mihin tähti heidät johdattaisi.

Loppiaisen tähti ei ole sammunut, vaikka joulun aika onkin tältä erää ohi. Se voi odottamatta opastaa siihen suuntaan, mihin Jumala meitä kutsuu – johonkin sellaiseen, mitä mekään emme ennalta osaa odottaa. Seuraamalla tähteä voimme päätyä yllättäviin paikkoihin ja ennalta tuntemattomiin maisemiin: sinne, missä suuri on pientä ja kaikki olennainen on tässä ja nyt. Tähti voi johdattaa meidät kärsivien lähimpiemme luo. Se voi viedä meidät sinne, missä tarvitaan valoa pimeyteen ja toivoa epätoivon keskelle. Mutta se voi näyttää meille myös sen, mistä löytyy rakkaus ja ilo.

Oikeastaan joka päivä on hyvä pysähtyä miettimään, keitä ovat ne oman elämämme ihmiset, joiden luo tähti meidät johdattaa. Ketkä lähellämme olevat tarvitsevat elämäänsä rohkaisua, kuuntelijaa ja läsnäoloa oman elämänsä pelkojen, kysymysten ja kipujensa keskelle. Kenen luona on hyvä nauraa ja iloita yhdessä, keiden kanssa voimme kokea olevamme rakastettuja.

Tähteä seuratessamme ja ihmisten kivun ja ilon äärelle pysähtyessämme me kohtaamme ihmiseksi syntyneen Vapahtajan. Hänet, joka itsekin eli ihmisenä oman elämänsä ja läheistensä kivuissa ja iloissa. Hänet, joka kulkee vierellämme ja sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Pauliina Hatakka

Joululahjat ovat jo löytäneet paikkansa: käytössä tai varastossa odottamassa tulevaa…ehkä jokin lahja on jo lähtenyt kiertoon ja keikautettu hyväntekeväisyysjärjestön keräysastiaan. Mutta joulun jälkeenkin puhutaan lahjasta, ainakin tänä sunnuntaina kirkoissa.

Meillä pyörii kotona haarukoiden ja veitsien ja muiden aterimien joukossa lusikka, joka on vanhin ikioma esineeni. Lusikan takapuolella on nimeni, kellotaulu ja vaaka. Etupuolella on kuvattu siunaava käsi, jonka alle kumartuu äiti lapsineen. Sain tämän kummilusikkani kynttilänpäivänä vuonna 1964. En muista päivästä mitään, mutta silti sain tuona päivänä suuren lahjan, jotain vielä arvokkaampaa kuin hopealusikka.
Loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina on kirkoissa aiheena Kasteen lahja. Silloin palataan Jeesuksen kasteeseen Jordan-virrassa ja meidän kaikkien kristittyjen saamaan kasteeseen. On paikallaan muistella kastetta, sillä sen lahjat ja vaikutukset heijastuvat vielä tähänkin päivään.

Kasteessa Jumala otti meidät lapsikseen. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tapahtunut kaste antoi meille Taivaallisen Isän, teki Jumalan Pojasta meidän armahtajamme, auttajamme ja lahjoitti sisimpäämme Pyhän Hengen. Nämä kasteen lahjat ovat totta edelleen. Ne kannattaa ottaa esille ja käyttöön. Ne kannattavat meitä elämässä.

Jumala pitää liitostaan kiinni ja tahtoo johdattaa meitä elämässä. Hän toivoo, ettemme pitäisi kasteen lahjaa mitättömänä. Vaikka jossain elämänvaiheessa olisimmekin kipanneet tämän lahjan tarpeettomana pois, Jumalan rakkaus säilyy. Hän on aina uudelleen valmis ottamaan lapsensa vastaan.

Riitta Särkiö​

Nuorten jääkiekkomaajoukkuen miehet näyttivät sellaista itseluottamusta ja päättäväisyyttä, mitä koko Suomi tarvitsee. Yleensä olemme menestyneet joukkueena, mutta nyt mestaruuteen päästiin loistavilla hyökkäävillä yksilöillä. Sitä samaa tahtoa ja uskallusta mennä eteenpäin tarvitsemme nyt yksilöiltä ja joukkueilta muuallakin yhteiskunnassa. Lahtelaisia mukana oli ennätyksellisesti neljä pelaajaa. Se on hieno saavutus.

Lahti on muuta Suomea pahasti jäljessä jääurheilun olosuhteissa. Meiltä puuttuu muissa suurissa kaupungeissa oleva tekojäärata, joka mahdollistaa luistelun ilman kustannuksia varmuudella syksystä kevääseen. Tein tähän liittyvän valtuustoaloitteen pari vuotta sitten yhdessä edesmenneen valtuutetun Martti Heinon (sd.) kanssa. Tällä viikolla jätin aiheesta Lahden kaupunginhallitukselle kirjallisen kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin Lahden kaupunginhallitus aikoo ryhtyä, että Lahden jääurheilun olosuhteet saadaan muita Suomen kaupunkeja vastaavalle tasolle – siis miksi me ole edes valmistelleet virkamiestyönä eri vaihtoehtoja tekojääradalle? Kyse ei ole vain aktiiviharrastajista, vaan kaikista lahtelaisista, jotka haluavat liikkua ja nauttia jäällä olosta.

Hallitukselta puuttuu ykköskenttä

Suomen nuorten maajoukkue näytti mallia myös Sipilän johtamalle hallitukselle. Välillä tuntuu, että Sipilän johtamasta hallituksesta puuttuu ykköskenttä. Siis se ydin, joka tiukan paikan tullen aidosti yhdessä osaisi ratkaista ongelmia. Pelkkä määräaikojen ja strategisten kärkien listaaminen ei yksin auta – tai kärkihankekikkailu. Pakkolakien lamaannuttamassa työmarkkinapöydässä tarvittaisiin nyt johtajuutta. Palkansaajien työehtoja koskevien pakkolakien on määrä tulla eduskuntaan tammi-helmikuussa ellei työmarkkinoilla päästä sopimukseen. Pakkolait ja sotu-maksun alennus eivät ole oikea tapa ratkaista Suomen viennin tai talouden ongelmia. Itse asiassa ne jopa mahdollisesti lisäävät julkisen talouden vajetta vuositasolla.

Forssa pitää lasten puolia – miten Lahti?

Vierailin loppiaisena Forssassa perinteisessä Kuusijuhlassa. Olen tyytyväinen Forssan päätökseen olla puuttumatta lasten subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen Sipilän hallituksen päätöksestä huolimatta. Oppositiossa SDP vastusti lakia eduskunnassa. Päivähoito-oikeus on tärkeä etenkin pätkätöitä, sijaisuuksia tai yleensä ei-vakituista työtä tekeville ja etenkin heikompiosaisille perheille. Vanhemman työttömyydestä tai ongelmista ei saa rankaita lasta. Tutkimusten mukaan turvallinen kokopäiväinen hoito tasaa yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta, sekä ennaltaehkäisee ongelmien syntymistä juuri tärkeimmässä kasvun ja kehityksen iässä oleville lapsille.

Voisi ajatella, että hallitus tekee säästöjä, mutta näin ei välttämättä ole. Oikeuden rajaaminen tuo lisätyötä, kun hallinnollinen työ lisääntyy. Useat kaupungit ja kunnat ovat tämän Forssan lisäksi ymmärtäneet – Lahdessa haluamme myös nostaa asian keskusteluun. Näennäisten säästöjen varjolla toimitaan vastoin lapsen etua.

Ville Skinnari
Kansanedustaja (sd.)